No nyt lähtee!

 

Vähän hitaasti lähti tämän kesän sato kasvamaan ja erityisesti kypsymään, mutta nyt se näyttää jo karkaavan käsistä. Ainakin kesäkurpitsat kasvavat hurjan kokoisiksi. Joskus aiempina vuosina on käynyt samalla tavalla, mutta viime kesänä kurpitsat jäivät kooltaan kohtuullisiksi.

Mutta ei nyt. Kasvihuonekurkut, avomaankurkut ja tomaatit näyttävät kesäkurpitsan rinnalla ihan miniatyyreiltä.

Kasvihuoneessa kurkut venähtivät pituutta lähes yhtä aikaa ja veden kulutus oli helteillä kovaa. Nyt satokausi näyttää jo hiipumisen merkkejä, mutta vielä kurkkuja löytyy.

Kiihkeimpänä kasvukautena kurkut lepäilivät kasvatussäkeillä ja lehdet tuppasivat nuupahtelemaan altakastelualtaista huolimatta.

Tomaatit tekivät paljon raakileita, mutta kyspyminen sujuu todella hitaasti. Latvamätääkin oli havaittavissa. Vieläkään en ole saanut yhtään keltaista pikkutomaattia kypsäksi, mutta eivätköhän nekin tuosta pian siirry lautaselle.

Sen sijaan punainen runkotomaatti eteni kypsymisvaiheeseen, kun ilmat viime viikolla viilenivät. Nyt näitä tulee jo ihan mukavasti.

Ananaskirsikka ilahduttaa minua visuaalisesti ja myös salaatissa vuodesta toiseen, vaikka kaikki eivät sen mausta pidäkään. Kasvi on hyvin satoisa, pieniä kirsikkapussosia tipahtelee kasvarin lattialle päivittäin, vaikka kuinka yrittää valmiita kerätä pois ajoissa.

Ihmeellistä, kuinka luonto voikin keksiä noin hienot ja kauniit eväspussit ananaskirsikoille. Kun pussi kuivahtaa, hedelmät säilyvät sen sisällä syötävinä pitkään.

Paprikaa kasvatan ensimmäistä kertaa. Raakileita alkoi kehittyä reippaasti heti alkukesästä, mutta ne pysyivät sitkeästi vihreinä. Ajattelin jo, että jäävätkin vihreiksi, mutta yhtenä päivänä ensimmäinen paprika alkoi "kellastua". Tämä pieni keltainen kaunotar on syöty ja uusien kypsymistä odotellaan.

Omat perunat vielä puuttuvat lautaselta, eikä se mikään ihme olekaan. Puikula on hidas kasvamaan, ei todellakaan mikään varhaislajike, vaan syksymmällä syötävä.

Pian päästään ehkä maistelemaan. Kukittu on ja varret ovat venähtäneet. Oikeastaan vähän turhankin reippaasti, kun vertaan teiden varsilla näkyviin ammattiviljelijöiden kasvustoihin. 

Satokausi on ihmisen parasta aikaa, kyllä se  kuulkaa niin on.

Hitaanlaista satoa

Hyötykasvirintamalla on tänä kesänä saatu sekä pettymyksiä että iloisia yllätyksiä. Ihmettelen, miksi kesäkurpitsa tuntuu nyt kasvavan äärettömän hitaasti. Aiempina kesinä kurpitsaa on saatu yli oman tarpeen ja sen kasvu on ollut miltei silmin havaittavaa.

Olosuhteet ovat samat, samoin kasvualusta. Kompostia on tarjoiltu ja jonkin verran lisähöystöäkin. Hedelmät vain jököttävät kymmensenttisinä. Kukkia kyllä on runsaasti.

Kuiva ja kuuma alkukesä saattaa olla osasyyllinen hitauteen, mutta viimeisen viikon aikana vettä on saatu enemmän kuin tarpeeksi. Pitäisi jo kelvata kesäkurpitsalle! Vesi kielellä odottelen satoa.

Minikasvihuoneessa tomaatit rehottavat viidakkona ja raakileita on, mutta kypsyminen käy niilläkin hitaasti. Uskon, että tästä vielä syötävää saadaan. Odottavan aika on vain niin pitkä.

