Marjakaveri

Herukoita tulee tänä vuonna Toimelaan enemmän kuin vuosiin. Mustaherukat on säilötty. Valkoherukkapensas on vielä aika pieni, mutta niitäkin keräsin eilen pakasteeseen ja syödä napostelin.

Valkoherukkapensas muistuttaa punaherukkaa ja marjojen makukin on lähes sama, mutta minusta valkoherukka on hieman punaista miedomman makuinen.

Marja on kaunis, väritön ja läpikuultava. Ne ovat kuin helmiä astiassa. Toisaalta tunnelma valkoherukan marjojen suhteen on hiukan kaksijakoinen. Kaunis ja maukas kyllä, mutta toisaalta jostakin syystä ulkonäkö assosioituu minulla sammakonkutuun. Älkää kysykö miksi, en tosiaankaan tiedä!

Marjapensailla ei tarvinnut tällä kertaa olla yksin, vaan kaverina oli tällainen piikkipallo.  Siili tuhisteli kaikessa rauhassa pensaasta toiseen, välillä rapsutteli takajalalla korvantaustaa ja jatkoi matkaa. Minusta se ei piitannut tuon taivaallista.

Eppu-kissa pyllistää kesäherkkujen jälkeen takapuolensa kissanruokapusseille, mutta tälle kaverille kissanruoka maistui. Nuoli vielä lautasenkin päälle.

Vähän huolestutti, että ahmiiko kaveri itsensä ähkyyn moisen  herkun äärellä. Lopulta sen piti jo kiivetä lautaselle. Aika pienikokoinen tämä siili oli, pihalla on kesän aikana näkynyt isompiakin. Asustelevat leikkimökin alla, toivottavasti selviävät talvesta.

Ei määrä vaan laatu!

Onhan näitä paljon enemmän kuin oli siemeniä keväällä, mies tuumi nostaessaan puikulaperunat maasta. Ei voi puhua "talviperunoista", mutta monet keitot näistäkin saa syksyn mittaan.

Perunan koko ja laatu olivat tänä kesänä erinomaiset. Niin puhtaita ja sileitä. Päätimme nostaa potut ylös ennen kuin rutto iskee rupiset kyntensä satoon.

Muutamasta löytyi mato. Pitänee jättää perunat ensi keväänä istuttamatta samalle paikalle. Viljelykierto lienee paikallaan. Olemme katselleet, kuinka ammattiviljelijöiden pelloilla kasvaa välivuosina jotakin kaunista, valkokukkaista öljykasvia. Olisikö öljyretikkaa? Ehkä sitä ensi kesänä perunamaalle meilläkin, olisi kaunis kuin kukkaketo koko perunapeltom hmm.

Kukista puheenollen, kyllä ovat tänä kesänä kauniita myös aivan tavallisen sipulin kukat. Ja suuria, tämänkin halkaisija varmaan 5 cm. Ei ihan heti sipuliksi hoksaakaan, kun läheltä katsoo.

Ahkera keräisi näistäkin siemenet...mutta minä en ole niin ahkera.

Tomaatti punastuu

Jos ei ole itse kokeillut kasvattaa tomaattia siemenestä saakka avomaalla kypsäksi  ja syötäväksi, ei ehkä voi täysin ymmärtää, minkälaisen riemun ensimmäisen tomaatin punastuminen kasvattajassa saa aikaan. Nyt se on siis tapahtunut! Lukuisista vihreistä raakileista ensimmäinen osoittaa kypsymisen merkkejä.

Lupaa vielä viikon verran ainakin lämpimiä päiviä. Jospa näistä edes muutama pääsisi täyteen punaan ennen syksyä. En välttämättä itsekään uskonut, että avomaalla onnistuisin. Tuntuu hienolta :). Pienet on ilot, jne...

