Elämme syreenikesää! Tuoksu on huumaava, kun pensaat lopulta puhkesivat kukkaan. On yhtä aikaa sinistä, valkoista ja unkarinsyreeniä. Syreeni kuuluu Suomen kesään kuin nenä päähän.
Sinivalkoista, rintarinnan, yhdessä ja erikseen tuoksulla huumaten ja kukinnoilla pihan kruunaten. Punaiset, niin vaalean- kuin kirkkaanpunaisetkin syreenit meiltä muuten puuttuvat. Mihinkähän ne saisi sopimaan?
Unkarinsyreenissä on tänä kesänä kukkia melkein enemmän kuin lehtiä. Vuosia sitten kukinta oli yhtä runsasta. Ilta-aurinko yrittää tuikkia oksien välistä. Vanha, metrejä kokea syreeniaitamme on lintujen paratiisi. Siilitkin mönkivät mielellään isojen pensaiden juuristolla. Tosin kissakin viihtyy siellä, ilmeisesti linnunpoikasia jahtaamassa, argh!
Koska syreenit reunustavat pihaa oikeastaan kolmelta ilmansuunnalta, on hankala kuvata mitään ilman, että ne tunkevat mukaan. Mokomatkin linssiluteet, mutta kauniit juuri nyt.
Myös maljakossa, miksipä ei! Mutta en nykyisin enää jaksa haistella syreenejä sisällä leikkoina. Tuoksu on niin voimakas, että puutarhapöydälle sopivat paremmin.
Kun tuntuu, että kotoa ei millään voi lähteä mihinkään juuri nyt. Tai että kaikki ehtii pihalla kukkia, ruoho kasvaa pöheiköksi ja suurin piirtein maailma romahtaa, jos korvaamaton henkilö poistuu hetkeksi paikalta. Tiedätte varmaan tunteen? Juuri silloin on oikea hetki lähteä reissuun, vaikka sydämeen sattuu jättää kukkivat pensaat ja puut kukkimaan tai tomaatit ja kurkut selviämään omillaan.
Näin minä tein. Lähdin juuri puhjenneesta Pohjanmaan kesästä Lapin kylmään kevääseen juhannusviikoksi, eikä kaduta yhtään. Jo toisena reissupäivänä kotikontujen murheet alkoivat tuntua kovin etäisiltä. Ruumis virkistyi ja mieli lepäsi lumisia rinteitä tallustaessa ja kivisiä polkuja tapaillessa.
Säät eivät suosineet. Pahimmillaan lämmintä oli vain 4 astetta ja vettä vihmoi. Muutamana päivänä onneksi aurinkokin näyttäytyi ja ne korvasivat huonotkin vaelluspäivät. Joka päivä retkeiltiin, mutta ihan noin huonosti ei meidän kengille onneksi käynyt kuin tuossa kuvassa jonkun muun vaelluskengälle Kellostapulin kurussa Ylläksellä.
Olen usein retkeillyt samoissa maisemissa juhannuksen tienoilla, mutta koskaan ennen en ole nähnyt kesällä tunturissa niin paljon lunta kuin nyt. Kevät on myöhässa Lapissa samalla tavalla kuin muuallakin Suomessa.
Lapin kesä on lyhyt ja hämmentävä. Lumikinosten vieressä kukkivat jo mustikat ja hillat, kukinta onkin tänä vuonna runsasta. Vaivaiskoivuissa ei vielä juuri ole lehtiä, mutta marjat porskuttavat. Pölyttäjiä sen sijaan ei ollut ollenkaan, ei inisijän inisijää liikkeellä.
Kivikossa on yllättävän kauniita värejä tarjolla, kun muistaa katsella ympärilleen.
Vietin yhden elämäni parhaista juhannusaatoista kapuamalla kivistä Pirunkurua Kuer-tunturiin. Välillä piti laittaa neliveto päälle, että pääsi ylös.
