Juhannustunnelmia

Ihanaa ja aurinkoista mittumaarin jatkoa rakkaat blogiystävät! Juhannus on kulunut Toimelassa harvinaisen rauhallisesti ja seesteisesti. Sää on ollut uskomattoman kaunis, jopa helteinen. Ainahan meren äärellä vähän tuuleskelee, mutta näissä lämpötiloissa tuuli on lähinnä virvoittavaa.

Jälkikasvu oli kotikulmilla jo viikkoa ennen juhannusta. Nyt nautimme keskikesästä siipan kanssa kahden sekä kotona että rantasaunassa ja välillä mummolle grilliruokaa tarjoillen. Nyt suunnittelen kaalilaatikon tekoa, mutta uunin kuumentaminen tässä säässä hivenen mietityttää.

Minun juhannukseeni kuuluvat luonnonkukkakimput, patteriradio, uimareiden äänet rantakallioilta ja tekemättömyydestä nauttiminen.

Syreenit ehtivät tänä vuonna kukkaan juhannukseksi, mutta kukkia on varsin vähän. Uskoisin kuivan viime kesän verottaneen myös syreenien kukintoja. Yritän aina tuoda muutaman oksan sisälle ja nuuskutella, mutta jossakin vaiheessa tuoksu menee överiksi ja kimppu päätyy pihalle.

Vihta kuuluu ehdottomasti juhannukseen ja rantasaunaan. Uskokoon ken tahtoo, mutta vihtominen leppeissä löylyissä rentouttaa, parantaa pikkukrempat ja hyttysenpistot. Ja tuoksu tuo tunnelmaa.

Raparperit ovat nyt parhaimmillaan ja niiden säilömiseen pitäisi ryhtyä pikimmiten. Juhannukseksi kuitenkin leivoin perinteiseen tapaan raparperipiirakkaa. Sen verran tuli varioitua aiemmista vuosista, että nappasin jotakin lehdestä idean omar-raparperipiirakasta.

Omarkarkkeja sulatettiin ja lisättiin piirakan päälle muruseoksessa. Toihan se oman lisämausteensa, mutta täytyy myöntää, että yksitellen pakattujen karkkien kuoriminen kesken leivonnan oli melkoista näpräämistä.

Valmista kuitenkin tuli ja hyvältä maistui, varsinkin vaniljajäätelön kera. Ja kaloreita nolla...

Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kauniina ja lämpimänä juhannuksen jälkeenkin. Viikko olisi töitä ennen lomaa. Sitten vapaille koronan ja säiden ehdoilla.

Syreenin tuoksua ja hyttysten juoksua

Sitähän se Juhannus useimmiten tarkoittaa täällä Toimelan leveysasteilla viitosvyöhykkeellä ja meren rannassa. Tänä kesänä tosin syreenit ovat kukkineet "etuajassa", valkoisetkin jo tiputtaneet osan kukistaan. Tuoksua sentään saadaan ja joitakin kukkiakin vielä ihailtaviksi.

Perinteiset liilat syreenit ovat jo kukintansa miltei ohittaneet, viimeisiä viedään. Kukintoja olikin tänä vuonna erittäin vähän, lähinnä yläoksilla ja nekin pieniä. Aina sitä aina jaksa, syreenikään.

Unkarinsyreeni on yleensä syyreniparven viimeinen kukkija, niin nytkin. Vielä on kukintoja nupuillaankin. Myös unkarinsyreeni kukkii vaisummin kuin parina edellisenä kesänä. Viime kesänä kukkia olikin aivan älyttömästi. 

Jos kukkia on vähän syreeneissä, niin hyttysiä sen sijaan on paljon. Ja isoja. Ja kiukkuisia. Ja nälkäisiä. Semmoista se on tämä suomen keskikesän juhlinta, ininä musiikkina korvissa.

 

Onneksi on rantasauna ja vihta, joilla hyttysenpuremat ja kutinat lähtevät kätevästi. Koivuvihta tuoksuineen kuuluu ehdottomasti juhannukseen.

Toimela toivottaa kaikille oikein rentouttavaa ja nautinnollista keskikesän juhlaa! Mikäpä on toivotellessa, kun lomakin alkaa sopivasti juhannukselta. 

Kuusi kuvaa kesästä

Sain kuusi kuvaa kesästä -haasteen sekä Kruunu Vuokolta blogista Puutarhan lumo että Konnadonnalta Konnadonna - kotona ja puutarhassa -blogista. Vastaan nyt teille molemmille samalla kuvasarjalla.

Kuvien pitäisi kertoa kai pihan ja puutarhan kesästä. Minusta kuitenkin tuntuu, että menneenä suvena sade pieksi pihan ja etanat jyrsivät loput. Niinpä päätin kertoa kuvin kesästä ylipäänsä. Tämä on sitten poikkeus. Yleensä pitäydyn aiheessa, paitsi ehkä harppuneulonnan kohdalla...

Kesä alkoi juhlien. Yksi perheenjäsen sai opintonsa päätökseen ja herkuttelimme Mustakarilla sekä suolaisella että makealla. Purjehdusseuran ravintolassa oli hienot puitteet ja maisemat sekä maistuvat herkut.

Juhannus kului meren äärellä saunoen ja rentoutuen. Samassa paikassa kului monta muutakin kesäpäivää ja -iltaa. Tuore vihta ei tuoksunut joka ilta, mutta toki juhannuksena.

Uusi savustuslaatikko otettiin käyttöön pihakeittiössä. Pikkusiiat maistuivat ja tunnelma oli kohdallaan.

Kesälomareissulla Itä-Suomessa tutustuimme muun muassa Kolin kansallispuiston ihmeellisyyksiin.

Jännitystä elämään tarjosi bichon frisemme Pablo, 11 v.  Hänpä päätti keskellä heinäkuuta ruveta potemaan maksavaivoja. Tilanne oli vakava ja luulimme menettävämme koiran kesän aikana. Luonto on kuitenkin ihmeellinen. Koira toipui ja näyttää ainakin toistaiseksi voivan taas hyvin.

Tässä hän vilkuttelee Pyhätunturin ruskalomalla lomahuoneiston sohvalta. Toipilas jaksoi lenkkeillä, kunhan ei liikaa raahattu hyppelemään portaita ja pitkospuita. Toivottavasti tauti pysyy kurissa ja koira ilonamme vielä pitkään. Vuorotteluvapaata onkin mukava viettää yhdessä lenkkikaverin kanssa.

Kesä oli tosiaan märkä. Katetussa pihakeinussa sentään ehti puutarhurikin välillä levähtää, kun lämpömittari näytti tarpeeksi asteita. Juuri tuolla hetkellä perlargoniakaan ei näytä ihan sateen pieksämältä. Ja ainakin näyttäisi olevan vihreää.

Niin on sekin kesä yksi muistojen helminauhasta. Ja kohta on joulu :).

Tämä haaste näyttää kiertäneen jo lähes kaikissa blogeissa. Jos joku on ilman haastetta, ottakoon mieluusti tästä!