Terveisiä preerialta

On tämä ihmeellinen kesä. Helteitä viikko tolkulla ja kuivuutta. Olemme täällä Pohjanmaan rannikolla kärsineet vielä sisämaatakin enemmän kuivuudesta. Perennat, pensaat ja jopa puut näyttävät kitukasvuisilta. Kannettu vesi ei kaivossa pysy, senhän tietää jo sananlasku, eikä kukaan jaksa kaikkea kastella.

Muutama päivä on ollut viileämpää ja saatiin jopa jokunen reipas sadekuuro, lopultakin. Se ei tuntunut juuri missään. Nurmikko on palanut keltaiseksi preeriaksi. Sitä ei tälle kesälle enää mikään pelasta. Eipä ole tarvinnut ruohonleikkuria juoksuttaa.

Eiköhän kuivan kesän tuhoja saada tuta ensi keväänä. Ainakin edellisen kerran, kun näin kuivaa oli, jouduimme tekemään syreeniaidalle melkoiset metsurinhommat keväällä. Niin paljon oli kuolleita oksia. Onneksi pensaat uusiutuvat.

Saniaiset leikkasin pois porraspäästä keltaisina rötköttämästä jo pari viikkoa sitten. Aikomus on kaivaa ne kokonaan pois ja istuttaa tilalle jotakin, joka ilahduttaa pitempään kuin muutaman viikon keväällä.

En ole helleihmisiä muutenkaan, mutta jotakin hyötyä sentään on lämpimästä. Aloe vera nimittäin ehtinee tänä kesänä kerrankin avata nuppunsa ulkona ennen pakkasia.

Ruukkukukista on muutenkin pitänyt nauttia. Niitä olen sentään jaksanut kastella.

Jotkut muutkin kuin aloe vera ovat kesästä pitäneet. Esimerkiksi pelargoniat ovat kukkineet ennätyksellisen runsaasti ja pitkään.

Mukulabegonioita kasvatin tänä keväänä ensimmäistä kertaa mukuloista saakka. Siis kuvassa nämä korkeammat vasemmalla, keltaiset ja vaaleanpunaiset. Myrsky katkaisi heti keväällä puolet taimista harmittavasti. Istutin "paikkavärkiksi" puutarhalta ostamiani mukulabegonioita, mutta ihan erilaisia ja kokoisiahan ne olivat. Eripari-istutus tuli.

Kuivuudesta ovat näidenkin lehdet käpristelleet, vaikka olen yrittänyt kastella. Itse kasvatetuista tuli kyllä isoja ja komeita kukkia. Jospa niitä vain olisi ollut purkki täynnä kuten oli tarkoitus. Ehkä kokeilen ensi keväänä uudestaan ja olen tarkempana myrskysuojauksen kanssa istutusvaiheessa. Talvettaakin mukulat tietysti voi.

Vanhan ajan jorinit eli daaliat ovat myös tykänneet auringosta. Näitä on minulla jo vähän liikaakin joka puolella purkeissa ja penkeissä. Mukulat vain lisääntyvät vuosi vuodelta.

Ne ovat talvehtineet hyvin 70-luvulta olevassa vanhassa kylmiössä, joka tänä kesänä sanoi sopimuksen irti. Saapas nähdä miten mukuloiden ensi talvena käy ilman kylmiön tasaista lämpötilaa.

Tämä vanha rouva on ollut koko suven aivan pihalla, kirjaimellisesti. Puskissa ja velttona kuin mato hellettä paossa. Itsekin olen tuntenut itseni onkilieroksi kuumuudessa.

Monet suunnitellut pihapuuhat ovat jääneet tekemättä, kun on jaksanut vain uida ja lojua riippumatossa. Kissanpäiviä on pidetty.

