Vuosi alkoi vesisateessa

Hyvää alkanutta vuotta 2020 Toimelan seuraajille! Kovin vaihtelevassa säässä on meillä vietetty joulunaikaa ja vuodenvaihdetta. Välipäivinä nautimme jopa näin kauniista aamuruskosta ja luminen maisema oli kuin joulukortista. Mutta tänä aamuna päivä ei sitten valjennutkaan, vaan vettä satoi kunnolla.

Tässä sama maisema tänään. Aika masentavaa vai mitä? Vaikka kävimme reilun tunnin kävelylenkillä liukastelemassa, säätila ei juuri mieltä ylennä. Näinköhän tämä talvi sujuu leudoissa merkeissä täällä rannikolla. Muutaman kerran on jo hiihtämäänkin päästy, mutta nyt ei näytä lupaavalta.

Jotta mieli ei kokonaan mustene, täytyy päivittää piristykseksi muutama kuva välipäivien lumimaisemista ja harvinaisesta valoilmiöstä nimeltä aurinko.

Olen polttanut urakalla lyhtyjä, satoi tai paistoi. Lyhtymme ovat vuosien varrella lahjoiksi saatuja tai muuten taloon tulleita kuten tämä alla oleva "kummituslyhty", joka on pojan kouluaikojen käsityö.

Kissavanhuksemme Eppuli pitää yhä turvapaikkanaan vanhaa lintumökkiä. Se on perustuksia ja kattoa myöten aivan laho, mutta en raaski hävittää kissan vuoksi. Lyhtykin Eppulin jouluiloksi ripustettiin lintumökkiin.

Tässä pieni joulukimara Toimen joulunvietosta, joka sujui erittäin rauhallisesti. Sain yllätyslahjaksi uuden potkukelkan, jota kävin kokeilemassa heti jouluyönä. Hyvin luistaa. Tykkään käydä kaupassa kelkalla. Autoilen sen verran pitkää työmatkaa päivittäin, että vapaa-ajalla liikun mieluummin muilla keinoilla.

Nuorison kanssa tuli pelailtua pelejä ja herkuteltua. Keskipisteenä oli ensimmäistä jouluaan Toimelassa viettänyt Pulla-koira, joka tuli yllättävän hyvin toimeen Eppu-kissan kanssa. Edesmennyt bichon frisemme Pablo opetti kissan koiran kaveriksi 12 vuoden aikana. Pulla ja Eppu olivat myös ihan kavereita ja kiinnostuneita toisistaan. Pulla otti rapsuttelusta kaiken irti.

Jouluyön potkukelkkareissulla poikkesimme hautausmaalla. Kynttilöitä tuli vietyä jo päivällä ja niin oli vienyt moni muukin. Myös tähän muualle haudattujen muistomerkille. Kaunistahan hautausmaalla oli pakkasyön pimeydessä lyhtyjen loistaessa.

Valoja katsellessa mietin valtaisaa käytettyjen lyhtyjen massaa, joka arkena odottaa roskiin keräämistä. En ihmettele, että paikallinen suntio suositteli lehdessä sytyttämään kotona kynttilän läheisten muistolle. Ehkä tämäkin perinne pikkuhiljaa elää ja vaihtuu kestävämmän kehityksen tielle.

Kuten uudenvuoden ilotulitukspaukutuksetkin. Ilotulitteita myytiin uutisten mukaan enemmän kuin edellisenä vuonna, mutta Toimelan ympäristössä paukkui aika vähän ja roskaakin oli aamulla entistä vähemmän. Ehkä paukutusikäiset ovat kasvaneet lähistöllä aikuisiksi. En jää ilotulitteit kaipaamaan, jos ne päätetään kieltää.

Kesän täyteläisyyttä

Aah tätä heinäkuun vehmautta ja täyteläisyyttä! Minäkin kuulen Eino Leinon tapaan ruislinnun laulun korvissani koko ajan ja tuoksut hivelevät nenää. Meillä ei ole satanut erityisen paljon, vaan sopivasti. Paljon ei ole tarvinnut kastella, mutta kasvit kasvavat kohisten.

Sademittarini on ruotsalaisen näköinen ja Ruotsista se tarttuikin lomareissulla mukaan. Tarjolla olisi ollut vähemmän esteettisiä, mutta mitta-asteikoltaan selkeämpiäkin vaihtoehtoja, jotka kertoivat heti sademäärät milleinä neliölle. Tämän mitta-asteikossa lukee cm, mutta en osaa tulkita, mikä on riittävästi sadetta. Onhan se kuitenkin kaunis katsella ja näkeehän siitä, onko vettä satanut ihan astiaan asti :).

En pysy kasvien perässä. Ennen lomareissua napsin mielestäni raparperista kaikki kukkanuput pois. No, kotiin palatessä pöheikkö näytti silti tämmöiseltä. Ovathan nuokin kukkia ja tavallaan komeitakin. Raparperia pitäisi vielä jaksaa pilkkoa pakastimeen ja mehumaijaan.

