sunnuntai 12. heinäkuuta 2020

Hitaanlaista satoa


Hyötykasvirintamalla on tänä kesänä saatu sekä pettymyksiä että iloisia yllätyksiä. Ihmettelen, miksi kesäkurpitsa tuntuu nyt kasvavan äärettömän hitaasti. Aiempina kesinä kurpitsaa on saatu yli oman tarpeen ja sen kasvu on ollut miltei silmin havaittavaa.

Olosuhteet ovat samat, samoin kasvualusta. Kompostia on tarjoiltu ja jonkin verran lisähöystöäkin. Hedelmät vain jököttävät kummensenttisinä. Kukkia kyllä on runsaasti.

Kuiva ja kuuma alkukesä saattaa olla osasyyllinen hitauteen, mutta viimeisen viikon aikana vettä on saatu enemmän kuin tarpeeksi. Pitäisi jo kelvata kesäkurpitsalle! Vesi kielellä odottelen satoa.



Minikasvihuoneessa tomaatit rehottavat viidakkona ja raakileita on, mutta kypsyminen käy niilläkin hitaasti. Uskon, että tästä vielä syötävää saadaan. Odottavan aika on vain niin pitkä.

Luultavasti olen antanut turhan pitkään typpilannoitetta, kun kasveilla pitäisi jo riittää voimia tomaattien kypsyttelyyn vihreiden versojen ja kukinnan sijaan. On niin vaikea arvata, missä vaiheessa lannoite on tarpeen ja missä vaiheessa pitäisi ymmärtää hellittää.



Onneksi on myös ilonaiheita. Sipuli porskuttaa ja sitä on syöty kasvimaalta jo pitkään. Kukkaakin näyttää tulevan.

Hidaskasvuinen puikulaperuna kukkii komeasti ja varsia on lupaavasti. Kun vettä lopultakin alkoi tulla, peruna virkistyi ihan silmissä. Ei toistaiseksi havaintoja rutosta tai muista vitsauksista.

Puutarhan elämä on kyllä varsinainen jännitysnäytelmä. Ja ukkostyyppiset sadekuurot lisäävät jännitystä. Varsinkin, kun kesän matonpesurumba on parhaillaan käynnissä. Puolikuivia mattoja kannetaan edestakaisin katokseen ja takaisin kuivaustangolle.

Ensi viikolle lupaa poutaa ja hellettä. Kyllä kesä kuivaa, minkä kastelee.


maanantai 6. heinäkuuta 2020

Avoimia sisäänkäyntejä bongailemassa



Lähimatkailu on koronakesän teema ja sitä tuli meidänkin sunnuntain ratoksi harrastettua. Sää oli mitä sopivin ja Avoimet puutarhat -tapahtuma houkutteli Kokkolaan Tullimäen siirtolapuutarhyhdistyksen tapahtumaan. Alueella oli avoinna 30 erilaista, omaleimaista ja viehättävää pikkupuutarhaa. Meitä vieraita oli kiertelemässä sopivasti, tungosta oli korkeintaan parkkipaikoilla.

Siirtolapuutarha on ollut minulle outo ja hivenen maagiselta kuulostava paikka. Taianomaista varmaan onkin siirtyä hetkessä kaupunkimiljööstä kesäparatiisiin. Asuminen on varsin tiivistä ja vaatii yhteisöllistä otetta. Lopputulos on kyllä herkullinen vieraan silmiin.

Keskityin kierrellässä sisäänkäynteihin. Ideoita sai roppakaupalla. Tätä porttia vahtii koirapatsas ja valaistusta huvimajaan näyttäisi antava kristallikruunu. Portista kurkistaessa on vastassa runsas kukkaloisto.



Luovuus kukkii ja se on sallittua kaikenlaisissa puutarhoissa, myös siirtolapuutarhoissa. Tulija voi kokea itsensä erittäin tervetulleeksi perhosten ja hahmotynnyrien ohi kulkiessaan.




Tässä yksi suosikeistani. Luonnonläheinen ja näkymä puutarhaan houkuttelee astumaan avoimesta portista sisään.

Kiitos Tullimäen puutarhureille avoimista porteista ja mielistä. Tarjositte meille ohikulkijoille upeita elämyksiä.

Samalla reissulla tuli käytyä myös muissa lähellä olevissa kesäkohteissa, kun kerran matkaan lähdettiin.