Kesä ja kukinta jatkuu

Harvinaisen lämpimät ja kauniit syyskuun säät jatkuvat. Edelleen on päivisin kesäistä, 15-28 astetta lämminta ja aurinko hellii. Pitäisi jo tarttua syystöihin, mutta ei oikein saa ryhdytyksi mihinkään näin kesäisessä kelissä.

Ja miten ryhdyt, kun kukat vain kukkia porskuttavat. Yöhallaltakin olemme toistaiseksi välttyneet. Yhtenä aamuna oli kuuraa katoilla, mutta kukat eivät silti paleltuneet. Kummallista kyllä. Auringonkukat ovat parhaimmillaan.

Joriinipenkki pukkaa uutta nuppua ja kukkaa. Perhoset tosin ovat kaikonneet tästä perhosbaarista.

Viime kesänä halkaisin sahalla kolmeen osaan tosi isoksi kasvaneen pihahortensian. Kaikki lähtivät kasvuun, mutta tänä kesänä hävitin kaksi heikointa osaa ja jätin vain tämän yhden taistelemaan elämästä. Hyvin näyttää taistelleen, kun rupesi syksyllä vielä kukkimaan. Ehkä ne kaksi muutakin olisivat ajan kanssa innostuneet, mutta minulta loppui niiden kanssa kärsivällisyys.

Runkoatsalea pitänee ottaa piakoin sisään, ettei vain unohdu pakkaseen. Se on viihtynyt ulkona erinomaisesti, maahumalan kaverina. Nyt minusta näyttää kovasti, että äitienpäiväkukkani on intoutumassa kukkimaan toisen kerran tälle vuodelle.

Vai mitä mieltä olette? Eivätköhän nuo punertavat alut lehtiruusukkeiden keskellä olekin nuppuja? Tuollaisia vaaleanpunaisia kukkia runkoatsalea oli täynnä, kun sen keväällä sain. Onnistuneekohan kukinta, kun tuon kukan sisään ja syksy pimenee...

Äitienpäiväseikkailua

Olipa mukava äitienpäiväviikonloppu. Sää oli kesäisen lämmin, tuli nautittua poutapilvistä ja päivätorkuista pihakeinussa. 

 

Perhe ilahdutti runkoatsalealla. "Suukkojakin" sain enemmän kuin vatsa jaksoi ottaa vastaan :).

Lauantaina kävimme hämmästelemässä Kalajoen Hiekkasärkillä seikkailupuistoa. Olisin kuulemma saanut äitienpäivälahjaksi seikkailulipun, mutta ei kiitos. Ne ajat ovat ohi, että minä liukuisin köysiradalla puusta toiseen tien yläpuolella. Hauskaa näytti nuoremmalla polvella olevan ja mielläkin, kun maasta tiirailimme.

Pihatyöt eivät viikonloppuna paljon edistyneet. Haravoinnit lopettelin perjantai-iltana ja lauantaina siistin vuorenkilvet. Istuttelin myös muutaman pikkuisen orvokin "kenkiin" ja pataan. Padan keskelle heitin multiin ensimmäiset jorinin mukulat.

  

Toivottavasti vanhat perinne- ja perintöjorinit ovat selvinneet kellarissa tästäkin talvesta. Aina nämä näyttävät keväällä hiukan lohduttomilta ennen multiin pääsyä.

Raparperit venähtivät viikonlopun aikana ainakin kymmenen senttiä mamman juhliessa. Kiitollisia kasveja. Muuten minusta pihalla kasvu näyttää lähtevän käyntiin kovin hitaasti, vaikka lämmintä on muutamana päivänä saatukin.

Kaunista ja kuulasta

Kuinka nautinkaan kuulaista syyspäivistä. Sade ei ole minun juttuni, eikä räytävä kesäinen helle. Mutta kevään ja alkukesän heleät päivät sekä toisaalta nämä syksyn värit ja kirkkaan sininen taivas totisesti ovat. Vaikka talven tulon aistii jo joka solulla, katse seuraa taivaalle kurkottavaa tilliä...