Luultavasti olen antanut turhan pitkään typpilannoitetta, kun kasveilla pitäisi jo riittää voimia tomaattien kypsyttelyyn vihreiden versojen ja kukinnan sijaan. On niin vaikea arvata, missä vaiheessa lannoite on tarpeen ja missä vaiheessa pitäisi ymmärtää hellittää.

Onneksi on myös ilonaiheita. Sipuli porskuttaa ja sitä on syöty kasvimaalta jo pitkään. Kukkaakin näyttää tulevan.

Hidaskasvuinen puikulaperuna kukkii komeasti ja varsia on lupaavasti. Kun vettä lopultakin alkoi tulla, peruna virkistyi ihan silmissä. Ei toistaiseksi havaintoja rutosta tai muista vitsauksista.

Puutarhan elämä on kyllä varsinainen jännitysnäytelmä. Ja ukkostyyppiset sadekuurot lisäävät jännitystä. Varsinkin, kun kesän matonpesurumba on parhaillaan käynnissä. Puolikuivia mattoja kannetaan edestakaisin katokseen ja takaisin kuivaustangolle.

Ensi viikolle lupaa poutaa ja hellettä. Kyllä kesä kuivaa, minkä kastelee.

Ei määrä vaan laatu!

Onhan näitä paljon enemmän kuin oli siemeniä keväällä, mies tuumi nostaessaan puikulaperunat maasta. Ei voi puhua "talviperunoista", mutta monet keitot näistäkin saa syksyn mittaan.

Perunan koko ja laatu olivat tänä kesänä erinomaiset. Niin puhtaita ja sileitä. Päätimme nostaa potut ylös ennen kuin rutto iskee rupiset kyntensä satoon.

Muutamasta löytyi mato. Pitänee jättää perunat ensi keväänä istuttamatta samalle paikalle. Viljelykierto lienee paikallaan. Olemme katselleet, kuinka ammattiviljelijöiden pelloilla kasvaa välivuosina jotakin kaunista, valkokukkaista öljykasvia. Olisikö öljyretikkaa? Ehkä sitä ensi kesänä perunamaalle meilläkin, olisi kaunis kuin kukkaketo koko perunapeltom hmm.

Kukista puheenollen, kyllä ovat tänä kesänä kauniita myös aivan tavallisen sipulin kukat. Ja suuria, tämänkin halkaisija varmaan 5 cm. Ei ihan heti sipuliksi hoksaakaan, kun läheltä katsoo.

Ahkera keräisi näistäkin siemenet...mutta minä en ole niin ahkera.

Munittaisinko perunat?

Enpä malttanut enää odottaa, vaan tempaisin maasta muutaman puikulaperunan varren ja tarkistin, joko löytyisi syömäkelpoisia. Kyllä löytyi! Päästiin maisetelemaan oman maan satoa.

Puikula on jauhoinen syysperuna, jota olen yleensä syönyt vasta elokuulla. Kotitarveviljelijälle perunaan tuppaa iskemään varsinkin sateisena kesänä rutto ja rupi. Niinpä ajattelin nyt ehtiä ennen tauteja ja syödä perunat sileinä, vaikkakin vähän pienempinä.

Kauniita ja keltaisia enimmäkseen olivatkin, mutta kovin eri kokoisia. Yksi jättipuikula, muutama peukalon kokoinen ja pari pikkurilliä.

Anoppini, 84 v., tokaisi, että teidän pitää munittaa perunat. Siis mitä? Oletteko ennen moista kuulleet? Multaamisen tiedän ja sitä mekin teemme, mutta munitus on aivan eri juttu.

Anopin äiti kuulemma munitti usein ja hyvä tuli. Munittaminen tarkoittaa, että käsikopelolla kaivetaan perunapenkistä varren isoin peruna ja jätetään loput kasvamaan. Mullat vain taputellaan nätisti takaisin päälle.

Minulla on tapana nykäistä ensin varsi ja kaivella mullat vasta sitten. Munittaminen ei sillä konstilla onnistu. Onko joku tällaista kokeillut, mielelläni kuulisin kokemuksia?

Ja mikäs se siellä taas? Värisokea mieskin huomasi, että perunan keskellä kukkii joku muu "lajike" kuin valkokukkainen puikula. Kehäkukkahan se on jälleen itse muuttanut paremmille asuinsijoille.

