Ruusuja varman päälle

 

Toimela ei ole mikään varsinainen ruusutarha, eivätkä täällä menesty läheskään kaikki ihanuudet, joita suotuisampien olosuhteiden puutarhat tai ahkerammat puutarhurit saavat kukoistamaan.

Maa on vanhaa merenpohjaa eli hiekkaa, josta vesi hulahtaa läpi ja johon multa on kannettava muualta. Pohjoistuuli taas pääsee aina jostakin välistä tekemään pahojaan ja mereltäkin tuulee usein reippaasti.

Niinpä olen laiskuuteen taipuvaisena puutarhurina tyytynyt usein menemään siitä, missä aita on matalin eli valitsen varmoja kasveja ja siirtelen vanhoja tuttuja paikasta toiseen. Tämä "yksiö" tehtiin aikoinaan toiveikkaasti pionille, joka ei siinä  kauan viihtynyt. Eikä pioni ole viihtynyt Toimelassa missään muuallakaan.

Ilmeisesti paikassa on jotain vikaa, kun mikään muukaan vaativampi perenna ei ole siinä elänyt. Lopulta viime kesänä kaivoin vireiseltä tyhjältä tontilta ikivanhan juhannusruusun tai olisiko joku muu valkoinen perinneruusu. Se oli tähän tarpeeksi vaatimaton. Kiitteli hevosenlantaa ja kastelua ja päätti ruveta kukkimaan. Yrittänyttä ei laiteta.

Ja onhan meillä nämä kolme vuotta sitten hankitut valamonruusut, jotka selvisivät kirvojen hyökkäyksestä ja aloittelevat kukintaansa. Ruusun tuoksua on siis luvassa.

Valamonruusu saattaa kasvaa johonkin paikkaan liiankin isoksi, mutta Toimelan tontilla on sille varattu reippaasti tilaa. Nopeampikin kasvu olisi suotavaa, mutta kiitollinen olen tästäkin ruusutarhastani. Jaloruusuihin en uskalla sekaantua.

Ruusu naisille

Hyvää ja tasa-arvoista naistenpäivää kaikille. Sain ruusuja, toivottavasti tekin. Ellet tänä vuonna sattunut saamaan naistenpäiväkukkia, niin tässä on ainakin kuvana jaossa ruusu myös sinulle.

Naistenpäivä oli vähän pilvisempi kuin eilinen lauantai, mutta molempina päivinä kävin ulkoilemassa meren rannoilla. Talvi on ollut niin kehno, että kauemmas jäille ei ole asiaa, mutta lähirannoilla jää oli kelkkailtavassa kunnossa.

Uskalsin mennä, kun tiedän, että kesälläkään tuolla ei pääse hukkumaan. Vettä on sen verran vähän. Rannolla oli luodevettä, mutta muualla huippukeli potkukelkalle. Myötätuulessa matka taittui lähes itsekseen.
 

Eilen euroviisukarsintoja  kuunnellessa innostuin värkkäämään lankalintua askartelulehden ohjeen mukaan. Näytti niin yksinkertaiselta, että ajattelin tehdä parvellisen sinitiaisia ja toisen pikkuvarpusia. Toisin kävi. Ilta hurahti tätä yhtä värkätessä ja siitäkin tuli epätasainen ja takkuinen.

Mitenkähän alakoululaiset onnistuvatkin näissä niin hyvin? Minulla on askartelusormi keskellä kämmentä heti, jos pitää liimata ja leikellä. Neulominen ja virkkaaminen vielä onnistuu, mutta askertelun jätän suosilla muille. Tämä yksilö jääköön todistukseksi pääsiäistä odottelemaan.

Ystävänpäivää!

Hempeää ystävänpäivää blogikaverit! Toivotukset tulevat leikkokukkien kera. Tässä neilikoita ja ruusuja.