Seitsemän sillan saaristoreitin varrella Luodossa sijaitseva Tyynelän tonttula ei ollut mukana Avoimet puutarhat -tapahtumassa, mutta pihapiiriin pääsee pääsymaksun maksamalla ihailemaan paitsi tonttuja myös puutarhaa. Minusta tämä huvimaja oli vallan mainio ja sopi päivän sisäänkäyntien teemaan.
 

Tyynelässä on useampia rakennuksia ja kaikissa upeat, houkuttelevat sisäänkäynnit.
 


Kesäpuutarha on huokutteleva myös sisältä, ei pelkästään sisäänkäynnin osalta. Vähän jäi epäselväksi, olisiko Tyynelästä löytynyt myös talvipuutarha?



Samoin tämä, minusta hukkuvaa muistuttava, taideteos ja vesiahe kesäpuutarhan edustalla oli mysteeri. Kiehtova, mutta samalla myös hiukan ahdistava.



Matkalla poikettiin kahvilla Öjassa Cafe Brygganilla. Jos haluaa kahvitella meren tuntumassa laiturilla ja ihastella kuivahtanutta juhannussalkoa ja vanhoja rakennuksia, Bryggan on ihana matkakohde. Tästä ovesta pääsee siis kahviostoksille.


Reissu päättyi Kokkolan Sannanrannalle kesäravintola Wanhaan Elbaan. Siellä tulee käytyä joka kesä syömässä, niin nytkin. Wanhaan Elbaan houkutellaan asiakkaita myös rehevillä sisäänkäynneillä.
 





Sää ja maisemat olivat mainiot. Ei haitannut, vaikka ruokaa joutui hetken odottelemaan. Kyllä näissä maisemissa sopi odotella.


Kesäpäivä on pitkä. Monenlaista ehtii, kun lähtee liikenteeseen, eikä aja merta edemmäs kalaan. Aurinkoinen päivä vaihtui sateiseen yöhön, jota enteili näin huikea väritys omalla pihalla puolen yön jälkeen. Nyt ehti reissata, kun taivas tarjosi vettä. Puutarhuri sai kastelusta vapaapäivän. Suomen kesä on kertakaikkiaan mahtava!

perjantai 3. heinäkuuta 2020

Hehkuvaa heinäkuuta




Tummaa oranssia hehkuvat samettikukat toivottakoot Toimelaan tulijat tervetulleiksi vanhoissa, reikäisissä kenkäkoreissa, joista en raaskinut vieläkään luopua. Itse siemenestä kasvattamani taimet innostuivat vähän hitaasti. Kun jaksaa odottaa ja uskoa, kukkaloisto kyllä tulee ja palkitsee.


Hieman vaaleammassa sävyssä samettikukat ovat innostuneet myös vanhassa kattilassa. Sen verran heikko oli uskoni taimien voimistumiseen, että työntelin alkukesästä kattilaan myös krassin siemeniä. Sieltä nekin nyt näyttävät työntyvän, mutta tunkekoon sekaan vain.


Sain työkaverilta keväällä maurinmalvan siemeniä. Muutaman kokeilin esikasvattaa ja loput kylvin suoraan penkkiin. Ensimmäinen kukka ilmaantui esikasvatettuun yksilöön. Valitettavasti malvat näyttävät olevan myös ötököiden mieleen. Lehdet on tikattu reikiä täyteen. Toivottavasti kukkia tulee enemmänkin, että saan siemeniä ensi kevääksi.

Myös valamonruusut ovat kärsineet kuivan kesän vitsauksena kirvoista. Olen yrittänyt ruiskutella ja torjua. Onneksi kukkia  näyttää silti tulevan. Ja tuoksu on sadeyön jälkeen huumaava.

Valamonruusun monet kokevat hankalaksi, koska se leviää juuriversoilla. Yritin istutuksen yhteydessä rajata näiden kasvualueen tarkasti. Toisaalta ihmettelen, jos Toimelan hiekkamaassa innostuvat edes leviämään. Tilaakin on ympärillä, joten saavat kasvaakin aika isoiksi. Saattaahan tämä silti vuosien mittaan osoittautua kiusankappaleeksi, mutta toistaiseksi ei ole isotellut.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Päivön säästämältä rannikolta




Päivö-myrsky on runnellut lähes koko Suomen, mutta säästi meidät länsirannikon asukkaat. Kesäkuu on ollut rutikuiva. Parina viime päivänä olemme saaneet maltillisia sateita, joista kuunliljatkin ovat nauttineet. Ainahan sade kantoveden voittaa.