Jk: Parempi puoliskoni huomautti, että anoppi puhui perunoiden munittamisesta, eikä suinkaan mullittamisesta niin kuin tähän postaukseen ensin kirjoitin. Muisti teki tepposet, anteeksi! Korjasin tekstin otsikkoa myöten oikeaan muotoon.

Hyötymaan kaunokaisia

Onhan kasvien kanssa puuhastelu välillä turhauttavaakin. Tässä kukkii voimakkaana viime kesän siemenistä itsekseen kasvimaan käytävälle kivien väliin siementänyt kehäkukka. Komea on, mutta aivan muualle niitä ajattelin tänä kesänä saavani.

Nimittäin tähän kasvinmaan laidassa olevaan pitkään penkkiin kylvin sekaisin ruiskaunokkia ja kehäkukkaa. En mitään muuta. Ruiskaunokkia näyttääkin tulevan, kunhan ehtivät kukkaan. Sen lisäksi penkissä ilokoivat jotkut keltaiset rikkaruohot, joita en raaskinut kitkeä pois sekä tuo pieni valkoinen, jota kylvin penkkiin viime kesänä.

Kehäkukat ovat jääneet jalkoihin. Ne kyllä itivät, mutta kasvu tyssäsi 15 sentiin. Luultavasti kehäkukka tykkää voimakkaammasta lannoituksesta kuin nämä kaverinsa.

Tänä keväänä en levittänyt kompostia kukkapenkin kohdalle, enkä ilmeisesti tarpeeksi kanankakkaakaan. Näin siinä sitten kävi. Olen yrittänyt muutamana päivänä antaa kastelulannoitetta. Jospa kehäkukat vielä innostuisivat oikein penkissäkin ennen syksyä.

Sipuli on kohta nostokunnossa, mutta raaskiiko näitä ollenkaan nostaa? Kukkivat niin komeasti, että kaunistavat koko hyötymaan.

Jäävuorisalaattikin on kasvanut jättiläispöheiköksi ja rupesi myös kukkimaan. En ole ehtinyt sitä tarpeeksi syömään, mutta nyt täytyy vain katsella kukkia.

Tilli kuuluu myös hyötymaan kaunistajiin, kun sen kukinnot ilmestyvät. Tilliviljelmäni on vain kovin pieni, yksi ruutu kasvulavassa.

Omia perunoita odotetaan jo, mutta puikulaperuna on hidas kasvamaan. Ensimmäiset kukat ovat auenneet. Jokohan ensi viikolla uskaltaisi nykäistä kokeeksi pari vartta?

Ikkunapuutarhurina

"Ikkunaprinssi mä oon...", vai olisiko ikkunapuutarhuri. Valitettavasti pääsi pahemman sortin kevätflunssa iskemään. En kykene pihahommiin, vaikka keli on mitä sopevin ja penkit odottavat möyhijää.

On vain pakko malttaa mielensä yskänpuuskien keskellä ja katsella ikkunasta, kuinka puoliso istuttaa puikulaperunaa pikkuriikkiseen perunamaahamme. Samalla tulivat onneksi möyhityiksi laatikot muille hyötykasveille ja penkki siemenkukille.

Itse jaksoin juuri ja juuri kantaa taimet hetkeksi ulkoilemaan porraspäähän, kun aurinko helli ja lämpötila hipoi 20 astetta. Yleensä en paljon niitä ulkoiluttele, mutta kun en nyt muuhun kyennyt.

Kurkut ja tomaatit eivät kyllä erityisemmin ihastuneet tuuleen. Pakko niiden vain on tottua. Toivottavasti pääsen itse tästä taudista eroon kunnon levolla nopeasti. Sitten isken taas intoa puhkuen kevätpuuhiin.

Katsaus kasvimaalle

Nytpä on aika kääntää katse kasvimaalle ja kurkata harsojen alle, mitä myrskyt ja sen jälkeiset aurinkoiset päivät ovat saaneet aikaan. Aloitetaan kuitenkin vaatimattomimmasta päästä. Ruosipuli kukkii oikeastaan parhaimmillaan kuin paraskin kukkanen.

