torstai 31. elokuuta 2017

Syksyä ilmassa



Pakko uskoa, että syyskuu alkaa jo huomenna. Pihlajat notkuvat oransseja marjoja ja jälleen on yksi kesä ohi. Tekemättä jääneet projektit paljastuvat ja kesän vehreys ruskistuu.

Saniaiset ruskistuivat tänä kesänä etuajassa. Pitäisi katkoa pois ja laittaa pihavalot tilalle, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Onkohan näillä jokin "ruostetauti" vai ovatko viime viikkojen runsaat sateet ruskistaneet? Tai sitten niiden kuuluukin ruskistua jo elokuun puolivälissä, mutta olen vain aktiivisesti unohtanut ja kuvitellut, että kesä jatkuu...


Ajotielle oli suunnitelmissa hankkia jotakin isompaa kiviainesta kivituhkan päälle kesän aikana, mutta jotenkin se jäi taas. Tässä tulos. Vettä on tullut viime päivinä reippaasti ja lätäköitä löytyy, valitettavasti.

Vuoden päästä on kesä uusi ja onhan tässä vielä syksyäkin jäljellä, jos vaikka joku innostuisi kivihommiin. Toivossa on hyvä elää.



Tykkään syödä sieniä, mutta en oikein uskalla sienestää, kun en tunne kunnolla syötäviä ja myrkyllisiä. Kaipa sieniä olisi nyt metsissä, kun pihallekin putkahtelee monenmoista. Nämä näyttävät viihtyvän kuorikatteessa. Syksyltä näyttävät nämäkin.


Pikkuhiljaa olemme tyhjennelleet kasvimaalta perunat, sipulit, salaatit ja myös pinaattikiinankaalen (Pak Choi), joka osoittautui peltoetanoiden ylittämättömäksi herkuksi. Käytin loput käyttökelpoiset kaalilaatikon lisukkeena ja hyvin sopi sinne sekaan.

Pak Choin keltaisia kukintoja leikkasin vielä porraspään koristeeksi, kun olivat niin kivoja ja voimissaan. Sipulin kukat somistavat sisällä keittiötä.

Hyötykasveista pihalla sinnittelevät vielä tomaatit, kesäkurpitsa, avomaankurkku, kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Tomaatit eivät taida ehtiä kypsiksi, vihreitä on vielä paljon. Kiekkokurpitsat taas näyttävät helposti homehtuvan päiviä jatkuneessa sateessa.


Kanna on lopettanut kukintansa jo ajat sitten, vaikka äitini pihalla samaan aikaan samasta paikasta hankitut vielä kukkivat. Tämän voisin yrittää ottaa ylös ja talvettaa kellarissa. Mahtaisiko onnistua samaan tapaan kuin daalia eli kuivana juurakkona?

Jotkut vielä sinnittelevät, esimerkiksi inkalilja. Tämäkin saa lähteä pian kellarin uumeniin. Ei mikään erityinen menestystarina ollut, mutta kukki kuitenkin koko kesän.


Harmaamalvikki on kiitollinen kukkija. Aina vain jaksaa puskea uutta kukkaa, vaikka siemeniäkin on jo tulossa.

Krassi on aina syksyn pelastus. Lehdet tosin näyttävät ja kellastuvan silläkin. Siemeniä pääsee pian keräilemään.


Pimenevissä illoissa on myös taikaa, kun ne sattuvat olemaan tyyniä ja kauniita. Tämä taianomainen näkymä löytyi ennallistetulta suolammelta muutama päivä sitten auringonlaskun aikaan.


Pohjanmaalla vietettiin venetsialaisia viime viikonloppuna. Sää oli sateinen ja tuulinen pitkälle iltaan, joten tulien polttaminen rannoilla oli haastavaa. Pihalyhdyt paloivat sentään. Valoilla tunnelmointi onkin syksyllä ihanaa.

100 päivän vuorotteluvapaan jälkeen aloitan huomenna uudessa työpaikassa aivan toisessa ilmansuunnassa. 20 vuoden työrupeama entisten asiakkaiden ja työkaverien kanssa on ohi. Uudet kuviot edessä, vaikka samalla kirjastoalalla pysynkin. Syksy on aina ollut minulle uuden alku, vaikka olo onkin kesän päättyessä vähän haikea.

tiistai 29. elokuuta 2017

Marjakaveri


Herukoita tulee tänä vuonna Toimelaan enemmän kuin vuosiin. Mustaherukat on säilötty. Valkoherukkapensas on vielä aika pieni, mutta niitäkin keräsin eilen pakasteeseen ja syödä napostelin.

Valkoherukkapensas muistuttaa punaherukkaa ja marjojen makukin on lähes sama, mutta minusta valkoherukka on hieman punaista miedomman makuinen.

