lauantai 29. syyskuuta 2018

Ollako vai eikö olla kypsä?



Onnistuin kasvattamaan blogiarpajaisissa voittamistani siemenistä muutaman pienen munakoison (white egg). Jospa joku vielä kertoisi, milloin nämä ovat kypsiä. Onko hedelmien tarkoitus olla valkoisia vai keltaisia?

Yhden paistoin lihan lisukkeena uunissa. Se oli valkoinen ja niin pieni että melkein katosi paistuessaan. Ajan myötä munakoisot näyttävät muuttavan väriä, niistä tulee kirkkaan keltaisia. Ovatko siis syötäviä valkoisina ja ylikypsiä keltaisina vai miten se menee?



Samassa arvonnassa voitin myös chilin siemeniä (dorset naga black). En ole erityisesti chilinpurija ja siemenpussissa kerrottiin tämän olevan hyvin tulinen laji.

Mutta pitäisikö chilin olla vihreä vai onko se kypsä vasta muututtuaan suklaanruskeaksi? Vai onko ruskeakin välivaihe matkalla nimen mukaisesti mustaksi. Tässäpä on ihmettelemistä. Chili on joka tapauksessa hauska ruukkukasvi.

torstai 27. syyskuuta 2018

Mauri päätti tomaatin kasvatuksen




Mauri-18 päätti puolestani, että tomaattisadon kypsyttäminen minikasvihuoneessa loppuu nyt! Mauri-myrsky ei meillä erityisen pahasti riehunut, mutta voima riitti repimään auringon haurastuttaman muovin ja rullaamaan se pois kehikosta.


Eipä tämä minikasvihuone lavakauluksen päälle ollut mikään investointi ja hyvin hoiti hommansa yhden kesän. En enempää kolmella kympillä arvellut saavanikaan. Ja kehikkoa voinee hyödyntää esimerkiksi hallaharson alla tulevina keväinä. Joku taisi jo keväällä kertoakin, että kertakäyttöisiä nämä ovat ja se piti paikkansa.



Mutta tomaatteja minikasvari ehti kypsyttää kilotolkulla. Vihreiksi jäänetkin alkoivat saada sisällä parissa päivässä väriä pintaansa. Kyllä näistä vielä kypsiä tulee.

Työkaveri vinkkasi, että omena raakojen tomaattien vieressä nopeuttaa kypsymistä. Heittelin tomaattien sekaan nyt pikkuomenoita, katsotaan mitä tapahtuu.



Kesä muuttuikin vauhdilla syksyksi tämänpäiväisen myrskyn kourissa. Nyt tuuli oikein kunnolla ja meri velloi.




Vesi on ollut koko kesän todella matalalla, mutta yhtäkkiä yön aikana saimmekin saunarannan. Normaalisti tästä on kymmenen metriä vesirajaan. Nyt meri kolkuttelee saunan nurkalla. On sillä valtava voima!



Eilen illalla auringonlaskun aikaan ei tuullut vielä kovin lujaa, mutta myrskyn enteet olivat jo hyvin näkyvissä. Tuntuu, että myrskyt ovat kyllä lisääntyneet.

Tämänpäiväinen myräkkä ei enää pihalla kovin paljon pahoja pystynyt tekemään. Muutama kukkaruukku oli nurin ja mukulabegonian oksia katkeili. Eipä jaksa enää surettaa. Joka tapauksessa kukkaruukut on kerättävä pois ihan näillä hetkillä.

Ps. Huomasin, että 80 lukijan raja on paukahtanut rikki! Uskomatonta, kiitos Toimelan seuraajille!

perjantai 21. syyskuuta 2018

Syksyn värejä




Villiviini kertoo Toimelan asukkaille lahjomatonta kieltään: syksyähän tässä eletään. Köynnöksen ruska on tänä vuonna hieno.


Jotkut muutkin toki yrittävät. Mustilanhortensia on värjännyt valkoiset, herkät kukkansa hennolla roosalla. En ole aiemmin huomannut mustilanhotensian ruskaa. Ehkä sitä ei joka vuosi olekaan.

Tai sitten maaperän happamuudessa on tapahtunut jotakin, joka vaikutta kukkien väriin. Ainakin joillakin muilla hortensioilla niin tapahtuu.



Olettehan muuten huomanneet, kuinka vähän pihlajissa on tänä syksynä marjoja! Vain aivan muutama terttu löytyy. Samat puut olivat vuosi sitten punaisina marjoista. Mitähän tämä tarkoittikaan, ilmeisesti ei tule kunnon hiihtokelejä ensi talvena?