Iloisin yllätys löytyi harson alta. Patiokurkku oli katkennut myrskyssä ja nahistunut, mutta munakoiso on vastoin kaikkia ennakko-odotuksia selvinnyt hyvin ja kukkii! Eihän sitä tiedä, ehtivätkö koisot syötäviksi saakka, mutta hyvältä näyttää.

Kesäkurpitsa on kasvattanut jättimäiset lehdet ja kukkii suurin keltaisin kukin. En kyllä muista, oliko tämä keltainen vai vihreä vai miten päin se  meni. Mutta hyvin pyykii kesäkurpitsoilla. Ensimäista kertaa kasvatan ja olen luottavainen, että satoakin saadaan.

Takaa pilkottavat porkkanarivit. En viitsi harventaa, joten kylvän aina nauhassa siemenet. Joinakin vuosina itäminen on ollut heikkoa, mutta nyt iti hyvin.

Mikäs se siellä möllistelee? No kymmensenttinen avomaakurkku. Nämä ovat varmaan jo liiankin kauan kärvistelleet harson alla, vähempikin lämpö olisi riittänyt.

Salaatin ja tillin laatikossa alkaa olla ahdasta, eikä etanoista tietoakaan! Se on kesän paras uutinen, että viime vuoden etanainvaasio näyttää olevan taakse jäänyttä elämää. Tai ehtiihän sitä vielä heinäkuussakin. Olen kyllä istuttaessa jo levitellyt Ferromolia etanoita vastaan.

Sipuleista ehtisi varmaan kasvattaa toisenkin sadon samassa laatikossa tälle keväälle. Niin hyvältä näyttää kasvu. Olen ennenkin huomannut, että sipuleita eivät koleat säät tai myrskyt häiritse, eikä toisaalta pieni kuivuuskaan.

Ja mansikanmöllykät alkavat olla jo aika isoja, kun vielä punastuisivat ja säästyisivät harakan suulta.

Puikulaperuna ei koolla tai varrenmitalla komeile, eikä nopeudellakaan kisaa. Mutta hyvässä kasvussa on, eiköhän siitäkin syötävää loppukesästä saada.

Tämähän alkaa näyttää suorastaan lupaavalta. Mukava, että ei ole tullut turhaan pakerrettua hyötymaalla. Täytyy tunnustaa, että peruna on täysin miehen hoivissa ja kasvimaan rikkaruohottomin paikka tänä kesänä.

Laiskan puutarhurin kasvimaa

Mikään ei ole ikuista, eivät edes kasvimaan puiset kasvatuslaatikot. Ensimmäiset laatikot laitettiin 5-6 vuotta sitten. Samalla aloitin kateviljelyn hyötymaalla. Nyt laatikot olivat lahonneet ja ne hajosivat käsiin. Hankittiin uudet ja kahden tilalle neljä. Samalla pantiin koko kasvimaa uuteen uskoon, pyöräytettiin kasvien paikkoja ja möyhittiin kunnolla.

Minusta on tullut vannoutunut kateviljelyn kannattaja. Ehkä hake kasvimaalla ei kaikkien mielestä näytä nätiltä, mutta se helpottaa hoitoa: ei rikkaruohojen kitkemistä ja kastelemisessa pääsee vähemmällä. Ainoastaan perunapenkit joudun kitkemään, multaamiseen kun kate ei oikein sovellu.

 

Aluksi otimme tarkasti talteen viimevuotisen kompostimullan, joka oli jälkimaatumassa kasvimaalla. Sitä käytän lannoitteena kasvatuslaatikoissa.

Reunat siistittiin, rikkaruohot poistettiin mahdollisimman tarkasti ja maa kalkittiin. Ainoastaan pieni mansikkamaani jäi kulleron, päivänliljan ja ruohosipulin kanssa paikoilleen. Kaikkien muiden kasvatuspaikat vaihtuvat.

 

Biltemasta löytyi niin edulliset kasvatuslaatikot, että itse ei kannattanut ryhtyä nikkaroimaan. Pohjalle laitettiin katekangas. Komposti jaettiin neljään laatikkoon ja sekaan pantiin pussi rikkaruohotonta puutarhamultaa. Näin syntyy laiskan puutarhurin kasvimaa :).

Mies vähän yritti urputtaa, että turhaan käännätin hänellä koko plantaasin, kun jää hyvää kasvatustila hukkaan laatikoiden väliin ja alle. Niinhän sitä jää, mutta estetiikka ja helppohoitoisuus ajavat hyötynäkökohtien ohi. Sitä paitsi laattakivien peittämiltä käytäviltä on kätevä hoidella laatikoita.