Kauhulla olen katsellut  rankkasateita ja myrskyjä, joita te muualla asuvat olette saaneet Päivön myötä. Johtuneeko lämpimän kesäkuun kuumentamista laajoista rantahietikoista lähistöllä vai mistä, mutta ukkonen ja myrsky kiersivät tällä kertaa Toimelan.


Voin vain kuvitella, millaista jälkeä myrsky olisi tehnyt pohjoisen puolen pikkusyreeneille, jotka ensimmäistä kertaa kukkivat kunnolla juurruttuaan etupihan penkkiin. Juuri mietin, uskaltaisinko jo poistaa tukikepit kaunottaria rumentamasta, kun myrskyuutisia alkoi tulla. Ehkä kepit savat vielä olla.

Pikkusyreenit ilahduttavat minua suunnattomasti aina ulos astuessani. Ne ovat minusta kauniita kaikkina vuodenaikoina. Ja kuunliljatkin viihtyvät syreenien alla mainiosti.


Kesäloman alkajaisiksi kävin myöhäisillä kesäkukkaostoksilla paikallisella puutarhalla. Olin seurannut monien puutarhojen ilmoittelua loppuunmyydyistä kukista, mutta meidän lähipuutarhalta vielä löytyi monenlaista. Lähinnä etsin amppeliin jotakin näyttävää ja tässä löytöni.

Minulla ei ole koskaan ennen ollut riippubegoniaa, mutta nyt ne olivat kasvaneet kasvihuoneissa kertakaikkisen komeiksi. En saanut ohitettua. Onneksi myrsky ei tullut, sillä tämä kukka taitaa olla aika herkkä tuulelle ja sateelle. Toistaiseksi meillä mene begonian kanssa ihan ok.


Lähipuutarha on tänä vuonna onnistunut muutenkin amppelikukkien kanssa loistavasti. Tämä pelargonia tosin on ollut Toimelassa jo kuukauden päivät. Aurinkoinen, helteinen ja kuiva kesäkuu on ollut sille mieleen. Varsinkin, kun emäntä on bodannut riittävästi kastelukannun kanssa.

Nyt taivas on taas selkeä ja aurinko paistaa. Jännityksellä odotan, millaista lomasäätä on heinäkuussa, kun kesäkuu tarjoili yllin kyllin lämpöä. Minulle kelpaa kaikki ja vettäkin saa tulla aina välillä.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Tulppaaneja putkahti ilmoille




Ehdin jo alkukeväästä ähkiä ja puhkua, että vain muutama tulppaani nousi syksyllä istuttamastani, mielestäni varsin komeasta sipulimäärästä. Sipulikukkien vuosi ei ollut mitenkään huimaava, mutta yllättäen tulppaaneja ja narsisseja nousi mullista vielä varsin myöhään kesäkuulla.

Kylmän toukokuun jälkeen nopeasti lämmenneet kelit tekivät temppunsa ja tällaista väriloistoa nähtiin etupihan penkissä viikkoa ennen juhannusta.



Myös kerrotut tulppaanit kirsikkapuun alla pinnistivät esiin samaan aikaan kirsikkaanpuun kukkien kanssa.


Vaikka sipulikukkia ei noussutkaan massoittain, yhdessä muiden kevään kukkijoiden kanssa ne toivat pihalle mukavasti väriä. Nyt tämä kaikki on jo taakse jäänyttä tältä kesältä ja on uusien kukkijoiden aika. Kesä etenee niin valtavalla vauhdilla, että ei meinaa perässä pysyä.




sunnuntai 21. kesäkuuta 2020

Juhannustunnelmia



Ihanaa ja aurinkoista mittumaarin jatkoa rakkaat blogiystävät! Juhannus on kulunut Toimelassa harvinaisen rauhallisesti ja seesteisesti. Sää on ollut uskomattoman kaunis, jopa helteinen. Ainahan meren äärellä vähän tuuleskelee, mutta näissä lämpötiloissa tuuli on lähinnä virvoittavaa.

Jälkikasvu oli kotikulmilla jo viikkoa ennen juhannusta. Nyt nautimme keskikesästä siipan kanssa kahden sekä kotona että rantasaunassa ja välillä mummolle grilliruokaa tarjoillen. Nyt suunnittelen kaalilaatikon tekoa, mutta uunin kuumentaminen tässä säässä hivenen mietityttää.

Minun juhannukseeni kuuluvat luonnonkukkakimput, patteriradio, uimareiden äänet rantakallioilta ja tekemättömyydestä nauttiminen.


