Savea ja papua -blogista sain jokin aika sitten haasteen, jossa pyydettiin vastaanottajaa esittelemään itsensä lapsuuskuvilla. Olen aika tiukkapipoisesti suhtautunut haasteisiin siinä mielessä, että yritän pitää blogini puutarha-aiheessa. Ja ensimmäinen valokuva minusta on otettu vasta kaksivuotiaana. Ajattelin, että en lähde mukaan.
Sitten tulin katsoneeksi vanhoja kaitafilmejä dvd:lle tallennettuina. Oi kuinka hauskoja olivatkaan, ja sieltähän ne vauvakuvatkin löytyivät. En malta olla laittamatta filmeistä tähän muutamaa palaa. Olkoot sitten vastaukseni haasteeseen. En levitä haastetta sen kummemmin eteenpäin, kun se on jo ehtinyt aika paljon kiertää. Jos joku ei ole vielä saanut ja haluaa sen ottaa, niin olkoon hyvä!
Sitten tulin katsoneeksi vanhoja kaitafilmejä dvd:lle tallennettuina. Oi kuinka hauskoja olivatkaan, ja sieltähän ne vauvakuvatkin löytyivät. En malta olla laittamatta filmeistä tähän muutamaa palaa. Olkoot sitten vastaukseni haasteeseen. En levitä haastetta sen kummemmin eteenpäin, kun se on jo ehtinyt aika paljon kiertää. Jos joku ei ole vielä saanut ja haluaa sen ottaa, niin olkoon hyvä!
Mutta tässä tulee lapsuutta Toimelassa ja lähiympäristössä 60-luvulla. Ensimmäinen pätkä on kuvattu Toimelan vintillä. Isovanhemmat asuivat alakerrassa ja me yläkerrassa. Pään puistaminen oli muotia.
Kesät olivat aina aurinkoisia ja lämpimiä, niin ainakin muistelen. Vietin niitä paljon mökillä meren rannassa ja käytännössä meressä. Toimelan naapureissa oli tuohon aikaan paljon lapsia, touhua ja vilinää riitti. Kuten kuvasta näkyy, eläimet ovat olleet aina mukana.
Talvella oli lunta ja pakkasta. Hiihdettiin, laskettiin mäkeä ja potkukelkkailtiin. Tässä filminpätkässä minä työnnän serkkutyttöä kelkkajunassa ja ai kuinka meillä oli hauskaa...
Isän kuvaamat kaitafilmit ovat varsinaisia aarteita, vaikka kuvan laatu ei monen jälkitallennuksen vuoksi häikäisekään. Tunnelma välittyy mielestäni kuitenkin.
