No nyt lähtee!

 

Vähän hitaasti lähti tämän kesän sato kasvamaan ja erityisesti kypsymään, mutta nyt se näyttää jo karkaavan käsistä. Ainakin kesäkurpitsat kasvavat hurjan kokoisiksi. Joskus aiempina vuosina on käynyt samalla tavalla, mutta viime kesänä kurpitsat jäivät kooltaan kohtuullisiksi.

Mutta ei nyt. Kasvihuonekurkut, avomaankurkut ja tomaatit näyttävät kesäkurpitsan rinnalla ihan miniatyyreiltä.

Kasvihuoneessa kurkut venähtivät pituutta lähes yhtä aikaa ja veden kulutus oli helteillä kovaa. Nyt satokausi näyttää jo hiipumisen merkkejä, mutta vielä kurkkuja löytyy.

Kiihkeimpänä kasvukautena kurkut lepäilivät kasvatussäkeillä ja lehdet tuppasivat nuupahtelemaan altakastelualtaista huolimatta.

Tomaatit tekivät paljon raakileita, mutta kyspyminen sujuu todella hitaasti. Latvamätääkin oli havaittavissa. Vieläkään en ole saanut yhtään keltaista pikkutomaattia kypsäksi, mutta eivätköhän nekin tuosta pian siirry lautaselle.

Sen sijaan punainen runkotomaatti eteni kypsymisvaiheeseen, kun ilmat viime viikolla viilenivät. Nyt näitä tulee jo ihan mukavasti.

Ananaskirsikka ilahduttaa minua visuaalisesti ja myös salaatissa vuodesta toiseen, vaikka kaikki eivät sen mausta pidäkään. Kasvi on hyvin satoisa, pieniä kirsikkapussosia tipahtelee kasvarin lattialle päivittäin, vaikka kuinka yrittää valmiita kerätä pois ajoissa.

Ihmeellistä, kuinka luonto voikin keksiä noin hienot ja kauniit eväspussit ananaskirsikoille. Kun pussi kuivahtaa, hedelmät säilyvät sen sisällä syötävinä pitkään.

Paprikaa kasvatan ensimmäistä kertaa. Raakileita alkoi kehittyä reippaasti heti alkukesästä, mutta ne pysyivät sitkeästi vihreinä. Ajattelin jo, että jäävätkin vihreiksi, mutta yhtenä päivänä ensimmäinen paprika alkoi "kellastua". Tämä pieni keltainen kaunotar on syöty ja uusien kypsymistä odotellaan.

Omat perunat vielä puuttuvat lautaselta, eikä se mikään ihme olekaan. Puikula on hidas kasvamaan, ei todellakaan mikään varhaislajike, vaan syksymmällä syötävä.

Pian päästään ehkä maistelemaan. Kukittu on ja varret ovat venähtäneet. Oikeastaan vähän turhankin reippaasti, kun vertaan teiden varsilla näkyviin ammattiviljelijöiden kasvustoihin. 

Satokausi on ihmisen parasta aikaa, kyllä se  kuulkaa niin on.

Kostean kevään etuja

 

Sateessa ja kevään viileydessä on ollut hyviäkin puolia, kun niitä etsimällä etsii. Esimerkiksi Alppiruujen kastelusta ei ole tarvinnut murehtia. Ovat varmasti saaneet riittävästi vettä, eikä aurinko ole päässyt tekemään polttavia tuhojaan.

Raparperi kasvaa ennennäkemättömällä innolla. Vesivartisena kasvina se helposti jää pieneksi tai nuupahtaa ennen aikojaan kevätkesästä, jos on kuivaa. Mutta nyt tulee satoa!

Kasvimaa on kylvetty. Siellä kosteassa muhivat  peruna, kehäkukat, porkkana, salaatti, valkosipuliruohosipuli, persilja ja sipulit. Saalatin ja yrittien päällä on harso. Sipuli ei sitä olisi lämmön puolesta kaivannut, mutta harso on pakko laittaa, koska harakat ja rätkät nykkivät istukassipulit ilmaan, jos ne jäävät taivasalle. Yksi laatikko odottaa kasvihuoneesta avomaankurkkua ja kesäkurpitsaa.