Syreenit ehtivät tänä vuonna kukkaan juhannukseksi, mutta kukkia on varsin vähän. Uskoisin kuivan viime kesän verottaneen myös syreenien kukintoja. Yritän aina tuoda muutaman oksan sisälle ja nuuskutella, mutta jossakin vaiheessa tuoksu menee överiksi ja kimppu päätyy pihalle.


Vihta kuuluu ehdottomasti juhannukseen ja rantasaunaan. Uskokoon ken tahtoo, mutta vihtominen leppeissä löylyissä rentouttaa, parantaa pikkukrempat ja hyttysenpistot. Ja tuoksu tuo tunnelmaa.



Raparperit ovat nyt parhaimmillaan ja niiden säilömiseen pitäisi ryhtyä pikimmiten. Juhannukseksi kuitenkin leivoin perinteiseen tapaan raparperipiirakkaa. Sen verran tuli varioitua aiemmista vuosista, että nappasin jotakin lehdestä idean omar-raparperipiirakasta.

Omarkarkkeja sulatettiin ja lisättiin piirakan päälle muruseoksessa. Toihan se oman lisämausteensa, mutta täytyy myöntää, että yksitellen pakattujen karkkien kuoriminen kesken leivonnan oli melkoista näpräämistä.



Valmista kuitenkin tuli ja hyvältä maistui, varsinkin vaniljajäätelön kera. Ja kaloreita nolla...



Toivottavasti kesä jatkuu yhtä kauniina ja lämpimänä juhannuksen jälkeenkin. Viikko olisi töitä ennen lomaa. Sitten vapaille koronan ja säiden ehdoilla.

perjantai 5. kesäkuuta 2020

Sipulikukilla vaisu vuosi



Tämä vuosi ei ole ollut sipulikukkien vuosi. Istutin mielestäni viime syksynä reippaasti tulppaaneja ja odotin väriloistoa kevättä ilahduttamaan. Odottaa olen saanut, eikä odottavaa ole erityisemmin palkittu. Kovin kitukasvuisia ovat tulppaanit ja hitaasti nousevat maasta, jos ylipäänsä nousevat.

Liekö lumeton talvi ollut sipulikukille haastava? Vai kylmä ja kuiva kevät? Intoni sipulikukkien istuttamiseen hiipuu.


Ihmettelen, miten kukat voivat olla niin pieniä ja kukkavarret lyhyitä.


Joitakin väripilkkuja putkahtelee, iloitkaamme niistä. Taustalla on kerrottua tulppaania, joka on osoittautunut miniminikokoiseksi. Aina ei voi onnistua. 

keskiviikko 3. kesäkuuta 2020

Kaivattu kesä


Toimelan kevät on ollut kylmä ja kuiva. Kesän tuntua on saatu vasta parina viime päivänä ja vettä kaivattaisiin kovasti. Perennat sentään ovat lähteneteet jo kasvuun. Koivuissa ja syreeneissä lehdet ovat tosi pienet vielä.




 Raparperi ei kylmästä keväästä säikähdä. Vartta kasvaa jo mukavasti.



Marjapensaistakin huomaa, että pitkällä kesää kohti ollaan matkalla. Uudet marjat jo kukkavaiheessa tulossa musta-, puna- ja valkoherukoissa.


Säitä uhmaten olen tuonut taimet ulos, mutta harsoa ja suojaa tarvitaan vielä. Yöt ovat olleet viileitä ja päivälläkin pohjoista tuulta on riittänyt. Harson alla salaatti ja yrtit jo itävät. 



Amerikanpelargonioita mainostetaan säänkestäviksi. Tuskinpa nekään hallasta pitävät. Olenkin kärrännyt istutuksia kottikärryillä edestakaisin autotalliin ja ulos.





Pari yötä ovat istutukset jo viettäneet reippaina omilla paikoillaan. Eiköhän tämä tästä kesäksi muutu.






Kannatkin kaivoin ja kohopenkkiin. Kukkia ei näy. Viime vuonna eivät mokomat kukkineet ollenkaan. Nyt olen yrittänyt lannoittaa kannoja reippaasti, jotta kukka-aiheita syntyisi. Jos tänäkään vuonna en saa näihin yhtään kukkaa, tuskin kannat näkevät seuraavaa suvea. Vaikka lehdet ovat ihan kauniita, en jaksa viherkasveja kellarissa säilytellä ja esikasvatella.