Kuerissa maisemat palkitsivat kiipeämisen vaivat. Korkeimmalta kohdalta näki kauas ja ilma oli kevyttä hengittää. Aurinkokin sopivasti tuli esiin pilven raosta.
Poikkesimme myös Norjan puolella Koutokeinossa, saamelaisten kylässä. Tarkoitus oli mennä Jäämeren rannalle saakka, mutta matalalla riippuvat pilvet ja sateiset päivät lannistivat. Epäilytti, että perillä ei näkisi hienoja maisemia. Siirrettiin Utsjoki-Kevo kirkkaammille keleille.
Koutokeino ei sykähdyttänyt, mutta Enontekiön Hetta vaikutti sympaattiselta pieneltä taajamalta. Kyläpoliisikin markkinoi näin hienosti koristellulla kyltillä.
Kun palasimme reissulta juhannuspäivänä, oli kotona kaikki hyvin, kiitos "talonmiesten". Syreenit kukkivat ja yllätys yllätys, rikkaruohot ovat voineet oikein paksusti lomamme aikana. Nyt jaksaa taas painaa pihahommia ja nauttia vähän rehevämmästä kesästä.
Pienet koristeomenapuut ovat pihan odotettu kaunistus, mutta vain pienen hetken. Kukinta on ohi nopeasti, eivätkä vuodet ole veljeksiä tässäkään suhteessa. Joskus kukinta on runsasta, joskus todella niukkaa. Tänä vuonna omenapuiden kukkia ei ole erityisen paljon.
Ensin valkoiset kukkansa räväyttää auki Salla. Se kukkii runsaammin kuin viime vuonna.
Vain muutamaa päivää myöhemmin puhkeaa kukkimaan vaaleanpunainen Makamik. Tänä vuonna varsin vaisusti. Joskus Makamikin oksat ovat niin täynnä kukkia, että oksia ei edes näy. Nyt kukkia on maltillisesti siellä täällä. Nuputkin ovat kauniita.
Vahinko, että Makamikin pienet punaiset hedelmät ovat niin kitkerän makuisia, että ne eivät kelpaa edes linnuille. Pihan soma pieni turhake siis :).
Tulppaaneja on saatu tänä vuonna odottaa. Ne alkavat vasta nyt olla parhaassa kukinnassaan, vaikka juhannukseen on vain viikko!
Istutin syksyllä sinisiä (Bleu Aimable) ja valkoisia (White Dream) tulppaaneja rintarinnan ajatuksella, että keväällä rävähtää hieno sinivalkoinen Suomi 100 -kukinta.
Sinisistä tuli kuitenkin liiloja. Ei Suomen lipun väreiltä näytä, mutta kaunishan tuo on liilakin.
Vieressä komeilee vaikuttavan punainen Red Impression. Tämä on isokokoinen ja korkea tulppaani, kaunis kuin mikä.
Ehkä suojaisan ja lämpimän kasvupaikan ansiosta ensimmäisenä kukkaan puhkesi Blushing Lady kelta-oranssina.
Viereen putkahti myös tämä kuninkaallisen oloinen kaunotar, jonka nimestä ei ole hajuakaan. En muista viime syksynä tällaisia istuttaneeni eli on vanhempaa vuosikertaa.
Viimeisenä puhkesivat keltaiset "nimettömät". Nämä ovat aika hentoja hujoppeja, en tiedä mitä.
Onneksi Eppu pitää vahtia majakka-altaassa. Siinä on hyvä tulppaanien kukkia Epun valvovan silmän alla.
Jospa kevätpäivitykset olisivat nyt paketissa. Päästäisiin oikeaan kesään :). Tulppaanit ovat kauniita, mutta jotenkin tuntuu, että kukinta on "väärään aikaan", kun perennat, omenapuut ja pensaat alkavat kaikki olla jo kukassa.
