Sinivalkoista äitienpäivää

Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.

Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Elokuussa edesmenneeltä anopilta perinnöksi jääneet saintpauliat saivat Toimelasta uuden kodin ja puhkesivat siniseksi kukkamereksi juuri itsenäisyyspäivän alla. Väritys on sangen sopiva. En ole juuri lannoitellut, mutta anopin taitavalla lainnoituksella kukkivat taas.

Hyvää itsenäisyyspäivää näiden santtujen myötä kaikille!

Saintpaulian variaatiot

Sorruin jälleen ostamaan saintpaulioita keittiön ikkunanlaudalle, vaikka parina viime vuotena en ole onnistunut niiden kasvattamisessa. Sitä ennen kyllä rehottivat vuosia samat kasvit, mutta jotakin tapahtui. No, joka tapauksessa yritän taas. Keittiön pohjoisikkunat olisivat periaatteessa niin otolliset saintpaulialle.

Tänä keväänä olen innostunut valkoisista. Ensimmäisen ostin työpaikan kahvihuoneeseen tammikuussa. Se on oikein terhakka, kukkiva tapaus.

Viikko sitten nappasin kauppareissulla marketin kaksi viimeistä valkoista saintpauliaa. Nekin kukkivat kauniisti, mutta ovat jotenkin erilaisia. Lehtien väri on hennompi vihreä ja lehdet ovat todella suuret suhteessa kukkiin. Paljon isommat kuin koskaan ennen saintpaulioissani. Ikkunanlaudalla todella vihertää!

Saintpauliaa on hyvin erilaisia lajikkeita jo luonnostaan ja jalostus siihen päälle. Mutta jäin miettimään, onko lehtien kokokin lajike/jalostuskysymys. Vai onko puutarhalla vain tehty jotain toisin tänä keväänä?

Kasvit, edes samat lajikkeet, eivät todellakaan ole veljeksiä. Hyvin erilaista tavaraa voi saada samalla nimellä.

Näinkö meille taas kävi

"Näinkö meille täällä aina käy", voisivat santtukaksoseni laulaa, jos osaisivat. Mikä ihme tässä saintpaulioiden kasvatuksessa nykyisin on niin vaikeaa?

Ostan kaksi identtistä istukaista ja siirrän ne täsmälleen samalla tavalla samanalaisiin purkkeihin, samaan multaan ja samalle ikkunalle. Toinen elää ja porskuttaa komeasti, toinen nuupahtaa samantien.

Periksi ei anneta. Kokeilen vielä yhdellä taimella, jos tämä ei tästä virkisty. Syytä olisi virkistyä pikimmiten! Paikkaa on kyselty...

Mullalla on väliä?

Löysin marketista vähän erivärisiä saintpaulioita eli paavalinkukkia, tällaisia kauniin syvän punaisia, ja tulin ostaneeksi kaksi. Eihän tämä tietenkään mikään upouusi väri ole, mutta minulla on vuosia ollut ikkunanlaudalla vain liilan sinisiä.

Olen pitänyt paavalinkukkaa helpoimmista helpoimpana kasvina. Siinä ovat kukkineet vuodesta toiseen pohjoisikkunalla, kun välillä on heittänyt vettä ja lannoitetta lautaselle. Samaa kasvia olen istuttanut uusiin multiin keväisin.

Mutta viime vuonna tapahtui jotain outoa: Paavalinkukkani näivettyivät yksi toisensa jälkeen. Ostin uudet samanlaiset ja istutin samalla tavalla kuin aina ennenkin. Näivetys- tai mädätystauti vei nekin. Ajattelin, että antaapi olla. Ei enää paavalinkukkia minulle, kun eivät kerran enää tykkää meillä elää.

Nyt kuitenkin sorruin jälleen näitä ihanuuksia hankkimaan. Haluaisinkin tietää, onko muilla ollut vastaavia ongelmia?

Olisiko mullassa voinut olla jotain vikaa tai kasvitautia? Ihan tavallista kaupan kukkamultaa olen kaikki nämä vuodet käyttänyt. Tuli vain mieleen, että jos mullassa oli jokin pöpö, joka sitten siirtyi samoista ruukuista uusiinkiin taimiin?

Nyt tein esivalmistelut huolellisesti. Pesin harjalla  ja suorastaan desinfioin ruukut ennen istuttamista. Pohjalle ruukkusoraa ja tavallista kukkamultaa kasvualustaksi. Aika näyttää, mten näiden punaisten käy. Jos vielä näivettyvät, luovutan ja siirryn muihin lajeihin.

Samalla, kun kerran ryhdyin mullan kanssa sotkemaan, iskin myös joulukukkien kimppuun. Yritin pestä mehitähdestä jouluhileet pois, mutta eihän niitä kaikkia saanut lähtemään. Toistaiseksi kasvi näyttää sen verran elinvoimaiselta, että kokeilin istuttaa multaan.

 

Otin varman päälle eli käytin kaktus- ja mehikasvimultaa. En tiedä onko mullan laadulla lopulta kovin suurta merkitystä, mutta onpa kokeiltu tätäkin. Muistaakseni olen kyllä aikaisemminkin käyttänyt kaktusmultaa kaktuksille.

Nyt vain odotellaan kasvun ihmeitä. Ja ensi viikolla isketään isomman mullanvaihdon kimppuun. Johan täällä vesi lotisee ulkona ränneissä ja linnut lrkuttavat kevättä.