Tilhet pyrähtivät yhtenä päivänä valtavana parvena viimeisten punaherukoiden kimppuun. Yhtään marjaa ei jäänyt jäljelle. Eipä haitannut, kun pakastin on jo ääriään myöten täynnä.

Tulipahan vain mieleen, että pihlajissa ei tällä kertaa ole tilhille talviruokaa. Jotakin niidenkin pitää popsia. 

keskiviikko 19. syyskuuta 2018

Vielä jaksaa...osa 2



Kasvukausi ei suinkaan ole ohi, vaikka syyskuu on kääntynyt loppupuolelle. Tomaattisato jatkaa kypsymistään minikasvihuoneessa. Punaiset runkotomaatit kypsyvät jo aika hitaasti, vaikka isoja raakileita on vielä paljon.



Pienet keltaiset sen sijaan saavat väriä pintaansa hetkessä. Joka päivä käyn keräämässä pari kourallista kypsiä herkkuja. Niitä näyttää vain riittävän. Osa jää todella minikokoisiksi, mutta suurin osa on juuri suuhun sopivia. Todella makoisa ja sastoisa lajike tämä Pear shaped yellow.



Mutta jos nälänhätä uhkaisi, kasvattaisin ehdottomasti kesäkurpitsaa. Aivan hurja sato tänä vuonna kahdesta taimesta. Luulin jo, että hedelmien tulo tyrehtyi ja annoin huvikseni viimeisen kasvaa jättikokoon (3,2 kg ja 48 cm). Se kasvoi aika puisevaksi, ei ollut enää syötävän hyvää.

Kelien jatkuessa suotuisina kurpitsa on alkanut jälleen kukkia ja kasvattaa hedelmiä. Nyt löytyy taas sopiva kokoisia syötäväksi. Alka jo kyllästyttää kurptsan syönti.

Yksi työkaveri joskus sanoikin, että kesäkurpitsaa ei voi monta siementä kylvää, ellei halua hukkua kurpitsoihin. Näin on.

maanantai 17. syyskuuta 2018

Vielä jaksaa...osa 1



Suurimman osan kesäkukista olen jo kerännyt kompostiin, puoliksi varkain itseltänikin ruukku kerrallaan. Kesästä ei millään haluaisi luopua, vaikka syksy on tosiasia. Onneksi petunia pitää vielä yllä illuusiota kesästä. Se jaksaa kukkia, kun grillikatoksen reunalla ei sade pääse pieksämään.


Onhan sitkeitä kukkijoita toki muitakin kuin petunia. Vanhan ajan joriini on tänä kesänä kukkinut todella voimallisesti ja kukinta sen kuin jatkuu. Monena vuonna pakkanen on joriinit syyskuun puoliväliin mennessä ehtinyt jo niitata. Nyt uusia kukkia vain tulee ja tulee ja tulee...


Sama juttu mukulabegonioilla. Nämä eivät näytä piittaavan edes sateesta. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä kasvatan mukulabegonioita, mutta ei varmaan jää viimeiseksi kerraksi.

Kuten kuvasta näkyy, ruukussa on kahdenlaisia. Korkeat ja suurilehtiset ovat itse mukulasta kasvattamiani. Matalampi punainen on puutarhalta hankittua paikkavärkkiä, kun myrsky ja minä katkoimme esikasvatettuja taimia keväällä yhdessä ja erikseen.



Kasvimaan laidalla puskevat esiin pikkuriikkiset syysasterit. Nämä kylvin vahingossa väärästä siemenpussista. Luulin kylväväni ruiskaunokkia, mutta huomasin liian myöhään, että asteriahan sinne vakoon livahti.

Asterissa ei ole mitään vikaa, mutta tajusin heti kylvettyäni, että eipä taida kukkaloisto kesälle ehtiä. Olisi pitänyt esikasvattaa tai ainakin harventaa. Kovin pieniksi jäivät, mutta sitkeästi yrittävät vielä. Kukkijoita ei ole syyskuussa koskaan liikaa, joten nämäkin kelpaavat.

lauantai 15. syyskuuta 2018

Uusintana pyytämättä



Uskomattoman lämmin ja upea syksy on saanut ihmeitä aikaan pihalla. Moni kasvi on lähtenyt uudelle kierrokselle. Esimerkiksi pihahortensia kukki alkukesän etupihalla ja vietti hellekauden vähän sivummalla perennapenkin keskellä. Syyskuussa saamme nauttia jälleen hortensian kukinnasta.