Olen kokeillut köynnöskehikkooni monia köynnöksiä. Kun kesä oli harvinaisen lämmin ja pitkä, onnistuin kasvattamaan kukkivaksi siemenestä ihanaa kelloköynnöstä, mutta epävarmana kesänä kelloköynnös ei ehdi meillä asti kukkia. Keijunmekko menestyi, mutta ei kiivennyt kovin pitkälle korkeaan kehikkoon. Köynnöskrassin söivät itikat viime kesänä.
Tänä keväänä yritin kasvattaa siemenestä ruusunätkelmää (Sweet Pea). Mausteppipuria muistuttavista siemenistä iti tasan kolme ja nekin tulivat pintaan vasta kuusi viikkoa kylvöstä. En muistanut liottaa siemeniä ennen kylvöä, liekö olisi nopeuttanut.
Totesin, että näistä kolmesta pikkuriikkisestä ruusunätkelmän taimesta en saa tälle kesällä mehevää köynnöstä kehikkoon. Niinpä hain puutarhalta elinvoimaiset aitoelämänlangan taimet. Ne näyttävätkin lähtevän hyvin kiipeämään ylöspäin ja ovat todella rehevät. Kukkiakin on jo.
Elämänlangalla on ollut korvissani huono kaiku. Jossakin vaiheessa monivuotinen elämänlanka luikerteli pihalle ja sitä on tullut kitkettyä näihin päiviin penkeistä ja kasvimailta. Tämän köynnöksen pitäisi olla yksivuotista ja yritän uskoa, että se ei tuolta laatikosta nurmikon keskeltä hypi mihinkään vääriin paikkoihin, kun syksyllä heitän roskiin.
Toistaiseksi aitoelämänlanka näyttää hyvältä. Kaksiosaisen köynnöskehikon keskellä kasvaa mantsuriankärhöä, mutta se on vielä kovin vaatimattoman kokoista. Voimallisesti sekin sieltä nousee, kunhan lämpöä ja aurinkoa riittää.
Istutin pikkuruiset ruusunätkelmätkin tuonne aitoelämänlangan laidoille. Tehkööt siellä mitä haluavat tai olkoot tekemättä.
En kykene vastustamaan alkukesän valoisien öiden vetovoimaa. Yöt tuppaavat kulumaan pihalla haahuillessa, tuomien tuoksua nuuhkiessa tai sisällä ikkunasta ikkunaan kulkiessa. On oltava tarkkana, että mikään ei menisi sivu silmien.
Lähes keskiyöllä aurinko paistaa taianomaisesti matalalta ja sävyttää maisemaan oranssin hetken. Taikaneilikka (tai kesäneilikka) on oikeasti syvän punainen, mutta yöauringon hehku tuo oranssin pintaan. Rakastan näitä hetkiä.
Jotkut tosin ovat oransseja päivälläkin, kuten tulikellukka. Yön kastepisara lehdellään senkin väri on kuitenkin kauneimmillaan. Tulikellukka on vaatimaton perenna, jonka pienten kukkien kukinta on ihastuttava, mutta kestää vain viikon verran.
Kirsikankukan herkkyys tulee sekin paremmin esiin yön tummana hetkenä kuin päivällä kirkkaassa auringonpaisteessa. Kirsikkapuu ehtii kukkaan ensimmäisenä hedelmäpuista. Olen niin otettu, että tämä anopin pihalta pari vuotta sitten isohkona siirretty kirsikka on juurtunut Toimelaan.
Lopultakin myös norjanangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Pensaat värittyvät pikkuhiljaa valkoisiksi, ainakin kaksi viikkoa normaalia kevättä myöhemmin. Nyt pitää pelätä, että ne eivät ehdi kunnolla kukkaan ennen kesälomareissua ja ovat sitten jo varistaneet kukkansa, kun palaillaan. Miten täältä raaskii mihinkään lähteä kesällä kun omenapuutkin ovat juuri nupuillaan?