Niinhän sitä sanotaan, että sataa suoraan laariin, jos siemenkylvöjen jälkeen sattuu kostea keli. Huomaatteko, että yritän opetella positiivista ajattelua!

Kaiken positiivisen ajattelun keskellä on pakko hämmästellä yhtä asiaa. Jäi syksyllä ottamatta talteen krassin siemenet, enkä ole niitä vuosiin ostanut. Nyt ostin ja tässä ovat yhden pussin siemenet. Äkkiä laskien parikymmentä siementä. Kyllähän niistä muutamaan purkkiin riittää, mutta jotenkin määrä näyttää naurettavalta liotessaan pienessä lasimaljassa. Nämäkin ovat nyt muhimassa mullissa. Ja ensi syksynä kerään siemenet plakkariin.

Minikasvihuoneen ja hyötymaan kuulumiset

Tomaatit eivät ole erityisen innostuneita keväällä hankkimastani minikasvihuoneesta. Kyllä sieltä on joka päivä saatu lautaselle tomaatti tai pari, mutta lehdet näyttävät kovin käppyräisiltä ja pilkullisilta. Tämähän on oikeastaan muoviteltta, jossa kosteusolosuhteet ja ilmanvaihto ovat varsin puutteelliset.

Eipä sillä sinänsä väliä, miltä lehdet näyttävät. Pääasia, että muutama tomaatti tulee. Punainen tomaatti on aikainen lajike, josta on tosiaan jo korjattu satoa. Pienet keltaiset sen sijaan näyttävät kypsyvän hitaasti.

Munakoiso ja chili kasvavat sisällä eteläikkunalla paremmin kuin minikasvihuoneessani. Niissä on vain kukkia, hedelmiä ei ainakaan vielä näy.

Esittelin minikasvihuoneen hankintaa keväällä täällä. Taitaa muuten olla kertakäyttöinen tämä hankintani. Ohut muovi ratkeilee samoistaan tuulessa.

Kasvimaa on muuten tänä kesänä kasvanut yllättävän nopeasti, kun alkuun on päässyt. Normaalisti meillä kasvaa puikulaperunaa tuossa etualalla, mutta tänä vuonna peruna siirrettiin kasvimaan reunaan ja tilalle heittelin kukansiemeniä. Ainakin ruiskaunokki työntyy voimalla.

Huvittavaa kyllä, mutta voroviljelystämme huolimatta kukkarivistöjen seassa kasvaa myös perunaa. Talvi oli leuto ja viime vuonna maahan jääneet muutamat perunat ovat itäneet itsekseen. Näköjään monivuotinen kasvi tuo perunakin...

Kesäkurpitsan taimia laitoin kasvulaatikkoon herneen viereen kaksi. Kukkivat mahdottomasti ja satoakin taitaa kohta olla lautasella. Kesäkurpitsa on yksi kiitollisimmista hyötytarhassa viljeltävistä lajeista.

Myös sipuli on jo syötävää ja se voi erittäin hyvin. Hyvää ja mietoa lajiketta, ei tule itku silmään tätä pilkkoessa.

Kylvin myös salaattisekoituksia ja rucolaa. Enpä muista, koska olisin saanut syödä näin puhtaita salaatinlehtiä. Kukaan ei ole ehtinyt niitä nakerrella ennen minua tänä kesänä!

Tillikin on vielä voimissaan ja rehevää. En tiedä mikä meidän maassa on vikana, mutta useimmiten tillini nyykähtää alkuinnostuksen jälkeen, kellastuu ja näivettyy. Saapas nähdä, olisiko tämä kesä poikkeus myös tillin suhteen. Toivottavasti.

