Talvi!

Talvi tuli taas yhtäkkiä ja yllättäen, kerrasta. Aamulla herättiin -11,8 asteeseen pakkaseen, mutta päivästä tuli kaunis, kuulas ja aurinkoinen. Rannat ovat riitteessä, mutta lunta Keski- ja Pohjois-Pohjanmaan rajamailla ei vielä ole. Mietityttää, miten alppiruusut taas selviävät tästä äkkinäisestä talventulosta. Viime syksy oli niille myrkkyä.

Tykkään myös syksyn kuulaudesta ja selkeydestä. Viikonloppu oli oikein mukava, nostalginen, kotoisa, lämminhenkinen ja juhlavakin. Nuorta polvea oli kotona käymässä, osallistuttiin pienimuotoisiin sukujuhliin ja kirjan julkkareihin.

Olen ollut mukana tekemässä urheiluseuran 80-vuotisjuhlakirjaa, joka saatiin vuoden pakerruksen jälkeen juhlavasti päätökseen. Julkkareissa katsottiin mainetta ja kunniaa niittävä Juho Kuosmasen Hymyilevä mies -elokuva. Mieleenpainuva elämys sekin, varsinkin urheiluseuran vanhan toimitalon salissa katsottuna.

Viikonlopun päätteeksi saatettiin Pablo-koiran tuhkat loppusijoilleen rantamaisemiin, joissa kesäkuussa kuollut, 12-vuotias lenkkikaverimme niin hyvin viihtyi. Vieläkin on lenkkikaveria ikävä.

Tästäpä tuli erikoinen puutarhablogin postaus. Näin tällä kertaa, pyhäinpäiväviikonlopun kunniaksi. Hyvää työviikon alkua kaikille!

Voihan Salomo minkä teit!

Eipä jäänyt tällä viikolla päällämme riehuneesta Salomo-myrskystä hyviä muistoja. Kolme päivää tuuli puhalsi kovaa pohjoisesta. Emme sentään saaneet lunta, mutta hyytäviä kelejä vuosidan kesämyrsky toi tullessaan. Pari astetta lämmintä ja rutkasti tuhoja.

Pihakeinun tuuli paiskasi norjanangervojen syleilyyn. Ei onneksi mennyt tällä kertaa rikki. Katos on jo kerran tälle kesälle korjattukin. Ikkunoista hädin tuskin läpi näkee. Puista on lentänyt lehtiä, oksia ja käpyjä kuin syksyllä.

Vieläkään ei ole lämmin, mittari näyttää kahdeksaa astetta. Onneksi sade sentään on hetkeksi tauonnut. Pari iltaa menikin vilteissä ja villasukissa.

Keräsin kesäkukkia suojaan, mutta kaikkea kasvavaa ei voinut pelastaa. Myrskyn raatelemia pensaita ja perennoja joutuu loppukesän katselemaan. Ei auta mikään.

Ison, vanhan morsiusangervon pohjoistuuli halkoi melkein kahtia. Jakauksen näyttää saaneen ja lehdet ovat siitäkin lentäneet.

Viikko sitten hehkuttamani saniaiset lakosivat tänä kesänä ennätysaikaisin. Olivat sopivasti pohjoistuulen mentävällä aukolla, eivätkä tästä enää nouse. Kokemusta on aikaisemmilta vuosilta. Mitenkähän näitä kestää porraspäässä?

San Pablo 17.4.2004-9.6.2016

Pahin isku tuli kuitenkin kesken myrskyisän yön. Säällä ei tosin ollut sen kanssa mitään tekemistä, mutta öinen matka päivystävälle eläinlääkärille jäi mieleen myrskyisänä. Bichon frise -poikamme Pablon maallinen taivallus päättyi 9.6.2016 vuoden vaivanneiden sisäelinongelmien äkilliseen pahenemiseen.

Tyhjältä tuntuvat koti ja pihamaa, kun 12 vuotta on tämän perheenjäsenen lenkkiaikojen tahtiin elelty ja nelijalkainen ystävä on ollut vastassa töistä tullessa. Tähän oli ehditty varautua, mutta luopuminen ottaa silti koville.

Kuusi kuvaa kesästä

Sain kuusi kuvaa kesästä -haasteen sekä Kruunu Vuokolta blogista Puutarhan lumo että Konnadonnalta Konnadonna - kotona ja puutarhassa -blogista. Vastaan nyt teille molemmille samalla kuvasarjalla.

Kuvien pitäisi kertoa kai pihan ja puutarhan kesästä. Minusta kuitenkin tuntuu, että menneenä suvena sade pieksi pihan ja etanat jyrsivät loput. Niinpä päätin kertoa kuvin kesästä ylipäänsä. Tämä on sitten poikkeus. Yleensä pitäydyn aiheessa, paitsi ehkä harppuneulonnan kohdalla...