Kesän ideaaliolosuhteet huomaa myös krassipadasta. Useimpina kesinä pata on uinut vedessä tai ollut liian kuiva. Nyt olen vain sivusta seuraillut krassin itämistä ja kasvua.

Perennosita huomaa, kuinka pitkällä kesä jo on, vaikka syreeninkukatkaan eivät millään meinaa lakastua. Yksi lemppareistani, palavarakkaus, aloittelee kukintaansa hehkuvan punaisena.

Kivikkokasvit ovat hauskoja. Tässä kukki keväällä sammalleimu, eikä ketoneilikasta näkynyt juuri piikkiäkään. Nyt leimut ovat väistyneet taustalle ja neilikat rynnistävät näyttämölle.

Töyhtöangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Riippumattokin on pysynyt kuivana ja muutamana päivänä on jopa ollut riittävän lämmin päivänokosille ulkona.

Orvokit ovat kukoistaneet tänä vuonna koko kesän. Niin myös toukokuun alussa saamani pikkuorvokki.

Koputan puuta ja totean, että lobeliaakaan ei ole vielä mikään itikka nitistänyt. Usein se on minulla näivettynyt näihin aikoihin tuholaisten kynsissä.

Apinankukka eli lapinorvokki ei pienistä sadekuuroista ole moksiskaan. Kukkia tipahtelee, mutta uusia puskee tilalle. Apinankukka on todella kiitollinen ja edullinen kesäkukka.

Tietokoneelle tai televisiolle ei kesällä meinaa riittää ollenkaan aikaa, vaikka olisi kuinka töistä vapaata. Ulkona on niin paljon mukavampaa. Syksyllä ja talvella ehtii sitten kököttää sisällä.

Jouluvalmistelut loppusuoralla

Säät vaihtelevat, mutta joulu jolkuttelee lähemmäksi oli keli mikä hyvänsä. Olen nostatellut paitsi pullataikinaa, myös joulutunnelmaa pala kerrallaan. Yllä olevan palasen eli ovikranssin hain Hohde-Kukasta. Itse olen laiska värkkäämään piikkisiä kransseja ja tähän sain itse valita koristeetkin.

Kranssi näyttää katajalta, mutta tuoksusta ja näppituntumasta päätellen materiaali on jonkin sortin sypressiä. Kysyin kyllä kauppiaalta, mikä kasvi on kyseessä, mutta en enää kotiin päästyäni muistanut vastausta :).

Jotkut ulkokoristeetkin ovat niin kestäviä, että ne puolustavat vuosia paikkaansa. Tämä lahjaksi saatu pukkisydän on toivottanut tervetulleeksi Toimelaan ja useamman vuoden, eikä ole moksiskaan edes ilmastonmuutoksesta.

Vesisadetta ja surkeita kelejä voi surkutellan loputtomiin. Välillä äkkinäiset lämpötilan vaihdokset tuottavat myös kaunista. Yhtenä aamuna puut olivat saaneet luonnon kimallekoristeet, kun illan sadepisarat olivat jäätyneet pieniksi jääpalloiksi salamannopeasti. Tietysti ne myös sulivat nopeasti, mutta hetkestä on otettava kiinni.

Viikonloppu on vienyt monta askelta joulua kohti: Tortut, toskakakut ja laatikot paistettu, kotikalja käymässä, joulusiivous tehty, viimeiset joululahjat valmisteltu ja hirvenlihapyörykät paistettu. Kukkia on tarkoitus vielä hankkia amarylliksen ja hyasinttien kavereiksi.

Kyllä joulu tulla saa minun puolestani, ihan milloin huvittaa. Herkuttelukin on jo ajat sitten alkanut.

Käsitöitä ja muuta piristystä kaamokseen

Kun pihalla on umpimärkää, lumet ovat sulanneet muutamaa plänttiä lukuunottamatta ja taivas on tasaisen harmaa, mikään ei näytä kauniilta. Potkukelkkakin tuntuu olevan aivan väärässä paikassa, vaikka se vielä muutama päivä sitten luisti mukavasti kylätiellä.

Estetiikkaa elämään on haettava aivan muualta kuin porraspäästä. Esimerkiksi käsitöistä. Jokin aika sitten mainitsin, että neulon tuubeja harpulla. Se tuntuu olevan monille aivan outo juttu ja kommenteissa pyydettiin kuvaa valmiista työstä. Vaikka tämä on puutarhablogi, en voi olla laittamatta käsityöpostausta yleisön pyynnöstä. Ja siksi, että ulkona on niin masentava tihkusade.

Tässäpä viimeisin harpulla tehty tuubi. Harppuneulonta ei loppujen lopuksi ole sen kummempaa kuin puikoilla neulominenkaan. Lykyt vain tehdään harpun piikkeihin ja niitä nostellaan koukulla toistensa yli. Jos tekee kaksirivisellä harpulla ohuesta langasta saa kuitenkin ilmavamman ja kuohkeamman lopputuloksen kuin puikoilla.

Tämä tuubi on pari vuotta vanha ja jo vähän käytössä nyppääntynyt. Se on neulottu paksusta langasta ja vaatii aikamoiset paukkupakkset, jotta sitä kannattaa käyttää. Kunnon talvina se on kyllä paikkansa ansainnut. Pipo on virkattu isolla koukulla. Tunnen itseni vähän maatuskaksi, kun näiden kanssa kuljen :).

