Kesän täyteläisyyttä

Aah tätä heinäkuun vehmautta ja täyteläisyyttä! Minäkin kuulen Eino Leinon tapaan ruislinnun laulun korvissani koko ajan ja tuoksut hivelevät nenää. Meillä ei ole satanut erityisen paljon, vaan sopivasti. Paljon ei ole tarvinnut kastella, mutta kasvit kasvavat kohisten.

Sademittarini on ruotsalaisen näköinen ja Ruotsista se tarttuikin lomareissulla mukaan. Tarjolla olisi ollut vähemmän esteettisiä, mutta mitta-asteikoltaan selkeämpiäkin vaihtoehtoja, jotka kertoivat heti sademäärät milleinä neliölle. Tämän mitta-asteikossa lukee cm, mutta en osaa tulkita, mikä on riittävästi sadetta. Onhan se kuitenkin kaunis katsella ja näkeehän siitä, onko vettä satanut ihan astiaan asti :).

En pysy kasvien perässä. Ennen lomareissua napsin mielestäni raparperista kaikki kukkanuput pois. No, kotiin palatessä pöheikkö näytti silti tämmöiseltä. Ovathan nuokin kukkia ja tavallaan komeitakin. Raparperia pitäisi vielä jaksaa pilkkoa pakastimeen ja mehumaijaan.

Kesän ideaaliolosuhteet huomaa myös krassipadasta. Useimpina kesinä pata on uinut vedessä tai ollut liian kuiva. Nyt olen vain sivusta seuraillut krassin itämistä ja kasvua.

Perennosita huomaa, kuinka pitkällä kesä jo on, vaikka syreeninkukatkaan eivät millään meinaa lakastua. Yksi lemppareistani, palavarakkaus, aloittelee kukintaansa hehkuvan punaisena.

Kivikkokasvit ovat hauskoja. Tässä kukki keväällä sammalleimu, eikä ketoneilikasta näkynyt juuri piikkiäkään. Nyt leimut ovat väistyneet taustalle ja neilikat rynnistävät näyttämölle.

Töyhtöangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Riippumattokin on pysynyt kuivana ja muutamana päivänä on jopa ollut riittävän lämmin päivänokosille ulkona.

Orvokit ovat kukoistaneet tänä vuonna koko kesän. Niin myös toukokuun alussa saamani pikkuorvokki.

Koputan puuta ja totean, että lobeliaakaan ei ole vielä mikään itikka nitistänyt. Usein se on minulla näivettynyt näihin aikoihin tuholaisten kynsissä.

Apinankukka eli lapinorvokki ei pienistä sadekuuroista ole moksiskaan. Kukkia tipahtelee, mutta uusia puskee tilalle. Apinankukka on todella kiitollinen ja edullinen kesäkukka.

Tietokoneelle tai televisiolle ei kesällä meinaa riittää ollenkaan aikaa, vaikka olisi kuinka töistä vapaata. Ulkona on niin paljon mukavampaa. Syksyllä ja talvella ehtii sitten kököttää sisällä.

Perrennat ja kasvupyrähdys

Hyvää kannatti odottaa: Tänään oli mittarissa +19 ja pihalla vihreä kasvoi lähes silmissä. Vieläkään koivuissa ei ole lehtiä, mutta saniaiset kurottelevat jo pitkällä penkistä.

Viime kesänä istuttamani jouluruusut ovat talvehtineet penkissä. Kukista ei tietoakaan, mutta lehtiä sentään työntyy angervojen kainalosta.

Vuorenkilpien kukinta on ennätyksellisen runsasta, mutta jotenkin kukat näyttävät valmiiksi nuupahtaneilta. Aivan kuin olisivat kuivia, vaikka viime yönä satoi aika rankastikin vettä. Se ei juuri penkeissä tuntunut.

Kesän airut, kevätvuohenjuurikin kukkii vasta kesäkuussa. Mutta mitäpä siitä, iloisesti kukkii ja se on pääasia. Takana lintujen kylpypalju, jossa lihava harakka (ilmeisesti koko talven pähkinöitä laudalta napsinut) käy päivittäin pesemässä itsensä. Eipä sinne sitten juuri muita mahdukaan.

