Porraspään uusi syysilme

Saimme nauttia elokuun tummista, lämpimistä sametti-illoista ja sama näyttää jatkuvan syyskuussa. Vaikka tykkäänkin kesän valoisuudesta yli kaiken, myös pihavalot syysiltoina ovat mahtava juttu. Loppukesän rutistuksena laitoimme porraspään istutukset uuteen uskoon. Valot täydentävät tunnelman.

Tässä pitkässä penkissä on yli 50 vuotta kasvanut kotkansiipisaniaista. Sehän on alkukesästä aivan ihanan vihreää ja voimallista. Useimmiten saniainen on kuitenkin laonnut ja katkeillut kulkuteille juhannukseen mennessä jonkun rankkasateen tai myrskyn kourissa. Tänä kesänä kuivuus vielä ruskisti kotkansiivet ennen aikojaan.

Kyllästyin totaalisesti katselemaan ruskeaa kasvustoa ja leikkasin sen alas jo hyvissä ajoin heinäkuussa. Samalla päätin, että saniainen on tällä paikalla tullut tiensä pääähän.

Elokuussa juurakot kaivettiin ylös ja haettiin puutarhalta tilalle kolme matalakasvusta pikkupuuta. Valinta tehtiin sillä perusteella, että pitää menestyä itä-pohjoissuunnassa, eikä saa kasvaa liian korkeaksi tai leveäksi. Valikoima ei ollut järin suuri tässä vaiheessa kesää.

Penkkiin tuli kaksi runkoon vartettua lamohietakirsikkaa. Minulle aivan tuntematon kasvi, tovottavasti menestyy.

Kolmanneksi ja penkin keskelle istutimme pikkusyreenin, jonka kasvuston pitäisi tuosta leventyä, mutta ei juurikaan enää pituutta pitäisi tulla lisää.

Aluskasvillisuudeksi siirsin perennapenkistä muiden varjoon jäänyttä, tummalehtistä kuunliljaa. En tiedä nimeä, tämä on peräisin äitini penkeistä. Pääsi sekin paremmin näkyviin pihalla. Lisäksi on tarkoitus istuttaa kukkasipuleita puiden ympärille.

Koska kotkansiipisaniainen on Toimelassa viihtynyt jo ihmisiän, en sitä ihan kokonaan raaskinut hävittää. Pihamme metsäiseen nurkkaukseen tehtiin saniaiselle sija, kaivamalla pois ränsistynyt luonnonkataja. Luulisin, että tämä on saniaiselle aika luontainen kasvuympäristö.

Aina, kun jotakin pihalla kaivaa ja siirtää, jää sitten tällaisia ongelmakasoja. Vanhaa katajaa on hankala työntää juurakkoinen oksasilppuriin, eikä paikkakunnallamme ole puutarhajätteen kaatopaikkaa. Siitäpä sitten vain roskiin katajaa silppuamaan.

Parhaat oksat otin toki talteen vesiämpäreihin. Tässäpä on materiaalia syysasetelmiin, kun niiden aika kohta tulee.

Syksyä ilmassa

Pakko uskoa, että syyskuu alkaa jo huomenna. Pihlajat notkuvat oransseja marjoja ja jälleen on yksi kesä ohi. Tekemättä jääneet projektit paljastuvat ja kesän vehreys ruskistuu.

Saniaiset ruskistuivat tänä kesänä etuajassa. Pitäisi katkoa pois ja laittaa pihavalot tilalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Onkohan näillä jokin "ruostetauti" vai ovatko viime viikkojen runsaat sateet ruskistaneet? Tai sitten niiden kuuluukin ruskistua jo elokuun puolivälissä, mutta olen vain aktiivisesti unohtanut ja kuvitellut, että kesä jatkuu...

Ajotielle oli suunnitelmissa hankkia jotakin isompaa kiviainesta kivituhkan päälle kesän aikana, mutta jotenkin se jäi taas. Tässä tulos. Vettä on tullut viime päivinä reippaasti ja lätäköitä löytyy, valitettavasti.

Vuoden päästä on kesä uusi ja onhan tässä vielä syksyäkin jäljellä, jos vaikka joku innostuisi kivihommiin. Toivossa on hyvä elää.

Tykkään syödä sieniä, mutta en oikein uskalla sienestää, kun en tunne kunnolla syötäviä ja myrkyllisiä. Kaipa sieniä olisi nyt metsissä, kun pihallekin putkahtelee monenmoista. Nämä näyttävät viihtyvän kuorikatteessa. Syksyltä näyttävät nämäkin.

Pikkuhiljaa olemme tyhjennelleet kasvimaalta perunat, sipulit, salaatit ja myös pinaattikiinankaalen (Pak Choi), joka osoittautui peltoetanoiden ylittämättömäksi herkuksi. Käytin loput käyttökelpoiset kaalilaatikon lisukkeena ja hyvin sopi sinne sekaan.