Hyötymaalla siis toistaiseksi kaikki hyvin. On palkitsevaa keräillä oman maan satoa lautaselle. Muutaman päivän lämmin sade ovat tehneet tehtävänsä.

Ei määrä vaan laatu!

Onhan näitä paljon enemmän kuin oli siemeniä keväällä, mies tuumi nostaessaan puikulaperunat maasta. Ei voi puhua "talviperunoista", mutta monet keitot näistäkin saa syksyn mittaan.

Perunan koko ja laatu olivat tänä kesänä erinomaiset. Niin puhtaita ja sileitä. Päätimme nostaa potut ylös ennen kuin rutto iskee rupiset kyntensä satoon.

Muutamasta löytyi mato. Pitänee jättää perunat ensi keväänä istuttamatta samalle paikalle. Viljelykierto lienee paikallaan. Olemme katselleet, kuinka ammattiviljelijöiden pelloilla kasvaa välivuosina jotakin kaunista, valkokukkaista öljykasvia. Olisikö öljyretikkaa? Ehkä sitä ensi kesänä perunamaalle meilläkin, olisi kaunis kuin kukkaketo koko perunapeltom hmm.

Kukista puheenollen, kyllä ovat tänä kesänä kauniita myös aivan tavallisen sipulin kukat. Ja suuria, tämänkin halkaisija varmaan 5 cm. Ei ihan heti sipuliksi hoksaakaan, kun läheltä katsoo.

Ahkera keräisi näistäkin siemenet...mutta minä en ole niin ahkera.

Ruokaa joka puolella

 

Olen tullut julistaneeksi, että valoisa alkukesä on sitä parasta kesää. Ja niin se onkin, kun kaikki vihreys puhkeaa ja valoisat yöt hellivät. Mutta ei elokuussakaan mitään vikaa ole, nautin tästäkin aivan suunnattomasti. Varsinkin, kun ruokaa voi hakea pihalta suoraan lautaselle ja näkee työnsä tuottavan satoa.

Punainen eli tomaatit vielä puuttuvat lautaselta, mutta kolmenlaista vihreää salaattia ja kesäkurpitsaa löytyy yllin kyllin. Olen myös puputtanut pois kurkkuja, jotka pullistuvat ja pullistuvat, mutta eivät enää näytä kasvavan mittaa.

Ei kurkkuja tule mahdottomia määriä, mutta muutamalle sormelle kuitenkin löytyy 15 senttisiä hedelmiä. Lisäksi avomaankurkkuja. Kesäkurpitsa kasvaa niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Sitten on näitä kasvimaan "viherkasveja" eli kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Molemmat kukkivat komeasti keltaisin kukin ja kukkia on paljon. Mutta hedelmistä ei näy vilaustakaan. Mikähän näissä meni pieleen?

Pak choi eli pinaattikiinankaali kukkii kauniisti ja kukinnotkin olisivat kuulemma syötäviä. Itse olen muutaman kerran paistanut wok-ruokaan pak choita, mutta enimmäkseen popsinut lehtiä salaatissa sellaisenaan. On todella makoisa lisä vihersalaattiin. Nyt harkitsen kaalilaatikkoa tästä.

Mutta mikäs se tämä herkkä kaunotar on? Sehän on tietenkin perunankukka, puikula eli piekonmuikku, kuten täälläpäin sanotaan. Että on kaunis tuo kukka, kun läheltä katsoo. Ketähän varten peruna maailmaa kaunistaa.

Lämpimän elokuun ihanuuden täydentävät marjat sekä puutarhasta että metsistä. Puutarhamarjoja on tulossa ihan kohtalaisesti, mansikkaa löytyy puuron päälle joka päivä. Mustikat ovat täälläkin kypsyneet ja sato on mielestäni hyvä.

Vadelmat ovat vielä aivan raakoja, mutta niitä tulee aivan älyttömästi sekä luontoon että puutarhaan. Oksat suorastaan notkuvat kartteja. Muutaman mesimarjankin olen vuosien tauon jälkeen löytänyt lenkkipolun varrelta. Kyllä meidän kelpaa, kun ruoka kävelee poluilla vastaan.