Kukat eivät ehkä ole yhtä komeita kuin keväällä, mutta ihan mukavasti piristävät syksyä nämäkin. Kunpa pakkaset malttaisivat vielä hetken odottaa.

Toivottavasti tämän saa  vielä talvehtimaan ilman kylmiötä, joka sanoi kesällä sopimuksen irti. Siellä hortensia on talvet viihtynyt.

Mietin myös, mahtaako hortensia kehittää vielä kevääksi uudet nuput kuten aikaisempina kesinä. Vai viekö syyskukinta mehut.




Sisältäkin löytyy sitkeitä sissejä. Kiinanruusu on kukkinut koko kesän. Gloxiniat pitivät siestaa elokuun, mutta syyskuun saapuessa ne innostuivat uudestaan kukkimaan. Ei yhtä isosti ja monin kukin kuin keväällä, mutta aivan komeasti kuitenkin. Eipä ole tällaistakaan Toimelassa ennen tapahtunut. Ihmekesä!



Entäpä nämä, pienet ja pippuriset orvokit? Amppeliorvokit siemensivät pöydän alle ja tässä tulos. Koko kivijalan vierusta täynnä pientä orvokkia. Mullasta ei ole tietoakaan, vain pelkkää hiekkaa laattojen välissä.

Jotkut ovat vai sitkeämpiä kuin toiset. Vähällä oli, että en nyhtänyt näitä rikkaruohoina pois. Nyt näyttävät ihan hauskoilta tuossa, valitsemassaan paikassa.

sunnuntai 2. syyskuuta 2018

Porraspään uusi syysilme



Saimme nauttia elokuun tummista, lämpimistä sametti-illoista ja sama näyttää jatkuvan syyskuussa. Vaikka tykkäänkin kesän valoisuudesta yli kaiken, myös pihavalot syysiltoina ovat mahtava juttu. Loppukesän rutistuksena laitoimme porraspään istutukset uuteen uskoon. Valot täydentävät tunnelman.

Tässä pitkässä penkissä on yli 50 vuotta kasvanut kotkansiipisaniaista. Sehän on alkukesästä aivan ihanan vihreää ja voimallista. Useimmiten saniainen on kuitenkin laonnut ja katkeillut kulkuteille juhannukseen mennessä jonkun rankkasateen tai myrskyn kourissa. Tänä kesänä kuivuus vielä ruskisti kotkansiivet ennen aikojaan.

Kyllästyin totaalisesti katselemaan ruskeaa kasvustoa ja leikkasin sen alas jo hyvissä ajoin heinäkuussa. Samalla päätin, että saniainen on tällä paikalla tullut tiensä pääähän.

Elokuussa juurakot kaivettiin ylös ja haettiin puutarhalta tilalle kolme matalakasvusta pikkupuuta. Valinta tehtiin sillä perusteella, että pitää menestyä itä-pohjoissuunnassa, eikä saa kasvaa liian korkeaksi tai leveäksi. Valikoima ei ollut järin suuri tässä vaiheessa kesää.



Penkkiin tuli kaksi runkoon vartettua lamohietakirsikkaa. Minulle aivan tuntematon kasvi, tovottavasti menestyy.



Kolmanneksi ja penkin keskelle istutimme pikkusyreenin, jonka kasvuston pitäisi tuosta leventyä, mutta ei juurikaan enää pituutta pitäisi tulla lisää.



Aluskasvillisuudeksi siirsin perennapenkistä muiden varjoon jäänyttä, tummalehtistä kuunliljaa. En tiedä nimeä, tämä on peräisin äitini penkeistä. Pääsi sekin paremmin näkyviin pihalla. Lisäksi on tarkoitus istuttaa kukkasipuleita puiden ympärille.



Koska kotkansiipisaniainen on Toimelassa viihtynyt jo ihmisiän, en sitä ihan kokonaan raaskinut hävittää. Pihamme metsäiseen nurkkaukseen tehtiin saniaiselle sija, kaivamalla pois ränsistynyt luonnonkataja. Luulisin, että tämä on saniaiselle aika luontainen kasvuympäristö.



Aina, kun jotakin pihalla kaivaa ja siirtää, jää sitten tällaisia ongelmakasoja. Vanhaa katajaa on hankala työntää juurakkoinen oksasilppuriin, eikä paikkakunnallamme ole puutarhajätteen kaatopaikkaa. Siitäpä sitten vain roskiin katajaa silppuamaan.



Parhaat oksat otin toki talteen vesiämpäreihin. Tässäpä on materiaalia syysasetelmiin, kun niiden aika kohta tulee.