Ihmekevät

Olen saanut nauttia aika pitkään uusien Marjatanalppiruusujeni kukinnasta, vaikka viime päivien rankkasateet ovat kukintaa himmentäneetkin. Kevät ja alkukesä ovat täyttyneet puutarhayllätyksillä, hyvillä ja huonoilla.

Näin muhkeat alppiruusun taimet olivat mukava yllätys paikallisen puutarhan valikoimissa. Ostaessa harmitti, että oikuttelevat talvikelit niittasivat näiden edeltäjät havu- ja rhodoistutuksesta. Mutta kun kukat aukesivat, harmitus haihtui ja rahanmenokin unohtui.

Monta muutakin ikivanhaa perennaa on kadonnut jäljettömiin penkeistä viime talvena. Jouduin uusimaan esimerkiksi tämän suosikkiperennani eli särkyneen sydämen.

Nyt kesä on jo pitkällä, mutta monenlaista omituista tuli kuvailtua keväällä pihalla. Mistähän lie johtuu, että töyhtöangervot aloittivat kesän varsin epätasaisesti ja toispuoleisesti. Pohjoispuoli riutui ja eteläpuoli kasvoi. Raja oli kuin veitsellä leikattu.

 
Myöhemmin ero tasoittui, eikä kasvussa enää huomaa mitään erikoista. Ei ole tämmöistä ennen näkynyt. 

Tämän kevätkuvan erikoisuus ei johdu talvesta vaan laiskasta puutarhurista. Olen kyllä huomannut, että valkoisen syreenin keskellä kasvaa morsiusangervoa, mutta en ole vaivautunut asiaa sen enempää miettimään.

Nyt otti silmään, että minullahan on kahden kerroksen väkeä. Morsiusangervo on näköjään levittäytynyt kokonaan syreenin sekaan. Siellä se jo lehtevänä kukoistaa, kun syreeni vasta suunnittelee lehtien avaamista!

Tuolle ei varmaan voi muuta tehdä kuin löydä molemmat matalaksi, jos haluaa siiamilaiset toisistaan erottaa. Vai antaisiko olla, jos eivät toisiaan häiritse. Ensin kukki angervo ja nyt kukkii syreeni :).

Outo kevät ja alkukesä pihalla, todellakin!

Perennoista voimaa

Puhutaan voimaannuttavasta valokuvasta ja luonnon voimaannuttavasta vaikutuksesta. Väitän, että myös perennoilla on voimaannuttava vaikutus. Sitä on varmaan sellaisen vaikea käsittää, joka ei ole hurahtanut kasveihin. Onhan se uskomaton näky joka kevät, kun vanhat tutut ystävät puskevat ylös mullasta, ennemmin tai myöhemmin ja tavalla tai toisella. Kuten tämä iiris eli oikealta nimeltään varmaan siperiankurjenmiekka.

Luulen, että viime talvi oli erityisen suotuisa monivuotisille kasveille. Useimmat ainakin näyttävät selvinneen loistavasti ja kukkivat paremmin kuin vuosiin. Iiriskin sai syksyllä mielessäni lopullisen tuomion, kun se ei ollut kukkinut moneen vuoteen. Paljon minä sitä perennapenkistä otinkin pois, mutta kukkaan puhkeavia yksilöitä ei tietenkään voinut repiä ylös. Olivatpa ne sitten missä kohtaa penkkiä tahansa.

Vaikka penkeistäni ei löydy mitään erikoista tai kummallista, vaan niitä tuiki tuttuja kavereita, niin onhan se hienoa huomata, että ne ovat hengissä. Ja kasvavat voimallisesti kylmästä, myrskyistä ja sateesta huolimatta.

Välillä tuntuu, että aika kuluu pihalla kuljeskellessa ja ikkunasta toiseen kiertäessä. Kukinta kun menee niin nopeasti ohi. Tuntuu, että ei ehdi saada kiinni jokaisesta hetkestä kesän edistyessä.

Särkynyt sydän on muuten yksi tämän kevään yllättäjistä. Niin isoin kukin ja runsaasti sekin tänä keväänä loistaa. Alkukesä on kyllä aivan ihmisen parasta aikaa, Matti Nykästä mukaellen.

Nimikukkasia ja kestosuosikkeja

Olen huono oppimaan uusien tuttavuuksien nimiä, siis kasvien, joita en ole ennen tavannut. Viikko sitten hain lastin kesäkukkia puutarhalta. Kiertelin kaikki kasvihuoneet ja keräilin mukaan sellaisiakin kukkasia, joita minulla ei ennen ole pihalla ollut. Esimerkiksi tämä yläpuolella oleva. Yritin oikein tosissani painaa nimen mieleen, mutta enhän minä sitä enää kotona muistanut.

Voisiko joku ystävällinen ihminen kertoa, mikä tämän kaunokaisen nimi on? Se kasvaa hiemaan rönsyillen, tekee paljon pieniä sinisiä kukkia, joiden terälehdet kääntyvät iltasella alaspäin ja kukasta tulee ikäänkuin pieni nappi. Aamulla auringon noustessa kukat taas avaavat terälehtensä. Että mikähän mahtaisi olla?