Kurkkuja olen jo muutaman ehtinyt syömään. Tämä kasvulavasta yli jäänyt yksilö päätyi amppeliin ja pyrkii nyt sisään leikkimökkiin. Liekö syksyä enteilee. Tuolla lehtien alla muuten pötköttelee kohta syötävän kokoinen kurkku. Ei siis kannata heittää keväällä ylimäräisiä taimia pois, vaan tunkea ne jonnekin ja lähes unohtaa. Palkinto saattaa odottaa loppukesästä.

Satokausi on muutenkin niin mahtavaa, että aivan henkeä salpaa. Marjalaji toisensa perään kypsyy syötävän herkulliseksi niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Harakat vain ovat keksineet uuden eineen sen jälkeen, kun rakensimme mansikkamaalle häkin marjojen suojaksi. Lihava herra harakka tepastelee herukkapensaalle, taittaa taitavasti nokkaansa kokonaisen marjatertun ja siirtyy nurmikolle syömään. Rastaat sentään vievät vain marjan kerrallaan, mutta nämä ahnehtijat koko tertun :(.

Aika pitkällähän tässä jo syyskesää mennään, vaikka hellelukemissa vielä ollaan. Sen huomaa esimerkiksi omenoista, jotka myös ovat saaneet poskensa punaisiksi. Sallan hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Kohta päästään niitäkin maistelemaan.

Ruokaa joka puolella

 

Olen tullut julistaneeksi, että valoisa alkukesä on sitä parasta kesää. Ja niin se onkin, kun kaikki vihreys puhkeaa ja valoisat yöt hellivät. Mutta ei elokuussakaan mitään vikaa ole, nautin tästäkin aivan suunnattomasti. Varsinkin, kun ruokaa voi hakea pihalta suoraan lautaselle ja näkee työnsä tuottavan satoa.

Punainen eli tomaatit vielä puuttuvat lautaselta, mutta kolmenlaista vihreää salaattia ja kesäkurpitsaa löytyy yllin kyllin. Olen myös puputtanut pois kurkkuja, jotka pullistuvat ja pullistuvat, mutta eivät enää näytä kasvavan mittaa.

Ei kurkkuja tule mahdottomia määriä, mutta muutamalle sormelle kuitenkin löytyy 15 senttisiä hedelmiä. Lisäksi avomaankurkkuja. Kesäkurpitsa kasvaa niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Sitten on näitä kasvimaan "viherkasveja" eli kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Molemmat kukkivat komeasti keltaisin kukin ja kukkia on paljon. Mutta hedelmistä ei näy vilaustakaan. Mikähän näissä meni pieleen?

Pak choi eli pinaattikiinankaali kukkii kauniisti ja kukinnotkin olisivat kuulemma syötäviä. Itse olen muutaman kerran paistanut wok-ruokaan pak choita, mutta enimmäkseen popsinut lehtiä salaatissa sellaisenaan. On todella makoisa lisä vihersalaattiin. Nyt harkitsen kaalilaatikkoa tästä.

Mutta mikäs se tämä herkkä kaunotar on? Sehän on tietenkin perunankukka, puikula eli piekonmuikku, kuten täälläpäin sanotaan. Että on kaunis tuo kukka, kun läheltä katsoo. Ketähän varten peruna maailmaa kaunistaa.

Lämpimän elokuun ihanuuden täydentävät marjat sekä puutarhasta että metsistä. Puutarhamarjoja on tulossa ihan kohtalaisesti, mansikkaa löytyy puuron päälle joka päivä. Mustikat ovat täälläkin kypsyneet ja sato on mielestäni hyvä.

Vadelmat ovat vielä aivan raakoja, mutta niitä tulee aivan älyttömästi sekä luontoon että puutarhaan. Oksat suorastaan notkuvat kartteja. Muutaman mesimarjankin olen vuosien tauon jälkeen löytänyt lenkkipolun varrelta. Kyllä meidän kelpaa, kun ruoka kävelee poluilla vastaan.