Tämä kimppu tuli jo viikko sitten Lainan päivän kunniaksi anopilta, mutta on erityisen kestävää laatua. Kirjastoihmisenä saan paljon lukevalta anopilta kukkia kirjastojen juhlapäivänä. Tämä on jo vuosien perinne.

Leikkokimpuista on joskus iloa pitkään, kuten tästäkin. Talvella ne piristävät kummasti!

Valamonruusuja

Kaksi valamonruusua muutti Toimelaan toukokuulla. Heinäkuussa pienet taimet availevat ensimmäisiä nuppujaan levittäen huumaavaa ruusun tuoksua ikkunan alla. Toivottavasti nämä menestyvät ja kasvavat jopa parimetrisiksi pensaiksi.

Vielä kokoa on alle puoli metriä, mutta eipä ole paljon ikääkään. Valamonruusua pidetään yhtenä kestävimmistä puistoruusuista, joten toivoa on, että saisin tämän viitosvyöhykkeellä menestymään. 

Kannattaisiko suojata talveksi ja millä? Paikka on aurinkoinen länsiseinusta, mutta pohjoistuuli siihen kyllä sopii myös.

Valamonruusun hankinta päätti projektin, josta postasin viime kesänä täällä. Vuosikymmeniä tällä paikalla on kasvanut röyhytatar, johon kyllästyin lopulta kokonaan. Se kun joka kesä lyssähti ensimmäiseen rankkasateeseen ja myrskyyn, kukinnot haisivat pahalta ja syksyisin oli kerättävänä peräkärrylasti kasvustoa. Työläs siis, eikä mikään kaunistus.

Keväällä röyhytatar kaivettiin sitten maasta mahdollisimman tarkkaan, se kun on kovaa leviämään pienestäkin juurenpätkästä. Tilalle istutettiin valamonruusut. Nytpä odotellaan kuinka kauan kestää, että meillä on isot ruusupensaat näiden tilalla.

Jostakin luin, että valamonruusua kiusaavat usein kirvat ja härmä. Täytyy pitää silmällä, että eivät pääse tuhoamaan hyvää alkua.

Haaveissa ruusut tatarin tilalle

Tattaripensaiden kohtalo on nyt sinetöity. Oli todellakin viimeinen kerta, kun näitä peijakkaita leikkaan syksyllä alas ja tungen oksia silppuriin ja roskiin! Luultavasti lajike on röyhytatar ja Toimelassa se on kasvanut kahtena puskana talon länsipäädyssä vuosikymmeniä, toiseksi lämpimällä ja toiseksi parhaalla kasvupaikalla.

Monta vuotta olen antanut näille lähtöpasseja jonkin kauniimman ja kestävämmän tieltä, mutta jotenkin se on jäänyt. Ensi keväänä lapio heiluu ja juurakot päätyvät roskiin. Tilalle haaveilen jotakin pensas- tai puistoruusua.

Tatar lyyhistyy usein jo heinäkuussa ensimmäisessä rankkasateessa. Eikä se siitä enää kunnolla toivu, vaan näyttää loppukesän rääpisköltä.

Katsele nyt sitten näitä muotopuolia puoli kesää. Ja haistele vielä avonaisesta ikkunasta väkeviä kukintojen tuoksuja. Ei kuulkaa, ei ole pakko jos ei taho.

Mutta nyt kaipaisin ruusuihmisiltä vinkkejä. Minulta löytyy vain juhannusruusua ja jotakin vanhaa, vaaleanpunaista leviävää ruusulajiketta. Mitä suosittelisitte tähän?

Paikka on siis aurinkoinen, kuivahko länsipääty. Rapattu seinä kerää lämpöä ja hehkuu sitä ympärilleen vielä loppukesän viilenevissä illoissakin.

Ison talon ikkunat ovat vajaan parin metrin korkeudella ja ympärillä on runsaasti tilaa, joten ruusupensaillakin saisi olla kokoa ja korkeutta. Mitkään pienet ja sievät eivät tässä näy.

Olisko tosiaan joku puistoruusuna myytävä lajike? Vinkkejä vastaanotetaan, kiitos vain jo etukäteen.