Tämän pientä elonmerkkiä pukkaavan juurakon sain äidiltäni. Hän nimittää keltaisia, isoja kukkia tekevää kasvia joriiniksi. Maanantaina istuttelin anopin kesäkukkia penkkiin ja hän oli hakenut puutarhalta kovasti samannäköisiä, mutta punaisia kukkia ja nimitti niitä daalioiksi. Kesädaalioita on minullakin joskus ollut (hetken, ennenkuin kesäkuun yöhalla ne niittasi). Ihmettelin, mistä tietää, mikä on daalia ja mikä joriini, kun näyttävät niin samanlaisilta. Anoppi valaisi asiaa: Ei sitä tiedä mistään, kun ne ovat sama kukka. 

NIinpä niin, ei päivää, etteikö oppisi jotain uutta. Tämä saamani juurakko on alunperin kotoisin edesmenneen, pitkäaikaisen naapurimme pihalta. Saa nähdä, onnistunko pitämään sen hengissä.

Menossa on ensimmäisen kesälomapäivän ilta. Päivä kului siivoillessa, matonpesussa ja pihapuuhissa. Aivan ihanan kesäinen fiilis heti ensimmäisestä päivästä alkaen, vaikka puuhaa riittäisi jokaiselle minuutille. Rikkaruohoja tuolla, vanhojen kukkien leikkausta täällä, kukkivien pensaiden ihastelua ja syreenien tuoksuttelua. Kesä kuluu aivan liian nopeasti, varsinkin alkukesä.

Välillä on oikein istuttava ihmettelemään. Esimerkiksi kasvimaan nurkassa kukkivaa kulleroa. Se näyttää aina alkukeväästä pelkältä rikkaruohojen peittämältä pöheiköltä. Juuri kun olen aikeissa hävittää koko rikkaruohokasan, kullero alkaakin työntää nuppua. Eihän sitä pois raaski silloin ottaa, pitää vain yrittää kaivella ruohotupsuja väleistä. Nyt se näyttää tältä.

Hävitä nämä nyt sitten...

Särkynyt sydän on kestosuosikkini. Nyt se on innostunut tosissaan kukkimaan ja kasvamaan, kun elintilan valloittanut töyhtöangervo siirrettiin pois vierestä. Niin herkkää.

Nyt saunaan ja lauantai-illan viettoon. Huomenna on tiedossa lisää siivousta, matonpesua ja pihahommia. Eli kuulostaa kesältä :)

Vihreää, punaista ja keltaista!

Olen jo pitempään huokaillen lueskellut eteläisempien puutarhablogien postauksia kevään edistysmisestä pihalla. Täällä viitosvyöhykkeellä länsirannikolla on ollut tasaisen ruskeaa, vaikka lunta ei juuri ole ollutkaan. Mutta nyt: Aurinko on paistanut muutamana päivän, eilen satoi ja paistoi kuin Alatalon laulussa ja lämpö kipusi reippaasti plussalle.

Jo alkoi kukkapenkeissä tapahtua. Ei täällä vieläkään mikään kuki (paitsi kukkakaupasta haetut narssissit ja orvokit), mutta elävää pukkaa mullasta kuitenkin esiin. Ensimmäisten joukossa nenänsä näytti särkynyt sydän, ja oli särkeä sydämeni, kun sen havujen alta eilen löysin.

Tai kukkiihan täällä melkein, nimittäin rantakalliolta kivikkopenkkiin siirretty maksaruoho. Niin pääsiäisen keltaista että!

Kevätvuohenjuuri on aina yhtä nopea ja sitkeä kevään tuoja. Kohta varmaan nuput työntyvät viime kesän roskien seasta.

Sitten on tämä ensimmäisten joukossa nouseva kasvi, jonka nimestä minulla ei ole hajuakaan. Joku voi varmaan kertoa?

Tähän tulee paksujen varsien päähän roosaan vivahtavat, punertavat kukat. Ei mikään kukkasten kuningatar, vaan aika vaatimattoman näköinen. Oikeanpuolimmaisessa kuvassa saman kasvin kuivunut kukinto. MIkähän tämä lienee nimeltään?

Tästä se lähtee kevät Toimelassakin. Hienoa aikaa huhtikuusta juhannukseen, kun vihreys lisääntyy ja kaikki kasvaa silmissä. Kasvua vartioi tänään radion viikon luontoääni eli Naakka. Väittivät sympaattiseksi linnuksi, mutta aika äkäiseltä tuo grillikatoksen piippua vahtiva otus minusta näyttää. Taitavat rakentaa pesää. Piippu vie vanhaan puuhellaan, joka on jo aikansa elänyt ja tehtävänsä täyttänyt, joten ei sen puoleen väliä.

Mustarastaskin tepasteli nurmikolla tai paremminkin sammalikolla :) Pitkällä keltaisella nokalla löytyy varmaan syötävää.

Itse en ole ehtinyt paljon pihalla tepsutella, vaikka lomalla olenkin. Päivä kun kului puutarhamyymälöitä kiertäessä. Joskus sekin kierros on tehtävä. Löytyi monenlaista purkkia, lannoitetta, istukassipuleita, penkinreunuksia ja suodantinkangasta. Nyt sitten odotellaan roudan sulamista.