Kompostimultaa riitti myös perunalle, jota tulee pikkuisen kasvimaamme päähän neljä penkkiä. Aiemmin peruna kasvoi kasvimaan toisessa päässä. Kiertoviljely lienee hyväksi perunallekin.

Kasvimaan laitaan minulla on tapana kylvää muutama rivi kukkia: kehäkukkaa, ruiskaunokkia, kesäkukkaseosta... Niin nytkin. Ne sulostuttavat loppukesästä kasvimaan, kun rutto iskee perunaan ja rikkaruohot tunkevat kaikesta hyvästä yrityksestä huolimatta aina jostakin välistä.

Mansikka näyttää lohduttomalta. Viime kesänä taimet olivat vahvoja ja reheviä. Nyt katteen rei'istä pilkittää vasta vähän vihreää. Kevät tuntuu meillä muutenkin etenevän hitaasti. Tuleekohan noista mitään, vai pitäisikö hakea uudet taimet?

Puikulaperunan siemenet on otettu itämään entiseen tapaan jo maaliskuussa. Niiden idut olivat hyvällä mallilla, joten eiköhän sieltä perunaa tule.

Laatikoihin kylvin salaattia, tilliä ja porkkanaa. Yksi laatikko täyttyi sipulista. Viimeinen laatikoista odottaa vielä kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimia. Ehkäpä kokeilen myös munakoisoa. Taimet aion ostaa valmiina.

Nyt joudun lähtemään ruohon leikkuuseen, kun postipoika ei ole ainakaan vielä meidän osoitteeseen osannut kutsumatta tulla leikkaamaan :). Ja ruoho se kasvaa. Ei mikään ihme eilisillan rankkasateen jälkeen.

Tilaamatta saapuneet

Puikulaperunaa eivät viileys ja sateet haittaa. Päin vastoin. Hiekkamaalla peruna tarvitseekin paljon vettä. Valitettavasti myös vesiheinä pitää kosteasta kesästä. Perunanviljelijä ei ole pysynyt rikkaruohojen perässä. Olen aiempina kesinä huomannut, että vesiheinä ei juuri perunaa haittaa, ongelma on enemmän kosmeettinen ja esteettinen. Välillä katselen kateellisena ammattiviljelijöiden rikkaruohottomia perunapeltoja. Omalle perunamaan pläntilleni en kuitenkaan rikkaruohomyrkkyjä halua.

 

Peruna on tosin innostunut vähän liikaakin. Istutin keväällä mansikkaa paikalle, jossa viime vuonna kasvoi perunaa. Siemenet laitettiin "uudelle" perunamaalle. Jostakin kumman syystä maahan jääneet perunat ovat itäneet mansikkapenkissä ja työntyvät nyt innolla samasta reiästä mansikan kanssa. Niitä löytyy sieltä täältä kasvimaalta. En kyllä ennen ole huomannut, että peruna olisi monivuotinen. Liekö talvi ollut poikkeuksellisen leuto, kun perunakin on maassa talvehtinut.

Mansikkamaasta ovat innostuneet myös nämä karkulaiset. Kehäkukkaa kasvaa myös vähän siellä sun täällä. Enemmän oikeastaan muualla kuin tänä keväänä tehdyssä penkissä :). Luonto on selvästi puutarhuria taitavampi.

Mielelläni olisin suonut mansikalle kunnolla tilaa, mutta en nyt sitten näitäkään raaski irti repiä. Hentomieli kun olen.

Tyyntä myrskyn jälkeen

Eilisen myrskyn ja sateen jälkeen auringonpaiste hivelee, vaikka kylmä tuuli ei vielä paljon kesän tuntua anna. Kuvassa hyötymaa lintuperspektiivistä parvekkeelta. Katetut ja vähän vinot penkit eivät ole kovin kauniita, mutta kun kun siemenet alkavat itää, tilanne toivottavasti kohenee. Olen ihastunut kateviljelyyn ja talousjätteen kompostointi on parantanut huimasti hiekkaisen maan tuottoa.