Onpa muuten ihana katsella pimeänä ja sateisena syysiltana kuvia vihreästä kesästä ja haaveilla tulevasta.

Patioruusut valmiina kesään

Kerroin aiemmin patioruusuista, jotka olivat venyneet kellarissa kymmeniä senttejä vaaleanpunaista kasvustoa, ennenkuin huomasin koko kasvua. Eipä hätää, nyt nuo ruusut ovat jo muuttuneet syvän vihreiksi ja kasvu on voimallista.

Voipi olla, että ennen kesää ruusuja alkaa jo sisällä ahdistaa. Onneksi ne eivät ole pakkasen arkoja. Voin varmaan aika varhain keväällä siirtää nämä ulkoruokintaan.

Kaikella on hyvät ja huonot puolet. Ruusujen mukana kellarissa talvehti kärpäspopulaatio, joka heräsi eloon, kun toin korin lämpimään. Ei ihan pieniä kukkakärpäsiä, eikä isoja kärpäsiä, vaan siltä väliltä. Niitä olen nyt jahdannut ja asensin avuksi kärpäsansoja. Jospa auttaisivat. Niiden pitäisi ainakin olla myrkyttömiä ja vaarattomia.

Kellarissa kasvaa ruusuja

On aina yhtä suuri ihmetyksen aihe, kun löytää kellarin uumenista uutta kasvustoa keskellä talvea. Viime keväänä ostin kukkivia patioruusuja. Ne ilahduttivat kesän pation reunalla korissa. Syksyllä leikkasin ruusut mataliksi ja kannoin korin ruusuineen päivineen kellarin kylmiöön. Työnsin vielä hyllyn alle pois silmistä kevättä odottamaan.

Ei ole tullut joulun jälkeen monta kertaa kylmiössä käytyä. Niinpä viikonloppuna hämmästyin, kun hyllyn alla puski 15 senttisiä vaalen punertavia kasvustoja. Mistähän ihmeestä ne siellä kellarin pimennossa taas tiesivät, että kevät on tulossa? Helmikuuta kuitenkin vasta eletään.

Siirsin korin valoon. Katsotaan muutama päivä, mitä iduille tapahtuu. Piristää joka tapauksessa mieltä, kun näkee, että kevättä kohti tässä mennään ruusujenkin mielestä. Matkaa on vielä kesään, mutta päivät pitenevät vauhdilla. Hienoa!

Naistenpäivän jälkimakuja

Käyn jälleen vähän hitaalla, mutta pakkohan nämä on tänne laittaa vaikka sitten myöhässä. Sen verran ihania ovat, nimittäin naistenpäivänä saamani ruusut. Punaiset mieheltä ja keltaiset anopilta :)

Ennen en ole näin ruhtinaallisesti naistenpäiväruusuja saanutkaan. Siinä se on mennyt ystävänpäivän ja äitienpäivän välissä omalla painollaan koko naistenpäivä.

Miksiköhän minusta tuntuu, että tänä vuonna naistenpäivästä puhuttiin joka puolella enemmän kuin ennen. Mahtaisiko arvostus jonakin päivänä näkyä myös naisten tilipussissa, ruusukimppujen lisäksi?

Kyllähän naisen sielua kukkakimputkin hivelevät, silloin tällöin. On muuten ihanan keväinen pääsiäisen hehku näissä keltaisissa ruusuissa.

Voihan kirva

Olen joutunut hyökkäysten kohteeksi. Nimittäin kirvojen ja muiden öttiäisten, joille sadekesä on tarjonnut otolliset olosuhteet. Puutarhanhoitoa yrittelevä joutuu hyväksymään tosiasian, että pihalla elävät muutkin kuin sinne rakkaudella kuskatut olennot. Harvemmin meillä on krassi syöty rei'ille, mutta näin tänä vuonna. Jokunen kukka sentään näyttää vielä sinnittelevän krassissakin, jonka itäminen kesti kylmässä alkukesässä kauan ja nyt sitten tulivat ötökät. Joudun hakemaan Raidia ja pelastamaan sen, mikä on pelastettavissa.

