Keltainen pikkukäenrieska, Suomen pienin lilja

Bloggarit ovat käveleviä tietopankkeja. Heitin eiliseen postaukseen tämän pienen keltaisen kevätkukkijan, jonka nimestä minulla ei ollut hajuakaan. Nyt tiedän, että se on pikkukäenrieska. Kiitos Riitalle tiedosta.

Googletin pikkukäenrieskan (Gagea minima) ja opin, että se on toukokuussa kukkiva, 7-15 cm korkea sipulikasvi, joka kesän tullen peittyy korkeampien kasvien alle ja katoaa. Kasvi kulketuuu paikasta toiseen suurempien hyöty- ja koristekasvien juuripaakuissa. Pikkukäenrieska on yleinen Etelä-Suomessa, mutta se on levittäytynyt paikoin pohjoisemmaksikin. Se on luontomme pienin lilja. (Lähde: Wikipedia)

Luonnossa pikkukäenrieska kasvaa rantalehdoissa, lehtimetsissä, pensaikoissa, pientareilla, kallioniityillä, puistoissa, nurmikoilla ja pensaikoissa. Useille luonnonkasveille nurmikot ovat tuhoisia, mutta pikkukäenrieska on onnistunut levittäytymään "rikkaruohona" myös hoidetuille viheriöille. Ilmeisesti se on niin pieni, että sitä ei ole vaivauduttu nurmikoilta hävittämään. Meidän luonnonkukkaniitylle se on enemmän kuin tervetullut tulokas.

Lisätietoa pikkukäenrieskasta http://www.luontoportti.com/suomi/fi/kukkakasvit/pikkukaenrieska.

Kukkaniittyä tekemässä

Luonnonkukkaniityt ilahduttavat minua vuosi vuodelta enemmän. Toimelan vieressä on rakentamaton tontti, jota on vuosien varrella käytetty muun muassa kompostimullan varastointialueena. Vaikka siellä kasvaa vanhan pihapiirin jäljiltä puutarhakasveja, kuten vanhoja ruusuja, näkyvimmän alan olivat vallanneet koiranputki, pujo ja ohdake, joka tunnetaan myös takiaisena. Maahan oli valunut turhan paljon ravinteita.

Toissa kesänä päätimme tarttua toimeen ja ryhdyimme taisteluun pujo- ja takiaisviidakkoa vastaan. Kaikki kasvava niitettiin ja vietiin pois, jotta se eivät jäisi ravinteeksi tulevan kukkaniityn pohjaan. Tontti kaipasi köyhdyttämistä.

Maa käännettiin ja tontille kylvettiin nurmi- ja niittykukkaseosta. Kylvötyöt jäivät turhan myöhään, eivätkä kaikki kukat ehtineet siementää ennen pakkasia.

Emme luopuneet toivosta, vaan jatkoimme seuraavana kesänä taistelua maan köyhdyttämiseksi kukkaniitylle sopivaan kuntoon. Seurasi niittämistä ja heinätöitä. Kasvustot oli taas vietävä pois. Apilan lisäksi tulevalla niityllä ei toisenä kesänä ollut havaittavissa juuri mitään kylvetyn siemenseoksen kasveista.

Kulunut kesä oli niittyprojektin kolmas. Jälleen oli ohjelmassa niittämistä ja haravointia, mutta valoa alkaa näkyä tunnelin päässä. Kukkaniitty ehti olla kesän aikana hyvin monen näköinen.

Toukokuun lopulla keltaiset voikukat valtasivat niityn voimallisina kukintoina.

Kesäkuun puolivälissä estradilla olivat koiranputket ja niittyleinikit.

Juhannukselta tontti alkoi jo etäisesti muistuttaa haaveidemme kukkaketoa. Alkuperäisen siemenpussin lajikirjosta olivat heränneet henkiin peltosaunio eli saunakukka, hiirenvirna ja suolaheinä. Jokunen kissankellokin puski sekaan.

Heinäkuun helteisen niittourakan ja kuivan kauden jälkeen kukkaniitty oli lohduton, kellastunut sänkipelto.

Mutta ei hätää. Nyt syyskuun lopulla kukkii taas. Niittyleinikit ovat aloittaneet uudestaan, samoin apilat ja jotakin muutakin sieltä puskee. Vähältä pitää, ettemme taas joudu heinätöihin, jos lämmin syksy jatkuu. Odotan mielenkiinnolla, miltä kukkaketomme näyttää ensi kesänä. Tämä vaatii näemmä kärsivällisyyttä.

Iijoen törmällä ja Kuusamossa

Käväisimme Kuusamossa. Matkan pääkohde oli Suurpetokeskus karhuineen, mutta ehdittiin poiketa monessa muussakin paikassa. Esimerkiksi Kalle Päätalon maisemissa Taivalkosken Kallioniemessä, Päätalo-viikko kun sattui olemaan.

En ole erityinen Päätalo-fani, mutta kirjailijan syntymäkodin luonnonkaunis pihapiiri Iijoen törmällä teki vaikutuksen. Siellä kasvoi luonnonkukkaniittyjä, joita somistivat sinisen liilat metsäkurjenpolvet niittyleinikkien kanssa rinta rinnan. Kuvassa metsäkurjenpolven väri on valitettavasti hailakampi kuin luonnossa. Tienpientareiden ja niittyjen sininen kaunistaja teki Koillismaalla vaikutuksen, koska sitä ei meillä Pohjanmaan lakeuksilla näe. Oikein piti pompata autosta tutkimaan, mitä kissankellon seassa kasvaa. Oi jospa tuota Kajaanin nimikkokukkaa saisi tännekin pientareille.

Ottaisin mieluusti pihalle leikattavan nurmikon tilalle myös Päätalon lapsuudenkodin pihapiirin luonnonkukkaniityt ja Iijoen kauniit rantamaisemat näkymään pirtin ikkunasta. Joen vesi oli muuten kirkasta ja puhdasta, toisin kuin oman lähijokemme Lestijoen ruskea lirinä. Rantatörmä lämmin ja suojaisa.

 Keskiyön aurinko tuli tänä kesänä kuvattua Kuusamon korkeudella.

Kaunista voi olla ihmisen tekemäkin, kun sopivasti sattuu. Tässä Rukan revityn tunturin juurella suihkulähteen tuottama sateenkaari. Oikeaa sadetta emme Kuusamossa nähneet, mutta kotiin palattuamme sade alkoi ja tunnelmat Toimelassa ovat tänään aika syksyiset. Parempaa on onneksi luvassa, lopultakin.

Luonnonkukista tuli mieleen tämäkin kaunotar eli merinätkelmä. Kuva on viime kesältä Hailuodosta, mutta samaa dyynien somistajaa löytyy toki lähirannoilta Ohtakarista ja Kalajoelta. Tämänkin ottaisi mielellään hiekkaiselle pihamaalle. Kyllä luonto osaa.