Marja on kaunis, väritön ja läpikuultava. Ne ovat kuin helmiä astiassa. Toisaalta tunnelma valkoherukan marjojen suhteen on hiukan kaksijakoinen. Kaunis ja maukas kyllä, mutta toisaalta jostakin syystä ulkonäkö assosioituu minulla sammakonkutuun. Älkää kysykö miksi, en tosiaankaan tiedä!

Marjapensailla ei tarvinnut tällä kertaa olla yksin, vaan kaverina oli tällainen piikkipallo.  Siili tuhisteli kaikessa rauhassa pensaasta toiseen, välillä rapsutteli takajalalla korvantaustaa ja jatkoi matkaa. Minusta se ei piitannut tuon taivaallista.

Eppu-kissa pyllistää kesäherkkujen jälkeen takapuolensa kissanruokapusseille, mutta tälle kaverille kissanruoka maistui. Nuoli vielä lautasenkin päälle.

Vähän huolestutti, että ahmiiko kaveri itsensä ähkyyn moisen  herkun äärellä. Lopulta sen piti jo kiivetä lautaselle. Aika pienikokoinen tämä siili oli, pihalla on kesän aikana näkynyt isompiakin. Asustelevat leikkimökin alla, toivottavasti selviävät talvesta.

torstai 24. elokuuta 2017

Ei määrä vaan laatu!


Onhan näitä paljon enemmän kuin oli siemeniä keväällä, mies tuumi nostaessaan puikulaperunat maasta. Ei voi puhua "talviperunoista", mutta monet keitot näistäkin saa syksyn mittaan.

Perunan koko ja laatu olivat tänä kesänä erinomaiset. Niin puhtaita ja sileitä. Päätimme nostaa potut ylös ennen kuin rutto iskee rupiset kyntensä satoon.

Muutamasta löytyi mato. Pitänee jättää perunat ensi keväänä istuttamatta samalle paikalle. Viljelykierto lienee paikallaan. Olemme katselleet, kuinka ammattiviljelijöiden pelloilla kasvaa välivuosina jotakin kaunista, valkokukkaista öljykasvia. Olisikö öljyretikkaa? Ehkä sitä ensi kesänä perunamaalle meilläkin, olisi kaunis kuin kukkaketo koko perunapeltom hmm.



Kukista puheenollen, kyllä ovat tänä kesänä kauniita myös aivan tavallisen sipulin kukat. Ja suuria, tämänkin halkaisija varmaan 5 cm. Ei ihan heti sipuliksi hoksaakaan, kun läheltä katsoo.

Ahkera keräisi näistäkin siemenet...mutta minä en ole niin ahkera.

tiistai 22. elokuuta 2017

Juurtuneet

Joskus tuntuu, että perennoiden siirteleminen onnistuneesti paikasta toiseen on korkeampaa tiedettä. Välillä siirto onnistuu ongelmitta ja aiemmassa paikassa nuivasti menestyneet puhkeavat uusilla asuinsijoilla heti valtavaan kasvuun. Joskus taas juurtuminen uuteen paikkaan vie vuosia.

Siirsin jaloangervot kuivahkosta, aurinkoisesta kohopenkistä uuteen paikkaan muutama vuosi sitten. Kasvit olivat vanhoja, mutta ne eivät entisillä sijoillaan tuntuneet kasvavan eteen eikä taaksepäin. Siinä vain paikallaan kituivat.

Siirron jälkeen angervot ovat vuosi vuodelta voimistuneet ja tuuhettuneet. Tänä kesänä kukinta oli erityisen runsasta ja värit kirkkaita. Liekö sitten kesä ollut näille sopiva vai ottaako todella uudelle paikalle juurtuminen useamman vuoden.



Mustilanhortensian ostin puutarhalta pari kesää takaperin "majakkaluodolle" havujen ja rhodojen seuraksi. Sen luvattiin kasvavan parimetriseksi ja kukkivan pitkään. No, tämä on ollut suurin piirtein samankokoinen koko ajan, eikä kukintaakaan voi kiitellä.

Tänä kesänä mustilanhortensiakin on kuitenkin tehnyt kasvupyrähdyksen ja kukkia on runsaammin kuin ennen. Ehkäpä se on lopultakin kotiutunut majakkaluodolle! Toivottavasti, kun kukat ovat niin hentoja ja kauniita jo nuppuina saati siten auettuaan.

Täytyy tunnustaa, että leikkelin alkuaikoina mustilanhortensiaa reippaanlaisesti. Vasta viime kesänä jostain luin, että sitä ei juuri tarvitse leikata...Ehkäpä tässä on on selitys, miksi hortensia näyttää nyt rehevämmältä :).

lauantai 19. elokuuta 2017

Kurkkua ja kurpitsaa, osa 2


Nämä pienokaiset menivät minulta jo pieninä taimina sekaisin, siis kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Lehdet ja kukat muistuttavat erehdyttävästi toisiaan. Kumpikin on suoltanut koko kesän isoja keltaisia kukkia, mutta hedelmät ovat antaneet odottaa itseään.

