sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Talvi!


Talvi tuli taas yhtäkkiä ja yllättäen, kerrasta. Aamulla herättiin -11,8 asteeseen pakkaseen, mutta päivästä tuli kaunis, kuulas ja aurinkoinen. Rannat ovat riitteessä, mutta lunta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla ei vielä ole. Mietityttää, miten alppiruusut taas selviävät tästä äkkinäisestä talventulosta. Viime syksy oli niille myrkkyä.





Tykkään myös syksyn kuulaudesta ja selkeydestä. Viikonloppu oli oikein mukava, nostalginen, kotoisa, lämminhenkinen ja juhlavakin. Nuorta polvea oli kotona käymässä, osallistuttiin pienimuotoisiin sukujuhliin ja kirjan julkkareihin.

Olen ollut mukana tekemässä urheiluseuran 80-vuotisjuhlakirjaa, joka saatiin vuoden pakerruksen jälkeen juhlavasti päätökseen. Julkkareissa katsottiin mainetta ja kunniaa niittävä Juho Kuosmasen Hymyilevä mies -elokuva. Mieleenpainuva elämys sekin, varsinkin urheiluseuran vanhan toimitalon salissa katsottuna.


Viikonlopun päätteeksi saatettiin Pablo-koiran tuhkat loppusijoilleen rantamaisemiin, joissa kesäkuussa kuollut, 12-vuotias lenkkikaverimme niin hyvin viihtyi. Vieläkin on lenkkikaveria ikävä.

Tästäpä tuli erikoinen puutarhablogin postaus. Näin tällä kertaa, pyhäinpäiväviikonlopun kunniaksi. Hyvää työviikon alkua kaikille!

15 kommenttia:

  1. Kauniita rantamaisemia. Toivottavasti kasvit selviävät pakkaskeleistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rannat ovat hienoja sekä kesällä että talvella.

      Poista
  2. Kauniita rantakuvia. Ovatko kenties Himangan edustalta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovatpa hyvinkin. Akolankarista, Meksiä vastapäätä.

      Poista
  3. Samat asteet täälläkin, myös hieman lunta maassa. Kylmältä tuntuu, eipä enää juuri tarkene puutarhassa puuhastella.

    VastaaPoista
  4. Kauniit kuvat. Eli talvea tässä nyt odotellaan, meillä on jo kevyt lumipeite maassa. Toivotaan, että talvi on kasveille lempeämpi kuin edellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetä lumivaippa tässä odotettaisiin kasvien suojaksi tännekin, mutta ei ole näköpiirissä. Pitäisikö hankkia lumitykki? Uusi puutarhakone?

      Poista
  5. Ihanat alkutalven kuvat! On tämä(kin) vaan niin ihanaa aikaa..:)

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kiitos. Näin hienossa säässä on mukava ripsiä.

      Poista
  7. Käypä kurkkaamassa, blogissani on sinulle haaste..

    VastaaPoista
  8. Talvi on kaunista aikaa, kun on lunta. Mutta kotonamme on niin kylmä, että tämän takia en juuri tykkää talvesta. Olemmekin miettineet tasapainottaa patteriverkostomme, sillä olen lukenut että se auttaa tehokkaaseen lämmitykseen.
    Tuohan on hieno ele ripotella tuhkat sinne missä viihtyi!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!