Tässä vielä tasokuva. Jospa se selvittäisi paremmin, mistä on kysymys. Netistä löytyy tietoa harppuneulonnasta ja youtubesta myös runsaasti opetusvideoita. Tosin suurin osa on englanninkielisiä. Eli kannattaa hakea sanalla loomknitting. Harppuja voi tilata tilata netistä tai ostaa käsityöliikkeistä sekä muovisina että puisina.

Minun harppuni on amerikkalaista tuotantoa ja muovinen. Tässä Anders-verkkokirjaston artikkeli, jossa harppuneulontaa esittelee myös itse puisia harppuja valmistava Teija Paananen.

Artikkelissa on kuvia Teijan harpputöistä sekä harppuneulonnan historiaa. Harpullahan voi tietenkin tehdä myös paljon muuta kuin huiveja. Periaatteessa kaikkea, mitä puikoillakin ja myös pitsiä.

Joku kysyi, onko harppuneulonta nopeampaa kuin puikoilla neulominen. No, se vähän riippuu tekniikasta eli tekeekö isoja vai pieniä lykkyjä. Jos isoilla puikoilla kutoo, tulosta syntyy varmasti yhtä nopeasti. Mutta hauskaa vaihtelua se on.

Lopuksi päivän väripilkku. Isäni on harrastunut joskus huutokaupoissa kiertelyä ja tämä viinipullo lienee peräisin niiltä ajoilta. Löysin pullot jokunen vuosi sitten autotallin ylähyllyltä, siis tämän ja toisen vielä isomman. Liottelin ja putsailin ja ihastelin.

Ne ovat lojuneet takkahuoneessa, mutta nyt keksin työntää pulloon joskus arpajaisvoittona tulleet, kirkkaanpunaiset jouluvalot. Pullosta tulikin jouluinen tunnelmavalaisin. Tunnelma muuttuu, kun valot vaihtaa toisen värisiksi, joten pullo toimii valaisimena tarvittaessa muulloinkin kuin jouluna.

Aika rajun punainen, mutta tähän kaamokseen tarvitaan nyt väriä ja tunnelmaa.

Elämää märällä pihalla

Sade sen kuin ropisee, mutta kaikkia se ei näytä haittaavan Tämäkin konna näyttelee kuollutta kuin kivi, kauhusta kankeana kameran edessä. Mutta annas olla, jos käännän selkäni, niin se muuttuu taas kivestä sammakoksi ja loikkaa kauas pois. Vetisissä keleissä sammakot ovat elementeissään pihalla.

Kasvimaa menestyy huonosti. Se kaipaisi kipeästi aurinkoa ja lämpöä. Nämä veijarit sen sijaan rouskuttavat innosta soikeina lehtisalaattini reikäiseksi. Meillä ei vielä toistaiseksi ole näkynyt Espanjan etanoita, joista lehdissä on taas paljon kirjoitettu. Näitä pikkuriikkisiä kotimaisia vain. Tuhojaan nämäkin osaavat tehdä, kun niitä kertyy kasvimaalle paljon.

Kimalaiset ja mehiläisetkin ehtivät aina jossakin sateen välissä lennähtää kukasta kukkaan. Kiirettä niillä näyttää pitävän.

Nyt rupeaa vesi riittämään tälle lomalaiselle. Pensasaita sentään tuli eilen leikatuksi. Ja matot olen liotellut puhtaiksi, kunhan ne vielä saisi kuiviksikin. Ei ole sen mukavampaa näkyä kuin tilapäisesti tyhjä likaisten mattojen komero :).

Veden lorinaa

Vesi on elämän eliksiiri, sanotaan. Välttämätöntä se tietenkin on, mutta joku raja sentään saisi olla. Joulun kauniit lumiset maisemat ja pakkaskelit vaihtuivat hetkessä veden lorinaksi ränneissä. Lumet sulivat, joka paikassa liukastellaan ja parhaillaan taivas kastelee kunnolla.

Pakenimme tyttären kanssa uudenvuodenaaton kelejä uimahalliin ja vuosi 2015 alkoi reippaasti aamujoogalla. Sisätiloissa eivät vesi ja liukkaus haitanneet, vaan olo oli rento ja seesteinen. Niinhän se lomalla pitää ollakin.

Näkymä keittiön ikkunalta on aika lohduton. Sitä eivät jouluvalot paljon paranna. Ja valkoinen hyasinttikin osoittautui vaaleanpunaiseksi, kun aukesi.  Tuli tehtyä valokuvausharjoituksia harmaan päivän ratoksi. Yritin tarkentaa välillä vesipisaroihin, välillä hyasinttiin :). Ensimmäisessä kuvassa tavoitteena oli pysäyttää virtaavan veden liike.

Hyvää alkanutta vuotta ja tulevaa loppiaista joka tapauksessa. Sunnuntaina pitäisi jo olla pakkasen puolella taas. Sitä odotellen!