...vilkuilee väkisinkin ohikulkiessa kevään miniruusun uutta tulemista ...

...ja sopuisaa yhteiseloa vieressä sitkeästi kukkivan vanhanajan jorinin kanssa.

Sisällä valkoiset pelargoniat lepäsivät hetken ja aloittivat vielä uuden syyskukinnan...

...tummaa iltaa ja likaisia, vielä pesemistä odottavia ikkunaruutuja uhmaten.

Mitäpä sitä juuri muuta tarvitseekaan :).

Ilonaiheita ja ikivihreitä

Ensimmäisen kerran tälle kesälle kolahtivat yhteen vapaa-aika, lämmin sää ja kuiva riippumatto. Kunhan roskat ja linnunkakat siivosi pois, saattoi uupunut ruohonleikkaaja hetkeksi uinahtaa. Mutta sen jälkeen on tänäänkin saatu myös vettä.

Ilonaiheita pihalla kuitenkin riittää. Monivuotisten rehevästä kasvusta olen jo intoillutkin. Tämä on myös syreenien luvattu kesä. Ja kaikki lajit kukkivat yhtäaikaa. Se on tämän suven ilmiö.

Valkoiset syreenit alkavat jo ruskistaa kukintojaan, joita on runsaasti.

Mutta unkarinsyreeni se vasta onkin innostunut kukkimaan. Aita on yhtä kukkivaa merta. Joinakin kesinä unkarinsyreenistä istutettu korkea aita on ollut kovasti risuisen oloinen ja vähäkukkainen. Toisin on nyt!

Leikkimökistäkin on tullut syreenimaja. Karsinta jäi keväällä tekemättä, eikä nyt todellakaan raaski. On odotettava kukinnan loppumista.

Orvokeillekin viileä kesä on ollut omiaan. Pikkuorvokeista ei edes tarvitse nyppiä vanhoja kukkia pois. Siinähän rehottavat porraspäässä.

Tämä on pata pääsee joka vuosi yllättämään. Syynä on padan yläpuolella oleva lintulauta. Viime kesänä padasta työntyi ihan tilaamatta isoja auringonkukkia. Nyt orvokkien ympäriltä nousee jotain kummallista, jota odotan mielenkiinnolla. Lienee peräisin Lidlin ulkolaisesta lintusiemenseoksesta. Lehdet muistuttavat jotain kaalia, mutta keskeltä pyrkii esiin kukintaakin. Mikähän lie?

Orvokkien keskeltä taas nousee vanhanajan jorinia (tai daalia, miten vain), jota sain vuosi sitten. Levittelin sitä useampaan paikkaan ja hyvin näyttää nousevan.

Huh, kesä on jo pitkällä, kun päivänliljatkin kukkivat täysillä! Onneksi on kukat. Muuten kesän kulumista ei ehkä yhtä hyvin huomaisi. Liljat hehkuvat kuin aurinko.

Talviunille, zzz

Koleus ja pimeys iskivät lämpimän syyskuun jälkeen kertalaakista ja täysillä. On aika päästää kasvit ansaittuun talvilepoon. Peittelin Sun hit -patioruusut lehtikompostilla penkkiin ja toivon, että ne selviävät kevääseen. Ruusuissa oli vielä paljon nuppuja ja muutama kukkakin, kun leikkasin niitä matalaksi. Otin sisälle maljakkooon, jospa nuput innostuisivat vielä aukeamaan lämpimässä.

Mikäs se tämä? Väärin arvattu, ei ole puikulaperuna. Ne syötiin jo. Tässä komeilee vanhan ajan daalian mukulajuurakko, jonka nostin kellariin talviunille. Komeita ovat, mutta makua on monenlaista... 

Ehkäpä perunannäköiset mukulat ensi heinäkuussa näyttävät taas tällaisilta.