Nyt niitä on näköpiirissä. Ja jos tarkkaan katsotte, hedelmän muoto paljastaa, kummasta on kysymys. Ylemmässä näyttäisi olevan kiekkokurpitsa ja alemmassa kuvassa pallomainen sitruunakurkku. Nämäkin kun vielä näkisi kypsinä. Hauska seurata kehitystä.

torstai 17. elokuuta 2017

Tomaatti punastuu

Jos ei ole itse kokeillut kasvattaa tomaattia siemenestä saakka avomaalla kypsäksi  ja syötäväksi, ei ehkä voi täysin ymmärtää, minkälaisen riemun ensimmäisen tomaatin punastuminen kasvattajassa saa aikaan. Nyt se on siis tapahtunut! Lukuisista vihreistä raakileista ensimmäinen osoittaa kypsymisen merkkejä.

Lupaa vielä viikon verran ainakin lämpimiä päiviä. Jospa näistä edes muutama pääsisi täyteen punaan ennen syksyä. En välttämättä itsekään uskonut, että avomaalla onnistuisin. Tuntuu hienolta :). Pienet on ilot, jne...


Kurkkuja olen jo muutaman ehtinyt syömään. Tämä kasvulavasta yli jäänyt yksilö päätyi amppeliin ja pyrkii nyt sisään leikkimökkiin. Liekö syksyä enteilee. Tuolla lehtien alla muuten pötköttelee kohta syötävän kokoinen kurkku. Ei siis kannata heittää keväällä ylimäräisiä taimia pois, vaan tunkea ne jonnekin ja lähes unohtaa. Palkinto saattaa odottaa loppukesästä.


Satokausi on muutenkin niin mahtavaa, että aivan henkeä salpaa. Marjalaji toisensa perään kypsyy syötävän herkulliseksi niin, ettei meinaa perässä pysyä.

Harakat vain ovat keksineet uuden eineen sen jälkeen, kun rakensimme mansikkamaalle häkin marjojen suojaksi. Lihava herra harakka tepastelee herukkapensaalle, taittaa taitavasti nokkaansa kokonaisen marjatertun ja siirtyy nurmikolle syömään. Rastaat sentään vievät vain marjan kerrallaan, mutta nämä ahnehtijat koko tertun :(.

Aika pitkällähän tässä jo syyskesää mennään, vaikka hellelukemissa vielä ollaan. Sen huomaa esimerkiksi omenoista, jotka myös ovat saaneet poskensa punaisiksi. Sallan hedelmät ovat pieniä, mutta makeita. Kohta päästään niitäkin maistelemaan.

keskiviikko 9. elokuuta 2017

Varsinainen heinälilja


Varsinainen heinälilja tämä, jonka mukulat keväällä ostin ja maahan työnsin. Ei kukan kukkaa näkyvissä, vaikka elokuuta jo pitkällä mennään. En ymmärrä, mikä mättää. Saapi olla nämä heinät minun puolestani.


Niiden piti siis näyttää tältä. Oikein piti olla herkkää ja kaunista, mutta eipä onnistunut tällä kertaa.


Ei muuten onnistunut ruusunätkelmäkään. Yritin kasvattaa sitä köynnöskehikkoa varten, mutta siemenistä iti kokonaiset kaksi kappaletta ja nekin tosi myöhään, kun olin jo heittämässä koko viljelmää pois. Kovin ne kaksikin jäivät hentoisiksi, ei niistä mitään köynnöstä kehikkoon saanut. Ja monivuotinenkin piti olla...

Että tällaista tällä kertaa. Ihanaa elokuun jatkoa siitä huolimatta!

maanantai 7. elokuuta 2017

Kaveruksia



Valkoinen karpaattienkello on yksi lempikukistani. Keväällä sillä näytti olevan penkissä hyvin tilaa ja tulin istuttaneeksi taakse samettiruusuja. Kun väliin työntyi vielä pehko ketoneilikkaa, tunnelma alkaa olla aika tiivis. Pitäisi muistaa, että ne kesän mittaan kasvavat nämä kukkaset, ja esiin saattaa putkahtaa sellaisiakin, joita ei muista olemassa olevankaan.




Siemenestä suoraan pataan ulos kylvetty krassi ei vielä kuki, mutta lehdet ovat isoja ja pehko komea. Sikäli mikäli se saa itsensä työnnettyä tuon hopeisen kaverinsa loisteeseen estradille. Mistä tuotakin sikiää?