Kun en omista kasvihuonetta, mutta haluan epätoivoisesti yrittää kasvattaa kurkkuja ja tomaatteja, valitsin lajikkeita, joiden kerrotaan menestyvän avomaalla. Sen lisäksi otan käyttöön kaikki keinot, jotka Suomen kesässä ovat sallittuja.
Ensin hankin lavakauluksiin tuet, joita vasten esikasvattamieni taimien on hyvä kasvaa. Nämä olivat muuten ihan käteviä. Tapit sai pisteltyä lavakauluksen reikiin, ei tarvittu kuin yksi insinööri, että se ymmärrettiin :).
Sitten köyttelin pitkäksi venähtäneet kurkut ja vähän lyhyemmät tomaatit paikoilleen. Kurkut kyllä innokkaasti ehtivät jo takertua toisiinsa ja vähän muuallekin ennen ulos pääsemistä.
Pessimistinä hankin myös kaksi tällaista kasvutunnelia lavakauluksiin. Muistelin nimittäin, kuinka surkeilta taimeni näyttivät viime kesänä, kun siirsin ne ulos. Nyt sattui kesän toistaiseksi lämpimin päivä ja yö, eikä taimille ainakaan tunneleissa pitäisi tulla vilu.
Kurkut (Cucumber la Diva), tomaatit (Tomato Outdoor Girl), sitruunakurkut (Cucumis sativus), kiekkokurpitsat ja jäävuorisalaatit multiin, päälle kuorikatetta ja kasvutunneli. Eikä tässä kaikki.
Pitihän taustakin suojata pohjoistuulelta ja tuiskulta. Lopulta sain aikaan melkoisia sarkofageja. Näillä keleillä saattaa jo tulla liiankin kuuma, ainakain kastelu vaatii taitoa ja varovaisuutta :). Mutta ei pitäisi paleltua, vai mitä?
Ja siltä varalta, että joku sittenkin paleltuu (tai paistuu tunnelissa), jäi onneksi muutama varakappale sisälle odottamaan. Tässähän ei ole mitään järkeä. Viimeistään lomaviikon aikana nämä ovat varmaan menetettyjä tapauksia, mutta tänä kesänä ajattelin yrittää tosissani. Jos sitten ensi keväänä se kasvihuone...
Ai niin. Hierojani kertoi tehneensä viime kesänä juuri näin. Tuloksena yksi (1) kypsä tomaatti. Muut eivät ehtineet kypsiksi ja taimet vielä kuivahtivat viikonloppureissun aikana. Että ei kovin toivoa herättävää, mutta yrittänyttä ei laiteta edes viitosvyöhykkeellä. Perästä kuuluu!
Ps. Esittelen näitä värmeitä aivan vain ilokseni, ei maksettuja yhteistyökumppaneita.
Hyvää kannatti odottaa: Tänään oli mittarissa +19 ja pihalla vihreä kasvoi lähes silmissä. Vieläkään koivuissa ei ole lehtiä, mutta saniaiset kurottelevat jo pitkällä penkistä.
Viime kesänä istuttamani jouluruusut ovat talvehtineet penkissä. Kukista ei tietoakaan, mutta lehtiä sentään työntyy angervojen kainalosta.
Vuorenkilpien kukinta on ennätyksellisen runsasta, mutta jotenkin kukat näyttävät valmiiksi nuupahtaneilta. Aivan kuin olisivat kuivia, vaikka viime yönä satoi aika rankastikin vettä. Se ei juuri penkeissä tuntunut.
Kesän airut, kevätvuohenjuurikin kukkii vasta kesäkuussa. Mutta mitäpä siitä, iloisesti kukkii ja se on pääasia. Takana lintujen kylpypalju, jossa lihava harakka (ilmeisesti koko talven pähkinöitä laudalta napsinut) käy päivittäin pesemässä itsensä. Eipä sinne sitten juuri muita mahdukaan.