Kesädaalioista ei ole jäljellä juuri mitään. Ensin tulevat pienet mustat otukset ja syövät lehdet. Sitten apajalle saapuvat muurahaiset, jotka syövät näitä pieniä mustia. Mutta siinä vaiheessa, kun murkut ovat ruokailleet, ovat kasvit kadonneet parempiin suihin.

Humalankin alaosat ovat reikäisiä ja kellastuneita, eikä köynnös kasva toivottuun tahtiin. Ei kun Raidia näillekin.

Mustaherukan lehdet ovat käppyrällä ja kellastuneita. Marjoja tulee tosi vähän. Lehden sisältä löytyy ylimääräisiä asukkaita. Näille en anna myrkkyä, kun haluan syödä ne vähät marjat, jotka pensaisiin kasvavat. Olisi varmaan pitänyt ruiskuttaa jo varhain keväällä, mutta ei tullut mieleen.

Lobelia on ruskistunut tähän malliin useampankin kesänä purkin reunalla. Nyt ei ole ainakaan kyse kuivuudesta. Ötököitä täälläkin, veikkaan minä.

Mutta sitten tulee loppuhuipennus: Tänä aamuna törmäsin nurmikolla musertaviin ulostekasoihin. Oli isompaa ja pienempää, löysempää ja kiinteämpää. Kaikki pikimustia. Ei ainakaan kissa, eikä jänis.

Olisiko minkki käynyt isännöimässä yöllä pihalla. Se tästä vielä puuttuikin. Sontaa siivotessa kului tovi aamusella. Jos se on minkki, niin mitähän se kuvitteli meidän pihalta löytävänsä. Vai olisiko tullut naapurustossa kiekuvan kukon houkuttelemana? Jaa, en muuten tänään ole kuullutkaan kukon kiekumista, vaikka se joka päivä on lähes tauotta kanoilleen kiekunut. Hmm.

Lopuksi ripaus kauneutta kurjuuden keskelle. Sun Hit -patioruusut talvehtivat onnistuneesti kukkapenkissä ja ryhtyivät urakalla kukkimaan. Vahinko vain, että ne piiloutuvat korkeampien perennojen joukkoon. Saavat vielä ensi talven viettää sijoillaan, mutta ensi keväänä täytyy ottaa ne johonkin näkyvämmälle paikalle vaikkapa ruukkuun. Harmi näitä on piilotella.

Kesäloman viimeinen päivä kuluu sadetta entelevässä matalapaineessa kotosalla. Neljä viikkoa on vierähtänyt yllättävän nopeasti. Paljon on jäänyt pihalla suunniteltuja projekteja toteuttamatta, mutta vielähän kesää on jäljellä, vaikka loma loppuukin.

Ps. Mustikat alkavat olla kypsiä ja niitä näyttäisi tulevan runsaasti, jippii!

Liebster Award -haaste äitienpäivän kunniaksi

Sain Satupuutarhan Sadulta Liebster Award -haasteen. Haasteella tehdään tunnetuksi blogeja, joilla on alle tuhat lukijaa. Ensin vastataan haastajan keksimiin 11 kysymykseen, sitten keksitään 11 uutta kysymystä ja haastetaan (5-)11 uutta bloggaajaa mukaan.

Kiitos Satu haasteesta. Vastaanpa kerrankin kysymyksiin heti tuoreeltaan, äitienpäivän kunniaksi Olen saanut viikkoja sitten pari muutakin samantapaista "kysymyshaastetta", joihin vastaaminen on kiireen keskellä jäänyt. Vastailen nyt näihin Sadun kysymyksiin ja kuittaan muutkin haasteet samoilla vastauksilla.