Viherkasveista puheenollen: Yhden aloen ajattelin taas uhrata Suomen hyytävälle suvelle. Seurakseen saa ehkä pehmytmesiheinää, sateenkaaribalsamia ja hirssiä. Saapas nähdä, mitä näistä syntyy.

 
Aloe veran sisäyksilö ehti jo avata kukkansa. Kohta se alkaa roiskia mettä ja sotkea ikkunaa. Näin on ainakin aiemmilla kerroilla käynyt.


sunnuntai 31. toukokuuta 2020

Ulkoportaiden kevätremppa




Toukokuun loppupuoli on ollut sen verran hektistä, että blogin äärelle ei ole kertakaikkiaan ehtinyt.  Keväällä on aina paljon puuhaa, mutta tänä vuonna päätettiin uusia ulkoportaiden laatoitus. Vanhassa talossa on riittää remonttia.

Toimelan portaat ovat haastavat. Laatoitimme ne viimeksi 15 vuotta sitten ja laatat olivat alkaneet irtoilla siihen malliin, että pelkäsimme jonkun kompastuvan tai liukastuvan. Pakko oli siis ryhtyä toimeen.

Haastetta tuovat 70-luvun keltaiset paksut kivet, joilla portaikko on aikoinaan päällystetty. Ne ovat kiinni uskomattoman lujassa, emmekä halunneet ryhtyä niitä poistamaan.


Päällimäinen kerros irtosi kepeästi, mutta tasoitettavaa ja hiottavaa jäi riittävästi. Myös uusien laattojen valinta aiheutti päänvaivaa. Niiden piti olla riittävän ohuita, että mahtuvat oven alle. Pakkasta pitää kestää, eikä pahemmin liukkaitakaan tarvitsisi olla.

Vielä 15 vuotta sitten löytyi sopivan kokoista 20 x 20 cm laattaa, mikä on toteutuksen kannalta helpoin koko portaisiin. Nykyisin ominaisuuksiltaan sopivat laatat ovat joko reippaasti isompia tai reippaasti pienempiä.

Vaihtoehdoksi jäi pieni, 10 x 10 cm Salla-laatta, joka kestää pakkasta. Sama ominaisuus vaadittiin tietenkin kiinnityslaastilta ja saumauslaastilta.



Aika näyttää, miten laatta toimii portaissa. Toistaiseksi pinta ei ole tuntunut sateellakaan liukkaalta.


Olihan siinä puuhaa, kun reunoihin piti leikata pikkusuikaleet. Työn vaiheissa tarvittiin jopa maalarinteippiä :).



Hankaluudet huomioon ottaen, olemme kohtuullisen tyytyväisiä lopputulokseen, vaikka laatan pieni koko etukäteen mietitytti kovastikin. Ehkä tuo koko ei niin kuitenkaan riitele 50-luvun talossa. Siihen aikaan taidettiin pieniä laattoja käyttää portaikoissa.



Kukkaruukut menivät myös uusiksi. Ahkeraliisat pääsivät vähän etuajassa testaamaan portaita. Yöt ovat olleet sen verran viileitä, että ruukut on nykäisty eteiseen yöpymään.

Toivoa sopii, että työ palkitsee ja uusi laatoitus kestää edellisen tapaan vähintään 15 vuotta. 

tiistai 12. toukokuuta 2020

Suippoja tomaatteja

Viikko sitten julistin, että tomaatti kukkii, mutta hedelmiä ei sentään näy. Nyt näkyy! Sen verran isojakin tomaatin raakileet ovat, että ehkä ne jäivät minulta viikko sitten vain huomaamatta.

Patiotomaatti näyttää olevan suippoa mallia. Kukkia ja raakileita on tulossa paljon. Pääsisinpä jo maistamaan ja saisipa nämä pian ulos.

Ahkeraliisat on ehkä pian istutettava lopullisiin ruukkuihinsa, vaikka vielä eivät ulkona menestykään. Jostakin syystä ne kasvavat tänä vuonna vauhdilla. Ja haarovat, vaikka en leikkannut, enkä poistanut nuppuja. Ellei mikään tauti iske, näistä tulee topakat taimet.

sunnuntai 10. toukokuuta 2020

Sinivalkoista äitienpäivää



Sinistä ja voimaannuttavaa äitienpäivää! Tänään sataa lotisee oikein kunnolla, mutta ei se haittaa. Kesä etenee ja kasvit kiittävät. Koronan vuoksi juotiin mummun kanssa äitienpäiväkahvit terassilla, onneksi oli katto päällä.