Miksi kasvit eivät voi pysyä siellä, minne ne on istutettu? Palavarakkaus näyttää olevan varsinainen levittäytyjä. Tässä kuunliljojen vaihdokkaana. Vaikeinta on varhain keväällä erottaa palavarakkaus syysleimuista. Niinpä minulla kukkivat lopulta kaikki yhtenä sekamelskana, varmaan tänäkin kesänä.

Olen niin onnellinen, että sammalleimukin vaihteeksi selvisi talvesta. Tai ainakin tämä punainen, valkoisia ei näy.

Pikkusydän on takuuvarmasti ensimmäisten joukossa. Päivänlilja tulee perästä voimallisesti. Enpä muistanut tutkia, onko iiriksiin tulossa tänä vuonna kukkia. Usein ovat jääneet kukkimatta tässä penkissä.

Muutamat kesäkukat sain jo istutettua, kun yöksikin lupasi peräti toistakymmentä astetta. Apinankukkaan eli lapinorvokkiin tykästyin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen sitä on aina jossakin kasvanut. Hauska, värikäs ja helppohoitoinen kesäkukka.

Taimet ehtivät vähän kuivahtaa ennen istuttamista, mutta eiköhän tuo tuosta virkisty. Nuppuja ainakin on paljon.

Monen mielestä muratti ei näytä miltään, mutta minusta se vaatimattomana reunuskasvina sopii hyvin värikkään pelargonian kaveriksi.

Grillikatoksessa on Toimelassa perinteisesti ollut vaaleanpunaista, isokukkaista petuniaa. Tänä kesänä olin niinkin radikaali, että vaihdoin surffiniaan :). Jospa se riippuisi kauniimmin.

Kesäkukkia on haettava lisää. Köynnökset puuttuvat, samoin amppelit ja johonkin ruukkuunkin pitäisi vielä jotakin keksiä.

Huomenna aion kuitenkin istuttaa ulos kurkut, tomaatit, kiekkokurpitsat ja sitruunakurkut. On luvattu kaunista loppuviikkoa. Nyt tai ei koskaan on ulos menon hetki.

Kesämuisteluksia syyshorroksessa

Kun illat pimenevät ja pakkanen kolkuttelee, tekee mieli selailla kesällä pihalta otettuja kuvia. Uskomattomalta tuntuu, että moista väriloistoa on tavallisenkin pihapakertajan käsistä vanhoilla konsteilla ja pienellä budjetilla esiin putkahtanut. Nyt vain odotellaan puoli vuotta ja lajitellaan siemeniä.

Tekee silti mieli taltioida muistoja uuteen blogiin. Toimelassa aion tarinoida sekä 50-luvun talon pihapiiristä että sisäkukista. Tarjolla ei ole eksotiikkaa eikä puutarhaglamouria. Enemmänkin perinteisten, kolmannen kasvattajasukupolven kasvien hengissä pitämistä ja työn sankaruutta.

Tervetuloa kanssakulkijaksi onnistumisen ja vähemmän hienojen hetkien maailmaan!

                          

Heti pitää pyörtää lupauksensa vain vanhojen, tuttujen kasvien kavattamisesta: Apinankukka nimittäin kukki hienoissa väreissä ensimmäistä kertaa Toimelan pihalla kesällä 2013. Olipas kiitollinen ja hauska kukka!

Syksyllä tuo sitkeä kasvi työnsi purkista esiin niin paljon uutta kasvustoa, että työnsin muutaman juurakon perunamaan multiin. Mahtaisiko talvehtia viitosvyöhykkeellä ihan mullassa? Kertokoon ken tietää tai keväällähän tuo nähdään.

Kehäkukat kukkivat lämpimän syksyn ansiosta hämmästyttävän pitkään ja tekivät muhkean siemensadon.

Heinät valloittavat kivimaiseman. Allas piti kesällä kaivaa saksien kanssa esiin, kun heinät (ruokohelpi) rehottavat pelkässä hiekassa kivien välissä. Vähän turhan innokkaita, vaikka hienoja ovatkin.