1. Miksi pidät blogia?
En ole erityisen aktiivinen sosiaalisessa mediassa, mutta blogimaailma tuntui omalta. Tykkään kirjoittaa ja valokuvata ja halusin oppia blogin tekniikan. Lisäksi halusin tallentaa jonnekin pihani kasveista tietoa ja kuvia.

2.Kuinka usein bloggaat?
Ensimmäisen talven bloggasin kaksi kertaa viikossa ja ideoita tuli aivan itsekseen. Kuluneen talven olen opiskellut työn ohella ja aika on ollut todella kortilla. Bloggaaminen on harventunut kertaan viikossa. Kesällä tahti varmaan taas tihenee.

3.Päivän paras hetki?
Riippuu päivästä. Jos olen iltavuorossa, aamuhetki koiran kanssa lenkillä ja sen jälkeen lehdenluku kahvikupposen äärellä. Jos taas olen aamuvuorossa, paras hetki on varmaan se, kun pääsee kotiin, syö ja voi rauhoittua hetkeksi. Samalla voi vaikka kiertää pihan ympäri ja tutkailla, mitä kukkapenkeissä on tapahtunut. Sen teen kyllä usein aamuisinkin :).

4. Jos nyt perustaisit blogin, mitä tekisit toisin?
Tjaa, enpä tiedä. Harkitsin blogin perustamisen aika tarkaan. Ulkoasua varmaan viilailisin, mutta sitähän pitää joka tapauksessa tehdä aika ajoin.

5.Teetkö yhteistyötä joidenkin toimijoiden kanssa?
Ei ole mitään kaupallisia partnereita, jos kysymyksellä sitä tarkoitettiin.

6.Lukeeko puolisosi blogiasi?
Kukkajutut eivät erityisemmin puolisoa inspiroi. Puhun kyllä hänelle paljon blogista, että hyvin on perillä.

7.Mitä muuta harrastat bloggaamisen lisäksi?
Luen, lenkkeilen koiran kanssa, soitan huilua ja välillä joogaan. Käsitöitäkin teen kausittain.

8. Jos et pääsisi bloggaamaan tai lukemaan toisten blogeja yli viikkoon, olisiko se sinulle katastrofi vai pikku loma?
Pikku loma varmaan. Kovin helposti näin ei nykyisin pääse käymään, kun puhelimellakin voi blogeja luurailla.

9. Mistä on hyvä blogi tehty?
Lyhyistä ja ytimekkäistä teksteistä, hyvistä kuvista, sopivasta sekoituksesta persoonaa ja asiaa.

10. Mitä blogin pitäminen sinulle antaa?
Tosi paljon. Tykkään kirjoittaa ja tallentaa pihan tapahtumia ja sitähän tässä saa tehdä. Blogin myötä tulleet virtuaalikaverit ovat luku sinänsä, en olisi uskonut kuinka paljon samanhenkisiä ihmisiä blogin kautta löytyy.

11.Montako synttäriä blogisi on juhlinut?
Vasta yhdet.

En jaksa keksiä uusia kysymyksiä ja haastettavia, kun näitä kysymyshaasteita on jo aika paljon kierrellyt. Jääköön tämä tällä erää tähän. Hyvää äitienpäin iltaa meille kaikille äideille!

Talviunille, zzz

Koleus ja pimeys iskivät lämpimän syyskuun jälkeen kertalaakista ja täysillä. On aika päästää kasvit ansaittuun talvilepoon. Peittelin Sun hit -patioruusut lehtikompostilla penkkiin ja toivon, että ne selviävät kevääseen. Ruusuissa oli vielä paljon nuppuja ja muutama kukkakin, kun leikkasin niitä matalaksi. Otin sisälle maljakkooon, jospa nuput innostuisivat vielä aukeamaan lämpimässä.

Mikäs se tämä? Väärin arvattu, ei ole puikulaperuna. Ne syötiin jo. Tässä komeilee vanhan ajan daalian mukulajuurakko, jonka nostin kellariin talviunille. Komeita ovat, mutta makua on monenlaista... 