Pak Choin keltaisia kukintoja leikkasin vielä porraspään koristeeksi, kun olivat niin kivoja ja voimissaan. Sipulin kukat somistavat sisällä keittiötä.

Hyötykasveista pihalla sinnittelevät vielä tomaatit, kesäkurpitsa, avomaankurkku, kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Tomaatit eivät taida ehtiä kypsiksi, vihreitä on vielä paljon. Kiekkokurpitsat taas näyttävät helposti homehtuvan päiviä jatkuneessa sateessa.

Kanna on lopettanut kukintansa jo ajat sitten, vaikka äitini pihalla samaan aikaan samasta paikasta hankitut vielä kukkivat. Tämän voisin yrittää ottaa ylös ja talvettaa kellarissa. Mahtaisiko onnistua samaan tapaan kuin daalia eli kuivana juurakkona?

Jotkut vielä sinnittelevät, esimerkiksi inkalilja. Tämäkin saa lähteä pian kellarin uumeniin. Ei mikään erityinen menestystarina ollut, mutta kukki kuitenkin koko kesän.

Harmaamalvikki on kiitollinen kukkija. Aina vain jaksaa puskea uutta kukkaa, vaikka siemeniäkin on jo tulossa.

Krassi on aina syksyn pelastus. Lehdet tosin näyttävät ja kellastuvan silläkin. Siemeniä pääsee pian keräilemään.

Pimenevissä illoissa on myös taikaa, kun ne sattuvat olemaan tyyniä ja kauniita. Tämä taianomainen näkymä löytyi ennallistetulta suolammelta muutama päivä sitten auringonlaskun aikaan.

Pohjanmaalla vietettiin venetsialaisia viime viikonloppuna. Sää oli sateinen ja tuulinen pitkälle iltaan, joten tulien polttaminen rannoilla oli haastavaa. Pihalyhdyt paloivat sentään. Valoilla tunnelmointi onkin syksyllä ihanaa.

100 päivän vuorotteluvapaan jälkeen aloitan huomenna uudessa työpaikassa aivan toisessa ilmansuunnassa. 20 vuoden työrupeama entisten asiakkaiden ja työkaverien kanssa on ohi. Uudet kuviot edessä, vaikka samalla kirjastoalalla pysynkin. Syksy on aina ollut minulle uuden alku, vaikka olo onkin kesän päättyessä vähän haikea.

Oma majakka!

Sain havu- ja rhodopenkin keskelle oman majakan. Nytpä ei enää pimeässä eksy! Pitäähän meillä majakka olla, meren rannassa kun asutaan. Täällä puhutaan meripimeästä, johon merenkävijä voi helposti eksyä :).

Haaveilin tästä jonkin aikaa ja viime viikonloppuna mies sitten otti ja tekaisi majakan pilariharkoista, pihalaatoista ja lyhdystä. Viikon se sai kuivua ja nyt on maalattukin. Hienosti näkyy pimeässä pihalla vähän joka suuntaan, sisällekin.

Huomasin netistä, että monet olivat vastaaviin laittaneet sähkövalon. Se tietysti valaisisi vielä paremmin, eikä tarvitsisi lyhtyä vaihdella. Itse tykkään luonnontulesta enemmän.

Tässä vielä iltatunnelmaa. Pienemmät ovat aurinkokennovaloja, joista ei enää kovin pitkään tälle syksylle liene iloa.

Salaattikukkasia

Kun hyötykasveja ei tule hävitettyä kasvimaalta kovin hätäisesti, näkee lämpiminä syksyinä hienoa kukintaa. Vai mitä tuumitte salaatin kukista? Minusta ovat aika hauskoja syksyisellä pihalla, kun mikään muu ei oikein enää näytä miltään.
 

 

Korkeuttakin voi salaattipenkille kertyä 70 cm. Väreissä ja malleissa löytyy. Nyt nämäkin kaunistajat ovat toki yöhallan niittämiä. Kuvat ovat viikonlopulta, jolloin ne vielä olivat pakkaselta säästyneet.

Pimeät illat vähentävät pihan käyttöaikaa, mutta on pimeydessäkin puolensa. Esimerkiksi pihavalot, joita nykyisin on tarjolla monenlaisia, käteviä vaihtoehtoja ennen jouluvalojen aikaa. Tämä rivistö valaisee mukavasti sisäänkäyntiä talventöröttäjien joukossa. Virta tulee ihan töpselistä.

Aurinkokennovaloista ei ole samalla tavalla syksyn valaisijoiksi, valitettavasti. Elävä tuli on tietenkin parasta ja lyhtyjä tuleekin leviteltyä pihalle reippaasti.Öljykynttilöitä kuluu talven mittaan niin paljon, että ei uskalla laskea.