Miksi kasvit eivät voi pysyä siellä, minne ne on istutettu? Palavarakkaus näyttää olevan varsinainen levittäytyjä. Tässä kuunliljojen vaihdokkaana. Vaikeinta on varhain keväällä erottaa palavarakkaus syysleimuista. Niinpä minulla kukkivat lopulta kaikki yhtenä sekamelskana, varmaan tänäkin kesänä.
Olen niin onnellinen, että sammalleimukin vaihteeksi selvisi talvesta. Tai ainakin tämä punainen, valkoisia ei näy.
Pikkusydän on takuuvarmasti ensimmäisten joukossa. Päivänlilja tulee perästä voimallisesti. Enpä muistanut tutkia, onko iiriksiin tulossa tänä vuonna kukkia. Usein ovat jääneet kukkimatta tässä penkissä.
Muutamat kesäkukat sain jo istutettua, kun yöksikin lupasi peräti toistakymmentä astetta. Apinankukkaan eli lapinorvokkiin tykästyin muutama vuosi sitten ja sen jälkeen sitä on aina jossakin kasvanut. Hauska, värikäs ja helppohoitoinen kesäkukka.
Taimet ehtivät vähän kuivahtaa ennen istuttamista, mutta eiköhän tuo tuosta virkisty. Nuppuja ainakin on paljon.
Monen mielestä muratti ei näytä miltään, mutta minusta se vaatimattomana reunuskasvina sopii hyvin värikkään pelargonian kaveriksi.
Grillikatoksessa on Toimelassa perinteisesti ollut vaaleanpunaista, isokukkaista petuniaa. Tänä kesänä olin niinkin radikaali, että vaihdoin surffiniaan :). Jospa se riippuisi kauniimmin.
Kesäkukkia on haettava lisää. Köynnökset puuttuvat, samoin amppelit ja johonkin ruukkuunkin pitäisi vielä jotakin keksiä.
Huomenna aion kuitenkin istuttaa ulos kurkut, tomaatit, kiekkokurpitsat ja sitruunakurkut. On luvattu kaunista loppuviikkoa. Nyt tai ei koskaan on ulos menon hetki.
Huumorintajua koetellaan tänäkin keväänä. Tai kesä nyt pitäisi olla, kun kesäkuun toinen päivä on takana tällaisissa tunnelmissa. Vettä tuli vaakasuorassa, luoteismyrsky möyri nurkissa ja aamulla herätessä mittarissa +3 astetta. Iltapäivällä nähtiin jo aurinkoa ja päästiin +8 asteeseen, mutta tuuli edelleen kovaa.
Toisesta ikkunasta ihailin jälleen myrskyn kaatamaa puutarhakeinua. Angervon oksa oli pamahtanut katoksesta läpi, mutta muuten keinu oli tällä kertaa ehjä. Ihan tuli déjà vu -olo, kun viime heinäkuussa näkymät olivat kovin samanlaisia kuin nyt, kaatuneine keinuineen.
Koivut ovat hädin tuskin hiirenkorvilla. Pihlajissa on ehkä suurimmat lehdet ja kukkanuput työntyvät esiin samaa tahtia lehtien kanssa. Rysähtääköhän kaikki kerralla, jos ensi viikon puolivälissä saadaan luvattua lämpöä?
Meillä ei sentään tullut lunta eikä rakeita, kuten Oulussa ja kai etelämmässäkin. Kesäkukista ei uskalla kuitenkaan edes haaveilla, kun orvokitkin nyyryävät samassa tilassa kuin istutettaessa.
Sisällä kurkut kukkivat ja työntyvät ahtaista ruukuistaan pitkin pöytää. Pitäisi jo päästä ulos, mutta ei puhettakaan mihinkään harson alle ainakaan viikkoon.
Kiekkokurpitsa työntää nuppua, vaikka kasvu muuten on maltillisempaa kuin kurkuilla. Tomaatitkin kaipaisivat jo aurinkoon. Ah, tule jo kesä!