Ehkäpä perunannäköiset mukulat ensi heinäkuussa näyttävät taas tällaisilta.

Huonekasveista gloxiniat Kaiser Friedrich ja Kaiser Wilhelm kukkivat lopulta kahteen kertaan. Viimeiset kukat tipahtivat viikonloppuna. Vaikka lehdet olivat vielä vihreitä ja komeita, päästin nämäkin talvilepoon. Yritän keväällä istuttaa mukulat uudestaan, jospa innostuisivat vielä toistamiseen.

Kyllä luonto vain on ihmeellinen, kun näitäkin katsoo eri vuodenaikoina.

Ruusuja haikaillen

Hoitelin pihaa vuosia vain vanhaa ylläpitäen ja vannoen, että mitään ruusuja en ala sitten hyysätä. Ei niin, ettenkö olisi kukista ja ruusuista silloinkin pitänyt. Elämä vain oli niin kiireistä, että juuri ja juuri sain pihan pidettyä siedettävässä kunnossa. Uutta hoidettavaa en ehtinyt haikailla. Mutta onneksi ajat muuttuvat. Nyt pihaa katselee jo aivan toisin silmin ja näkee mielessään, mitä missäkin nurkassa voisi kasvaa (ellei olisi tällainen vihreä talvi).

Ja niin tuli keväällä hankittua ensimmäiset patioruusut Siipon puutarhalta, mallia Sun Hit. Matala keltainen ruusu, korkeus vain 30-50 cm. Siinä ne nyt kukkivat ja tuoksuvat penkissä. Katsotaan miten niiden käy. Jos saan ruusut elämään ensi kesään, voipi olla, että hankin näille  kavereita.

Meillä on vieressä tyhjä tontti, josta on aikanaan purettu "mummonmökki". Mökin pihalla kasvoi vanhanajan kukkia, muun muassa vanhoja ruusulajikkeita. Ne ovat tulleet vuosien saatossa myllätyksi moneen kertaan. Viimeksi olemme yrittäneet tehdä tontista luonnonkukkaniittyä. Kaikesta yrityksestä huolimatta vanhat ruusut puskevat sitkeästi tontin kulmilta esiin vuodesta toiseen.

Tämä on ilmeisesti vanha kunnon juhannusruusu piikkeineen kaikkineen. Siellä se pientareella heinän seassa kasvaa.

 

Mahtaisiko tämä ruohottunut ystävämme olla valamonruusu? Vaaleanpunaiset kukat ovat kuvassa hieman supussa, mutta aukeavat yksinkertaisina ja kestävät vain hetken.

Sääliksi käy yritteliäitä ruusuja. Nyt pohdin kuumeisesti, mihin siirtäisin niitä pihalla. Pitäisi keksiä paikka, jossa ne saisivat vapaasti temmeltää, mutta eivät leviäisi kaikkialle. Onko hyviä vinkkejä?

Juhlia ja tomaatinkukkia

Pihapuuhat ovat jääneet viime päivinä juhlinnan jalkoihin. Ensin vietettiin hopeahääpäivää ruusujen ja Vanhan Lyhdyn pippuripihvien kera. Tänään opiskelijatytär yllätti ennakkoon äitienpäiväkakulla. Tuoreet mansikat maistuivat kakussa jo kesältä.

Huomenna on vapaapäivä ja silloin olisi tarkoitus iskeä puutarhatöiden kimppuun, kun säänkin on luvattu sopivasti lämpenevän. Tähän saakka on joutunut joka aamu rapsimaan auton lasit paksusta jäästä ja päivälläkin on ollut vain muutama aste lämmintä.
Olin aikeissa jo viikonloppuna siirtää amppelitomaatit lopullisiin kasvatusastioihin, mutta räntäsateen yllättäessä sekin jäi tekemättä. Mutta huomenna, lupaan. Nimittäin elämäni ensimmäinen itse siemenestä kasvatettu tomaatti kukkii!