Kuten kuvasta näkyy, hyötymaallani ei ole mitään vaikutusta ruokatalouteen. Korkeintaan saamme pieniä makuelämyksiä. Yhdessä laatikossa kasvaa sipuleita ja viime talvena omat sipulit riittivät pääsiäiseen saakka. Perunaa on kokonaiset neljä penkkiä takana, porkkanaa kolme. Sitten on siemenkukkia reunalla. Toisessa laatikossa on salaattia, tilliä ja persiljaa.


Mansikkamaa on lähinnä maistiaisia varten. Vaihdoin sen paikkaa ja ostin uudet taimet, kun viime kesänä marjat olivat jo aika pieniä.

Mies istutti puikulaperunat, jotka taas olivat itämässä maaliskuusta saakka. Istutettuaan totesi, että ensi talvi on turvattu :).

Herukat kukkivat ja mustikatkin näyttävät olevan nupuilla. Toivottavasti nyt eivät hallat iske, eikä enempää tule riepottelevia myrskyjä.  Oli muuten puutarhamyymälässä eilen väljää (ja kylmää), kun vettä vihmoi vaakasuoraan. Kalajoelta menivät sähköt, mutta puutarhan kassa pelasi agregaatilla.

Käytiin hakemassa humalaa köynnöskehikkoon ja syyshortensia havujen ja rodojen seuraksi. Vielä en ole pääsyt istutuspuuhiin, kun ruohon leikkaaminenkin jäi perjantai-iltana vähän vaiheeseen. Nyt täytyy lähteä jatkamaan kesän kuntoilupuuhaa.

Jouluinen luuta-akka odottelee seuraa leikkimökin portailla. Sinne taidan nyt laittaa amppeliin kuukausimansikkaa ja kasvatustorniin kurkkua. Tomaatteja en jaksanut tänä vuonna kylvää.

Sadonkorjuun ihanuutta

Puutarhanhoito harrastuksena ei ole kannattava bisnes, mutta juuri nyt tuntuu, että vaivat palkitaan. Sadonkorjuupuuhia nimittäin riittää. Sipulit kasvoivat kuivasta kesästä huolimatta isoiksi ja puhtaiksi ennätysajassa. Nostin ne kuivumaan heinäkuun viimeisellä viikolla, eikä päivääkään liian aikaisin.

Vaikka herukkasato jäi varsinkin mustaherukoiden osalta tänä vuonna olemattomaksi, poimittavaa riittää punaherukoissa, vadelmissa ja karviasissa. Myös siemenestä kylvetyt kuukausimansikat tornikokeilussani kypsyttävät pikkuriikkisiä, pitkulaisia marjoja ennätystahtia.

Olisi ehkä kannattanut uskoa, kun kasvatustornin ohjeessa kehotettiin istuttamaan ylimmäksi vain kaksi tainta. Taimet olivat siinä vaiheessa niin pieniä reppanoita, että tuli iskettyä niitä multaan useampi. Nyt ne kasvavat tosi tiheässä, marjoja saa kaivella lehtien seasta piileskelemästä.

Kiinnostaisi tietää, saako kuukausimansikan talvehtimaan ulkosalla kasvatustornissa?

Oman maan puikulaperunoita on syöty viikon päivät. Samasta varresta löytyy monenkokoista, pientä ja aika isoakin. Johtuneeko kuivasta kesästä, että perunan pintaan tulee rupea? Kuoren alla sitä ei ole, eikä se makua haittaa, mutta ei kaunista perunaa. En ole viitsinyt perunamaata kastella, kun on kukillekin saanut kantaa hengenpitimiksi vettä urakalla.

Entäpä sitten nämä väkkyrät? Ehkä porkkanakin olisi tarvinnut juomavettä. Lehteä kasvaa enemmän kuin syötävää...Mutta ihan syötävän kokoisia ovat porkkanatkin.

Kun vielä sormet ovat mustikoista sinisinä ja pakastimessa mustikkaa talven tarve, niin mikäs on ollessa. Eivät nämä ruokavarastot aivan Huovisen Hamsterin tasoa ole, eikä omavaraisuus pitkälle riitä, mutta mukava on silti napsia itse kasvattamia suuhun. Myös pikkuriikkisiä amppelitomaatteja, kunhan vain ehtisivät kaikki kypsyä ilman kasvihuonetta.