Munittaisinko perunat?

Enpä malttanut enää odottaa, vaan tempaisin maasta muutaman puikulaperunan varren ja tarkistin, joko löytyisi syömäkelpoisia. Kyllä löytyi! Päästiin maisetelemaan oman maan satoa.

Puikula on jauhoinen syysperuna, jota olen yleensä syönyt vasta elokuulla. Kotitarveviljelijälle perunaan tuppaa iskemään varsinkin sateisena kesänä rutto ja rupi. Niinpä ajattelin nyt ehtiä ennen tauteja ja syödä perunat sileinä, vaikkakin vähän pienempinä.

Kauniita ja keltaisia enimmäkseen olivatkin, mutta kovin eri kokoisia. Yksi jättipuikula, muutama peukalon kokoinen ja pari pikkurilliä.

Anoppini, 84 v., tokaisi, että teidän pitää munittaa perunat. Siis mitä? Oletteko ennen moista kuulleet? Multaamisen tiedän ja sitä mekin teemme, mutta munitus on aivan eri juttu.

Anopin äiti kuulemma munitti usein ja hyvä tuli. Munittaminen tarkoittaa, että käsikopelolla kaivetaan perunapenkistä varren isoin peruna ja jätetään loput kasvamaan. Mullat vain taputellaan nätisti takaisin päälle.

Minulla on tapana nykäistä ensin varsi ja kaivella mullat vasta sitten. Munittaminen ei sillä konstilla onnistu. Onko joku tällaista kokeillut, mielelläni kuulisin kokemuksia?

Ja mikäs se siellä taas? Värisokea mieskin huomasi, että perunan keskellä kukkii joku muu "lajike" kuin valkokukkainen puikula. Kehäkukkahan se on jälleen itse muuttanut paremmille asuinsijoille.

Jk: Parempi puoliskoni huomautti, että anoppi puhui perunoiden munittamisesta, eikä suinkaan mullittamisesta niin kuin tähän postaukseen ensin kirjoitin. Muisti teki tepposet, anteeksi! Korjasin tekstin otsikkoa myöten oikeaan muotoon.

Ikkunapuutarhurina

"Ikkunaprinssi mä oon...", vai olisiko ikkunapuutarhuri. Valitettavasti pääsi pahemman sortin kevätflunssa iskemään. En kykene pihahommiin, vaikka keli on mitä sopevin ja penkit odottavat möyhijää.

On vain pakko malttaa mielensä yskänpuuskien keskellä ja katsella ikkunasta, kuinka puoliso istuttaa puikulaperunaa pikkuriikkiseen perunamaahamme. Samalla tulivat onneksi möyhityiksi laatikot muille hyötykasveille ja penkki siemenkukille.

Itse jaksoin juuri ja juuri kantaa taimet hetkeksi ulkoilemaan porraspäähän, kun aurinko helli ja lämpötila hipoi 20 astetta. Yleensä en paljon niitä ulkoiluttele, mutta kun en nyt muuhun kyennyt.

Kurkut ja tomaatit eivät kyllä erityisemmin ihastuneet tuuleen. Pakko niiden vain on tottua. Toivottavasti pääsen itse tästä taudista eroon kunnon levolla nopeasti. Sitten isken taas intoa puhkuen kevätpuuhiin.

Katsaus kasvimaalle

Nytpä on aika kääntää katse kasvimaalle ja kurkata harsojen alle, mitä myrskyt ja sen jälkeiset aurinkoiset päivät ovat saaneet aikaan. Aloitetaan kuitenkin vaatimattomimmasta päästä. Ruosipuli kukkii oikeastaan parhaimmillaan kuin paraskin kukkanen.

Iloisin yllätys löytyi harson alta. Patiokurkku oli katkennut myrskyssä ja nahistunut, mutta munakoiso on vastoin kaikkia ennakko-odotuksia selvinnyt hyvin ja kukkii! Eihän sitä tiedä, ehtivätkö koisot syötäviksi saakka, mutta hyvältä näyttää.