Eilen pääsin pihatöihin käsiksi iltapäivästä, kun räntäsade muuttui ihanaksi auringonpaisteeksi. Sain siistittyä vuorenkilvet ja pari muuta näköpaikalla olevaa kukkapenkkiä. Kalkittua ja lannoitettua tuli myös. Mies istutti perunan jo menneellä viikolla. Jotain on siis päästy tekemään, vaikka viileää on viime päivinä ollutkin.

Aidanvierustan ryteiköistä löysin idänsinililjapellon. Ne lisääntyvät vuosi vuodelta, mutta niitä pitää mennä katsomaan läheltä, että huomaa. Niin pieniä ovat idänsinililjat, mutta ihania kesän airueita.

Muutaman orvokinkin istutin. Olivat jo valmiiksi räntäsateen ryvettämiä ja tämän päivän sade kiusaa lisää. Uskoisin orvokkien vielä kukoistavan, kunhan päästään aurinkoisempiin säihin.

 Sisällä sininen linja jatkuu. Anopin vanhat saintpauliat aloittavat uutta kukintakierrosta.

Vaatimaton juoru on innostunut myös kukkimaan. Pikkuruiset kukat ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Ne huomaa, jos katsoo aivan läheltä tai kameran pitkän putken läpi. Juoru ei minulla kuki läheskään joka vuosi, mutta nyt oli se vuosi.

Vanhasta kiinanruususta olen jo raportoinutkin. Tai siitä, että viime kesän ulkona palelemisen jälkeen se heräsi kuin heräsikin henkiin tänä keväänä. Nyt on tulossa kukka poikineen, mutta ne lakastuvat parissa päivässä. Ensimmäinen ehti jo lurpsahtaa, ennenkuin sain kamren esiin.


Jotkut eivät piittaa vuodenajoista, vaan kukkivat milloin huvittaa. Useimmiten aloe vera tekee kukan vasta vanhana yksilönä, ulkona vietetyn kesän jälkeen elo-syyskuussa, juuri ennen pakkasia. Hämmästykseni olikin suuri, kun huomasin pari vuotta vanhan aloen työntävän kukkaa keskellä kukkeinta kevättä olohuoneen ikkunalla. Mikäpäs siinä.

torstai 7. toukokuuta 2020

Rakkaat rannat


Viime päivinä on ollut aikaa retkeillä rakkailla lähirannoilla ja ihmetellä luonnon voimia. Vielä ei meren rannalla kasva piikkiäkään vihreää. Maisema on hiekanruskeaa ihan kirjaimellisesti.

En tiedä ovatko myrskyt lisääntyneet ilmastonmuutoksen vuoksi vai miksi, mutta lisääntyneet ne ovat. Vesi on talven aikana käynyt useamman kerran korkealla ja jäät ovat höylänneet rannat kasvustoineen.



Rannoilla leppien elinkaari on aina lyhyt. Ne kasvavat nopeasti, mutta jäiden ja meren kovassa käsittelyssä ne myös kuolevat nopeasti. Jos meri ei niittaa, laho iskee. Rannoilta kaatuu ja kaadetaan joka kevät lahoja leppiä. Näin sen kuuluu mennä.


Paju on leppää sitkeämpi rantojen uudisasukas, jota jäät ja myrskyt eivät kaada. Valitettavasti, sanon minä. Paju peittää tehokkasti maiseman ja vie elintilaa muilta rantakasveilta. Lepät ovat sympaattisia, eivätkä peitä koko maisemaa.

Olen viettänyt kesiä näillä rannoilla yli 50 vuotta ja on pakko ihmetellä, kuinka nopeasti maisema on muuttunut. Mihin on kadonnut vesi? Maankohoamisen myötä rantaviiva pakenee matalassa merenlahdessa. Tuon merimerkin vieressä vielä lapsena soudeltiin ja uitiin, nyt sinne pääsee kuivin jaloin.

Kulkupelitkin ovat päässeet sammaloitumaan. Kanoottia on käytetty vieläkin joka kesä, mutta veneellä ei rannasta enää helposti pääse liikkeelle. Varsinkin kauniilla ilmalla vesi on vähissä.



Luonnon muutoksille emme voi mitään. Rantakalliot, maisemat, mökit ja rakennukset ovat kuitenkin rakkaita ja voimaannuttavia. Niihin on kirjoitettu paljon inhimillistä historiaa ja omaakin historiaani. Toivottavasti rannat säilyvät kaikille avoimina, lähellä sijaitsevina voiman lähteinä. Niitä tarvitaan nyt.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...