Kesä alkoi juhlien. Yksi perheenjäsen sai opintonsa päätökseen ja herkuttelimme Mustakarilla sekä suolaisella että makealla. Purjehdusseuran ravintolassa oli hienot puitteet ja maisemat sekä maistuvat herkut.

Juhannus kului meren äärellä saunoen ja rentoutuen. Samassa paikassa kului monta muutakin kesäpäivää ja -iltaa. Tuore vihta ei tuoksunut joka ilta, mutta toki juhannuksena.

Uusi savustuslaatikko otettiin käyttöön pihakeittiössä. Pikkusiiat maistuivat ja tunnelma oli kohdallaan.

Kesälomareissulla Itä-Suomessa tutustuimme muun muassa Kolin kansallispuiston ihmeellisyyksiin.

Jännitystä elämään tarjosi bichon frisemme Pablo, 11 v.  Hänpä päätti keskellä heinäkuuta ruveta potemaan maksavaivoja. Tilanne oli vakava ja luulimme menettävämme koiran kesän aikana. Luonto on kuitenkin ihmeellinen. Koira toipui ja näyttää ainakin toistaiseksi voivan taas hyvin.

Tässä hän vilkuttelee Pyhätunturin ruskalomalla lomahuoneiston sohvalta. Toipilas jaksoi lenkkeillä, kunhan ei liikaa raahattu hyppelemään portaita ja pitkospuita. Toivottavasti tauti pysyy kurissa ja koira ilonamme vielä pitkään. Vuorotteluvapaata onkin mukava viettää yhdessä lenkkikaverin kanssa.

Kesä oli tosiaan märkä. Katetussa pihakeinussa sentään ehti puutarhurikin välillä levähtää, kun lämpömittari näytti tarpeeksi asteita. Juuri tuolla hetkellä perlargoniakaan ei näytä ihan sateen pieksämältä. Ja ainakin näyttäisi olevan vihreää.

Niin on sekin kesä yksi muistojen helminauhasta. Ja kohta on joulu :).

Tämä haaste näyttää kiertäneen jo lähes kaikissa blogeissa. Jos joku on ilman haastetta, ottakoon mieluusti tästä!

Ensimmäiset kukat pihalla

Julistan kevään virallisesti alkaneeksi: Krookukset kukkivat myös viitosvyöhykkeellä! Tuuli on jäätävän kylmä, mutta siinäpä nuo sinnittelevät sinisinä, keltaisina ja valkoisina.

Rohkeasti ovat nostaneet nokkansa yös uskollisimmista uskollisimmat kevään tuojat eli vuorenkilvet.

 

Pablo-koiralla riittää vahtimista ikkunasta, mutta joskus aurinko uuvuttaa.

Lumpeita ruutanalammessa ja muita huomioita rovasti Aspegrenin historiallisessa puutarhassa

Helteinen viikko on humahtanut vauhdilla töissä. Aivotoimintaa ei paljon ole riittänyt, eikä kuumassa ole jaksanut istua tietokoneella kotona blogia päivittämässä. Pihallakin riittää puuhaa, kun pitää kastella auringossa kärvisteleviä kasveja aamua iltaa ja hämmästellä, mitä lämpö tekee niille sekä hyvässä että pahassa.

Viikko sitten sunnuntaina veimme esikoisen aamujunalle ja ajoimme saman tien maakuntamatkalle Pietarsaareen Aspegrenin puutarhaan. Sielläpä killui ruutanalammessa kaarisillan alla oikeita lumpeita. Nyt minäkin sitten ne erotan ulpukoista, kun aiemmin sotkin nämä kaksi vesikasvia keskenään.

Olen paljon kuullut Aspegrenin puutarhasta, mutta ensimmäistä kertaa kävin itse paikalla. Minusta on hienoa, että 1700-luvun asuunsa palautettu puutarha on ihmisten vapaasti käyskenneltävissä aamusta iltaan. Että johonkin pääsee vielä nykyisin ilman rahastusta, voi käydä vaikka piknikillä!

Rosenlundin pappila ja sitä ympäröivä, rovasti Gabriel Aspegrenin perustama puutarha ovat ainutlaatuinen historiallinen kokonaisuus kaupunkialueella. Siellä ei ole nähtävänä mitään kovin eksoottista, vaan perinteisiä puutarhakasveja raamatullisista yrteistä ruusuihin, kesäkukkiin ja hyötykasveihin.

Osa puutarhasta on lohkottu harrastajille viljelypalstoiksi. Varmaan aika haastavaa hoitaa viljelypalstaa paikassa, jonne alan harrastajat tekevät toivioretkiä. Siellä eivät rikkaruohot rehota, ja ammattimaisesti hoidetussa puutarhan osassa kasvit kasvavat millimetreittäin suorissa rivistöissä.