Kesäkurpitsa on kasvattanut jättimäiset lehdet ja kukkii suurin keltaisin kukin. En kyllä muista, oliko tämä keltainen vai vihreä vai miten päin se  meni. Mutta hyvin pyykii kesäkurpitsoilla. Ensimäista kertaa kasvatan ja olen luottavainen, että satoakin saadaan.

Takaa pilkottavat porkkanarivit. En viitsi harventaa, joten kylvän aina nauhassa siemenet. Joinakin vuosina itäminen on ollut heikkoa, mutta nyt iti hyvin.

Mikäs se siellä möllistelee? No kymmensenttinen avomaakurkku. Nämä ovat varmaan jo liiankin kauan kärvistelleet harson alla, vähempikin lämpö olisi riittänyt.

Salaatin ja tillin laatikossa alkaa olla ahdasta, eikä etanoista tietoakaan! Se on kesän paras uutinen, että viime vuoden etanainvaasio näyttää olevan taakse jäänyttä elämää. Tai ehtiihän sitä vielä heinäkuussakin. Olen kyllä istuttaessa jo levitellyt Ferromolia etanoita vastaan.

Sipuleista ehtisi varmaan kasvattaa toisenkin sadon samassa laatikossa tälle keväälle. Niin hyvältä näyttää kasvu. Olen ennenkin huomannut, että sipuleita eivät koleat säät tai myrskyt häiritse, eikä toisaalta pieni kuivuuskaan.

Ja mansikanmöllykät alkavat olla jo aika isoja, kun vielä punastuisivat ja säästyisivät harakan suulta.

Puikulaperuna ei koolla tai varrenmitalla komeile, eikä nopeudellakaan kisaa. Mutta hyvässä kasvussa on, eiköhän siitäkin syötävää loppukesästä saada.

Tämähän alkaa näyttää suorastaan lupaavalta. Mukava, että ei ole tullut turhaan pakerrettua hyötymaalla. Täytyy tunnustaa, että peruna on täysin miehen hoivissa ja kasvimaan rikkaruohottomin paikka tänä kesänä.

Laiskan puutarhurin kasvimaa

Mikään ei ole ikuista, eivät edes kasvimaan puiset kasvatuslaatikot. Ensimmäiset laatikot laitettiin 5-6 vuotta sitten. Samalla aloitin kateviljelyn hyötymaalla. Nyt laatikot olivat lahonneet ja ne hajosivat käsiin. Hankittiin uudet ja kahden tilalle neljä. Samalla pantiin koko kasvimaa uuteen uskoon, pyöräytettiin kasvien paikkoja ja möyhittiin kunnolla.

Minusta on tullut vannoutunut kateviljelyn kannattaja. Ehkä hake kasvimaalla ei kaikkien mielestä näytä nätiltä, mutta se helpottaa hoitoa: ei rikkaruohojen kitkemistä ja kastelemisessa pääsee vähemmällä. Ainoastaan perunapenkit joudun kitkemään, multaamiseen kun kate ei oikein sovellu.

 

Aluksi otimme tarkasti talteen viimevuotisen kompostimullan, joka oli jälkimaatumassa kasvimaalla. Sitä käytän lannoitteena kasvatuslaatikoissa.

Reunat siistittiin, rikkaruohot poistettiin mahdollisimman tarkasti ja maa kalkittiin. Ainoastaan pieni mansikkamaani jäi kulleron, päivänliljan ja ruohosipulin kanssa paikoilleen. Kaikkien muiden kasvatuspaikat vaihtuvat.

 

Biltemasta löytyi niin edulliset kasvatuslaatikot, että itse ei kannattanut ryhtyä nikkaroimaan. Pohjalle laitettiin katekangas. Komposti jaettiin neljään laatikkoon ja sekaan pantiin pussi rikkaruohotonta puutarhamultaa. Näin syntyy laiskan puutarhurin kasvimaa :).

