Tilhet orapihlajaherkuilla

Tilhi on todella kaunis lintu. Sitä vain ehtii harvoin kovin pitkään seurailla, kun tilhiparvet ovat niin nopeita liikkeissään. Orapihlajan marjat maistuivat tilhille hyvin. Ilmeisesti täälläpäin on tänä syksynä niin vähän pihlajanmarjoja, että orapihlajatkin kelpaavat.

Mietiskellään varmaan, kumpi ehtii ensin tuohon marjaterttuun. Viimeiset punaherukat nämä kaverit pistelivät poskiinsa ennätysajassa. Ei jäänyt marjan marjaa. Eipä se haitannut, kun pakastin oli jo pullollaan marjoja.

Orapihlajaa tyhjentäessään tilhet pitivät tarkasti silmällä ohi kulkevaa liikennettä. Ensin katsottiin vasemmalle ja sitten oikealle...vasta tämän jälkeen rohkaistuttiin pensaisiin.

Aika hauska on tilhen väritys. Keltainen pyrstönpää ja punaiset pilkut siivissä. Kokonaisuus näyttää vähän jonkin isomman linnun nokalta, vai mitä?

Syksyn värejä

Villiviini kertoo Toimelan asukkaille lahjomatonta kieltään: syksyähän tässä eletään. Köynnöksen ruska on tänä vuonna hieno.

Jotkut muutkin toki yrittävät. Mustilanhortensia on värjännyt valkoiset, herkät kukkansa hennolla roosalla. En ole aiemmin huomannut mustilanhotensian ruskaa. Ehkä sitä ei joka vuosi olekaan.

Tai sitten maaperän happamuudessa on tapahtunut jotakin, joka vaikutta kukkien väriin. Ainakin joillakin muilla hortensioilla niin tapahtuu.

Olettehan muuten huomanneet, kuinka vähän pihlajissa on tänä syksynä marjoja! Vain aivan muutama terttu löytyy. Samat puut olivat vuosi sitten punaisina marjoista. Mitähän tämä tarkoittikaan, ilmeisesti ei tule kunnon hiihtokelejä ensi talvena?

Tilhet pyrähtivät yhtenä päivänä valtavana parvena viimeisten punaherukoiden kimppuun. Yhtään marjaa ei jäänyt jäljelle. Eipä haitannut, kun pakastin on jo ääriään myöten täynnä.

Tulipahan vain mieleen, että pihlajissa ei tällä kertaa ole tilhille talviruokaa. Jotakin niidenkin pitää popsia. 

Lumitalvea

Kyllä talvi on kaunis, kun se on oikea luminen pakkastalvi. Toimelan näkymät muistuttavat pitkästä aikaa lapsuuden lumitalvia. Kesä on ihana, mutta hienoja ovat myös lumiset ja kuuraiset oksat kuulasta sinitaivasta vasten. Vielä kun ensimmäiset auringonsäteet valaiset.

Aivan sama sattuuko kameraan riippakoivu....

...tai vanha, käppyrä männynrohjake. Ovat kuin purkista huurrettuja.

Kinokset kasvavat ja lumitöiden tekijällä kunto nousee. Pihavalot uhkaavat upota hankeen, eivätkä talventöröttäjätkään kohta enää nouse esiin.

Katot keräävät lumikuormaa. Pitäisiköhän jo huolestua lumen painosta, suvikelejäkin on ollut?

Lintulaudat tyhjenevät joka päivä. Ruokintapaikoilla käy kuhina ja aurinko innostaa jo pieneen lirkutukseen. Tällä kertaa lauta oli tyhjä jo puolilta päivin.

Ruokaa linnuilla riittää. Pihlajat tekivät viime kesänä ennätyssadon. Jostakin syystä tilhet eivät ole pihlajia vielä putsanneet, vaan marjoja on runsaasti. Myös orapihlaja-aita on saanut pitää punaiset palleronsa

Lumitöiden tekijä ehkä huokailee, mutta perennat ja sipulikukat kiittävät kunnon talvea. Paksun lumipeitteen suojissa on hyvä uinua talviunta.

Minulla on tapana ostaa joulumyyjäisistä vanhan ajan risuluuta. Monena talvena se on jäänyt koristeeksi, mutta tänä vuonna notkean risuluudan teho on pitkästä aikaa tullut todistetuksi. Kevyt pakkaslumi lentää aamulla portailta hujauksessa risuluudalla. Paljon helpommin kuin kaupan katuharjalla. 

Ja miten upeita potkukelkkakelejä! Vanhalle kansakoululleni olen potkaissut kelkalla joogaan ja jumppaan yhtä nopeasti kuin lapsena kouluun. Teitä ei ole tarvinnut hiekalla pilata, kun on ollut sopivat pakkaset.

Vanha kelkkarämä on kovilla. Harkitsen jo uuden hankintaa, jos talvet tällaisiksi jälleen muuttuvat.

Mitäpä näistä sanotte? Löysin vintiltä 1970-luvun huopatossut, joita käytin itse lukiolaisena ja joilla myös tyttäreni tarpoi lukiolaisena koulun penkille. Alkaa mennä jo vähän liian nostalgiseksi... Huopikkaat on helppo napata jalkaan ja niillä on hyvä kahlata sytyttelemään lyhtyjä pihalle. Kunhan on pakkanen ja nyt sitä on riittänyt.

Kevättä kohti hiihtäen, kelkkailen ja huopatossuillen. Mikäs sen mukavampaa.