Huonekasveista gloxiniat Kaiser Friedrich ja Kaiser Wilhelm kukkivat lopulta kahteen kertaan. Viimeiset kukat tipahtivat viikonloppuna. Vaikka lehdet olivat vielä vihreitä ja komeita, päästin nämäkin talvilepoon. Yritän keväällä istuttaa mukulat uudestaan, jospa innostuisivat vielä toistamiseen.

Kyllä luonto vain on ihmeellinen, kun näitäkin katsoo eri vuodenaikoina.

Iloisia yllätyksiä

Joskus pihalta löytää iloisia yllätyksiä. Tänä kesänä itse asiassa aika paljonkin. Kesäkuun pakkaskelit tyrmäsivät monet siemenkylvöt ja taimi-istutukset. Esimerkiksi krassia en saanut itämään kesäkuussa ulkona millään ilveellä. Ihmettelin, mikä siemenissä on vikana, kun aina ennen ovat hyvin itäneet. Ostin uusia ja kylvin, eikä mitään ilmestynyt mullasta. Lopulta lannistuin ja iskin esimerkiksi tähän oranssiin, vanhaan pataan marketan. Kuinka ollakaan, heinäkuun helle on innostanut krassin kasvamaan. Sieltä sitä nyt pukkaa Marketan ympäriltä ja ahdasta näyttää olevan.

Myös lintumökki on saanut krassikaton, vaikka hitaasti kävi itäminen sielläkin.

Ruusu Liisa -blogin Irmelin innostamana ryhdyin toukokuussa esikasvattamaan ensimäistä kertaa tuoksuhernettä. Versot olivat jo pitkiä roippeita, kun lopulta uskalsin siirtää ne ulos. Eikös vain nollakelit iskeneet niihinkin. Kaikki kasvattamani taimet nuupahtivat ja kellastuivat. Olin jo heittänyt toivoni niidenkin suhteen, mutta kelien lämmetessä tapahtui tuoksuhernepenkissäkin ihme: Herneistä alkoi työntyä uusia, vahvoja ja paksuja versoja ja vielä useampia samasta herneestä. Nyt ne kukkivat ja tuoksuvat ihanasti ohikulkiessa. Kiitos Irmelille vinkistä ja lämpimälle heinäkuulle kasvuolosuhteista!

Sama kohtalo oli kelloköynnöksillä, jotka ehtivät kasvaa sisällä jo liiankin isoiksi. Ulos päästyään ne nyyrysivät koko kesäkuun. Vasta heinäkuussa rupesivat kasvamaan ja nyt nousevat joka päivä ylöspäin köynnökehikossa. Eivät taida ehtiä kukkia, niin hitaasti lähti kasvu käyntiin. Huonommalta näyttää puutarhalta ostetun keijunmekon tilanne, vaikka se aluksi oli paremmissa voimissa.

 

Kasvimaan laidassa pinnistelee ja kauniisti kukkii lilja, jonka sain viime kesänä lahjaksi. Taitaa olla ihan ruokakaupan valikoimista, mutta hyvin näyttää selvinneen vähälumisesta talvesta.

 

Keväällä sain äidiltäni myös jorinin (daalian) juurakon, joka on vanhaa kantaa edesmenneen naapurini pihalta. Onneksi sekin on säilynyt hengissä kylmästä ja helteestä. Nyt se ilahduttaan keltaisena tulijaa porraspäässä. Toivottavasti saan sen talvetettua.

 

Vanhoja ovat myös tattaripensaat (röyhytatar), jotka ovat ilonaiheita tänä vuonna sen vuoksi, että eivät ole lyhistyneet ennen aikojaan. Useimpina kesinä tuuli ja sadekuuro ovat saaneet juuri kukintansa aloittaneet pensaat lakoamaan rumiksi. Tänä kesänä täällä on satanut sen verran vähän, että nämä ovat yllättäen vielä pystyssä. Piti sen vuoksi oikein ikuistaa, vaikka eivät mitään tuoksuruusuja olekaan :).