Mies vähän yritti urputtaa, että turhaan käännätin hänellä koko plantaasin, kun jää hyvää kasvatustila hukkaan laatikoiden väliin ja alle. Niinhän sitä jää, mutta estetiikka ja helppohoitoisuus ajavat hyötynäkökohtien ohi. Sitä paitsi laattakivien peittämiltä käytäviltä on kätevä hoidella laatikoita.

Kompostimultaa riitti myös perunalle, jota tulee pikkuisen kasvimaamme päähän neljä penkkiä. Aiemmin peruna kasvoi kasvimaan toisessa päässä. Kiertoviljely lienee hyväksi perunallekin.

Kasvimaan laitaan minulla on tapana kylvää muutama rivi kukkia: kehäkukkaa, ruiskaunokkia, kesäkukkaseosta... Niin nytkin. Ne sulostuttavat loppukesästä kasvimaan, kun rutto iskee perunaan ja rikkaruohot tunkevat kaikesta hyvästä yrityksestä huolimatta aina jostakin välistä.

Mansikka näyttää lohduttomalta. Viime kesänä taimet olivat vahvoja ja reheviä. Nyt katteen rei'istä pilkittää vasta vähän vihreää. Kevät tuntuu meillä muutenkin etenevän hitaasti. Tuleekohan noista mitään, vai pitäisikö hakea uudet taimet?

Puikulaperunan siemenet on otettu itämään entiseen tapaan jo maaliskuussa. Niiden idut olivat hyvällä mallilla, joten eiköhän sieltä perunaa tule.

Laatikoihin kylvin salaattia, tilliä ja porkkanaa. Yksi laatikko täyttyi sipulista. Viimeinen laatikoista odottaa vielä kesäkurpitsan ja avomaankurkun taimia. Ehkäpä kokeilen myös munakoisoa. Taimet aion ostaa valmiina.

Nyt joudun lähtemään ruohon leikkuuseen, kun postipoika ei ole ainakaan vielä meidän osoitteeseen osannut kutsumatta tulla leikkaamaan :). Ja ruoho se kasvaa. Ei mikään ihme eilisillan rankkasateen jälkeen.

Tilaamatta saapuneet

Puikulaperunaa eivät viileys ja sateet haittaa. Päin vastoin. Hiekkamaalla peruna tarvitseekin paljon vettä. Valitettavasti myös vesiheinä pitää kosteasta kesästä. Perunanviljelijä ei ole pysynyt rikkaruohojen perässä. Olen aiempina kesinä huomannut, että vesiheinä ei juuri perunaa haittaa, ongelma on enemmän kosmeettinen ja esteettinen. Välillä katselen kateellisena ammattiviljelijöiden rikkaruohottomia perunapeltoja. Omalle perunamaan pläntilleni en kuitenkaan rikkaruohomyrkkyjä halua.

 

Peruna on tosin innostunut vähän liikaakin. Istutin keväällä mansikkaa paikalle, jossa viime vuonna kasvoi perunaa. Siemenet laitettiin "uudelle" perunamaalle. Jostakin kumman syystä maahan jääneet perunat ovat itäneet mansikkapenkissä ja työntyvät nyt innolla samasta reiästä mansikan kanssa. Niitä löytyy sieltä täältä kasvimaalta. En kyllä ennen ole huomannut, että peruna olisi monivuotinen. Liekö talvi ollut poikkeuksellisen leuto, kun perunakin on maassa talvehtinut.

Mansikkamaasta ovat innostuneet myös nämä karkulaiset. Kehäkukkaa kasvaa myös vähän siellä sun täällä. Enemmän oikeastaan muualla kuin tänä keväänä tehdyssä penkissä :). Luonto on selvästi puutarhuria taitavampi.

Mielelläni olisin suonut mansikalle kunnolla tilaa, mutta en nyt sitten näitäkään raaski irti repiä. Hentomieli kun olen.