Syksyn kukkasipulit

 

Levollista pyhäinpäivää teille blogiystäväni. Lokakuussa olen pitänyt taukoa bloggaamisesta. Aika on kulunut syyssiivouksiin ja työkiireisiin. Pyhäinpäivän rauhassa päätin merkitä muistiin tämän syksyn kukkasipulit.

Luitte aivan oikein: Olen kuin olenkin istuttanut sipulikukkia myös tänä vuonna, vaikka keväällä taas toisin vakuuttelin. Vuosi sitten työnsin maahan massiivisen määrän kukkasipuleita, mutta kevään kukkaloisto ei vastannut odotuksia ja turhauduin. En vilkuillutkaan sipuliluetteloita, joita Posti kantoi kotiin saakka.

Jossain vaiheessa kuitenkin marketin valikoimista tarttui muutama pussi mukaan ja taas odotan ensi kevättä. Jospa näistä tulppaaneista saisin iloita: Valkoinen City Vancouver sekä punaiset Seadov ja Van Eijk.

Ja kirsikkana kakussa vielä kerrotut Pretty Partners-tulppaanit. Ja valkokeltaiset Barrett Browning-tähtinarsissit.

Nyt on kiva taas linnoittautua talven hämärään odottamaan kukkivaa kevättä. Eihän sitä tiedä, vaikka edellisen syksyn istutuksistakin joku olisi myöhäisherännäinen ja innostuisi vasta ensi keväänä kukkimaan.

Syksyn ja talven rajamailla

Neljän kuukauden blogipaaston jälkeen heräsi tänään tunne, että on palattava Toimelan pihaunelmien pariin. Oli elämässä vaihe, johon blogin kirjottaminen ei oikein mahtunut, eikä valokuvaaminenkaan. Tänään kaivoin kameran komerosta, kun aurinko pitkästä aikaa paistoi kuin keväällä. Puhalsin pölyt pois ja tallensin muutaman hetken pihalta.

Pyhäinpäivä on usein rajapyykki, jolloin syksy vaihtuu talveksi. Niin näyttää käyvän tänäkin vuonna. Viimeiset pihakalusteet nököttävät hiukan surullisina lumen keskellä, vaikka tavallaan on myös kaunista.

Puuhun unohtunut omena on saanut lumihatun. Vieläköhän tuo olisi syötävä, kun ei ole linnuillekaan maistunut?

Makamikin kauniit pikkuomenat eivät maistu kenellekään, vaan lussahtavat pakkasessa. Ehkä nämäkin jollekin hätätapauksessa maistuvat ennen seuraavaa suvea.

Vuorenkilvet vielä sinnittelevät lumivaipan keskeltä punaisina ja vihreinä. Tässä ajassa ovat kaikki vuodenajat läsnä ennen hyytävien pakkasten ja metristen lumihankien tuloa.

Pidän syksystä, kun kesän menettämisen haikeudesta pääsen yli. Varsinkin tällaisista kuulaista ja aurinkoisista päivistä kuin tänään. Illalla voi hyvällä omallatunnolla käpertyä sohvan nurkkaan tekemään käsitöitä ja katsomaan tv-sarjoja.

Pimeää ja kaamosta olen jo jonkin aikaa torjunut kirkasvalolampulla ja parilla valokranssilla ikkunassa. Tänään annoin periksi ja ripustin myös pihalle pikkupuihin paristoilla toimivia, ajastettavia valosarjoja. Nythän ne ovat pimeydessä juuri oikealla paikalla.

Talvi!

Talvi tuli taas yhtäkkiä ja yllättäen, kerrasta. Aamulla herättiin -11,8 asteeseen pakkaseen, mutta päivästä tuli kaunis, kuulas ja aurinkoinen. Rannat ovat riitteessä, mutta lunta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla ei vielä ole. Mietityttää, miten alppiruusut taas selviävät tästä äkkinäisestä talventulosta. Viime syksy oli niille myrkkyä.

Tykkään myös syksyn kuulaudesta ja selkeydestä. Viikonloppu oli oikein mukava, nostalginen, kotoisa, lämminhenkinen ja juhlavakin. Nuorta polvea oli kotona käymässä, osallistuttiin pienimuotoisiin sukujuhliin ja kirjan julkkareihin.

Olen ollut mukana tekemässä urheiluseuran 80-vuotisjuhlakirjaa, joka saatiin vuoden pakerruksen jälkeen juhlavasti päätökseen. Julkkareissa katsottiin mainetta ja kunniaa niittävä Juho Kuosmasen Hymyilevä mies -elokuva. Mieleenpainuva elämys sekin, varsinkin urheiluseuran vanhan toimitalon salissa katsottuna.

Viikonlopun päätteeksi saatettiin Pablo-koiran tuhkat loppusijoilleen rantamaisemiin, joissa kesäkuussa kuollut, 12-vuotias lenkkikaverimme niin hyvin viihtyi. Vieläkin on lenkkikaveria ikävä.

Tästäpä tuli erikoinen puutarhablogin postaus. Näin tällä kertaa, pyhäinpäiväviikonlopun kunniaksi. Hyvää työviikon alkua kaikille!