Ansariin emme päässeet sisälle, mutta se näytti ulospäin kivalta. 

Työkalut olivat hyvin saatavilla ja reilusti esillä.

Aspegrenin puutarha on myös eläinystävällinen paikka. Vanhassa navetassa ei ole enää elämää, vaan se toimii museona. Alueelta löytyy kuitenkin lampaita, kanoja ja kaneja. Koiratkin ovat sallittuja, kuten kyltistä näkyy. Koiranomistaja liputtaa tällaisille paikoille, vaikka Pablo-koira olikin tämän kuuman ja paahtavan retken aikana onneksi kotona varjossa.

Mattopyykkiä ja sohvaperunoita

Jostain on lomalaisen kesäfiilis näilläkin keleillä revittävä. Tällä kertaa se tuli mattopyykistä. Totisesti ovat hyvät kuivauskelit. Pohjoistuuli puhaltaa niin, että välillä matot lentävät vaakatasossa taivaalla. Toivottavasti pysyvät tangolla. Mutta kuivaa tulee, se on varmaa.

Taustalla näkyy muuten parin vuoden takainen yritelmämme kukkakedoksi. Ei ehkä ihan vielä onnistunut täydellisesti se projekti. Mutta postailen kukkakedosta myöhemmin lisää.

Pablo-poika päätti, että näillä keleillä on parempi pysyä sohvaperunana. Emäntä harkitsee samaa ja ottaa seuraksi Nura Farahin esikoisromaanin Aavikon tyttäret.

Puikulat penkissä

Puikulaperuna on nyt penkissä kasvamassa. Kylmän toukokuun vuoksi pantiin peruna pari viikkoa viimevuotista myöhemmin. Satoa on odotettavissa vasta heinäkuun lopussa ja elokuussa, mutta hyvää kannattaa odottaa.

Bloggasin aiemmin puikulaperunan idättämisestä. Nostimme siemenet itämään maaliskuun seitsemäntenä päivänä. Joku postauksen kommenteissa kyseli, eivätkö idut kasva liian pitkäksi ja katkeile. Kuvassa vastaus: Puikulan idut eivät kasva pitkiksi ja idätysaika on todella pitkä. Reippaassa kahdessa kuukaudessa siemenet ovat onnistuneet kasvattamaan vain sentin idut.

Muuta ei kasvimaalla vielä ole kasvamassa, mutta lähipäivinä on tarkoitus kylpää porkkanat, salaatit, persiljat ja tillit sekä istuttaa sipulit.

Kesän lämpö on vihdoin saapunut viihtosvyöhykkeelle asti. Eilen kaivelin perennapenkkiä ja onnistuin saamaan jonkin ötökänpiston nenänpäähän. Olipas outo tunne, kun nenä "neulottui" ja rupesi pistelemään. Nyt nenänpää on punainen, turvonnut ja kutiava. Ei tee mieli ihmisten ilmoille.

Taimia tuli ulkoilutettua. Pablo vahti, että niillä on kaikki hyvin sillä aikaa, kun minä tongin kukkapenkkiä.

Kohta joutuu varmaan perustamaan taimikirppiksen, kun ei tiedä mihin näitä "harvennushakkuun" tuloksia lykkäisi :). Tekisi mieli istuttaa uusiakin lajeja, eikä pelkästään levitellä vanhoja paikasta toiseen.

Tällä erää on ylituotantoa tulikellukasta, päivänliljasta ja unkarinsyreenistä, muun muassa. Tulikellukka (punaisessa punkassa) on vaatimaton kasvi, joka kukkii alkukesästä oranssein pienin kukin. Loppukesällä se on matala ja vihreä. Päivänliljan (mustassa ämpärissä) kukat taas puhkeavat heinäkuulla kirkkaan keltaisin ja näyttävinä.

Vipinää lintulaudalla

Ehdin jo ihmetellä, mihin pikkulinnut ovat pihaltamme kadonneet, kun joulun aikana oli lintulaudalla kovin hiljaista. Ehkä aloitin talviruokinnan liian myöhään tai leudossa talvisäässä ruokaa on riittänyt luonnossakin. Mutta loppiaisena laudalla kävi lopulta vilske. Tintit ja varpuset olivat yhteistuumin tyhjentämässä pähkinä- ja siemenherkkuja. Päivä oli pilvinen, mutta hauska oli katsella iloisten visertäjien puuhia pihalla.

Mukavaahan tämä pyhien vietto on ollut, mutta nyt riittää jo viltin sisällä lorvailu ja herkun puputus. Pablo-poika tahtoo ylös, ulos ja lenkille. Emäntä voi lopettaa kameran naksuttelun ja siirtyä tärkeämpiin puuhiin...

 Hyvää loppiaisen jatkoa!