Leimukukat näyttävät voivan hyvin. Olen vuosien varrella ostellut eri värisiä, eri aikaan kukkivia taimia useita kertoja. Talvet ovat niitanneet ostoksistani monet.Joitakin on putkahdellut esiin harvakseltaan, mutta tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa jo aivan näyttäviäkin leimukukkia.

Niidenkin välistä vain työntyy palavaarakkautta sieltä täältä. Keväällä leimukukan ja palavanrakkauden erottaminen pienistä aluista on hankalaa, enkä oikein raaskikaan ruveta niitä irti repimään. Tykkään myös palavastarakkaudesta, mutta vähän tuo sekamelska ärsyttää. Värien harmoniaakin voisi yrittää hallita :).


Kerroksellisuus on luku sinänsä ja siinä jokaisella on sijansa. Huomasin muuten, että viiruhelpi ei ole tänä kesänä mitenkään erityisen vireä. Sehän täyttää yleensä jokaisen kivenkolon ja kasvaa todella korkeaksi. Nyt se pysyy hyvin sijoillaan, eikä peitä kaikkea muuta alleen. Jostakin muualtakin olen lukenut, että helpillä on vaisu kesä. Ei haittaa yhtään tässä tapauksessa.

lauantai 5. elokuuta 2017

Ruokaa joka puolella

 
Olen tullut julistaneeksi, että valoisa alkukesä on sitä parasta kesää. Ja niin se onkin, kun kaikki vihreys puhkeaa ja valoisat yöt hellivät. Mutta ei elokuussakaan mitään vikaa ole, nautin tästäkin aivan suunnattomasti. Varsinkin, kun ruokaa voi hakea pihalta suoraan lautaselle ja näkee työnsä tuottavan satoa.

Punainen eli tomaatit vielä puuttuvat lautaselta, mutta kolmenlaista vihreää salaattia ja kesäkurpitsaa löytyy yllin kyllin. Olen myös puputtanut pois kurkkuja, jotka pullistuvat ja pullistuvat, mutta eivät enää näytä kasvavan mittaa.



Ei kurkkuja tule mahdottomia määriä, mutta muutamalle sormelle kuitenkin löytyy 15 senttisiä hedelmiä. Lisäksi avomaankurkkuja. Kesäkurpitsa kasvaa niin, ettei meinaa perässä pysyä.


Sitten on näitä kasvimaan "viherkasveja" eli kiekkokurpitsa ja sitruunakurkku. Molemmat kukkivat komeasti keltaisin kukin ja kukkia on paljon. Mutta hedelmistä ei näy vilaustakaan. Mikähän näissä meni pieleen?



Pak choi eli pinaattikiinankaali kukkii kauniisti ja kukinnotkin olisivat kuulemma syötäviä. Itse olen muutaman kerran paistanut wok-ruokaan pak choita, mutta enimmäkseen popsinut lehtiä salaatissa sellaisenaan. On todella makoisa lisä vihersalaattiin. Nyt harkitsen kaalilaatikkoa tästä.


Mutta mikäs se tämä herkkä kaunotar on? Sehän on tietenkin perunankukka, puikula eli piekonmuikku, kuten täälläpäin sanotaan. Että on kaunis tuo kukka, kun läheltä katsoo. Ketähän varten peruna maailmaa kaunistaa.



Lämpimän elokuun ihanuuden täydentävät marjat sekä puutarhasta että metsistä. Puutarhamarjoja on tulossa ihan kohtalaisesti, mansikkaa löytyy puuron päälle joka päivä. Mustikat ovat täälläkin kypsyneet ja sato on mielestäni hyvä.

Vadelmat ovat vielä aivan raakoja, mutta niitä tulee aivan älyttömästi sekä luontoon että puutarhaan. Oksat suorastaan notkuvat kartteja. Muutaman mesimarjankin olen vuosien tauon jälkeen löytänyt lenkkipolun varrelta. Kyllä meidän kelpaa, kun ruoka kävelee poluilla vastaan.

torstai 3. elokuuta 2017

Aloe yrittää jälleen


Kevät seurattiin aloe veran kukintayritystä sisällä ikkunanlaudalla. Varsi ja nuppu venyivät komeiksi, mutta kukka ei auennut kunnolla. Kuihtui ennen kukoistustaan. Mutta yrittäneitä ei laiteta, tuumimme minä ja aloe.

Vein keväällä toisen aloen ulkoilemaan portaille. Ja kas, yhtenä päivänä havaitsin  sen työntävän kukkavartta.

Kukka tulee kyllä oudosta paikasta. Tähän saakka aloen kukat ovat ilmestyneet lehtiruusukkeen keskelle. Nyt kukka puskee sen sivulta. Samapa tuo mistä tulee, kun vain tulee.

Yleensä kesä on loppunut aloelta kesken ulkona, mutta kannetaan tämä sitten sisälle, jos pakkaset uhkaavat. Jännitysnäytelmä jatkuu...



Yleensä kehutaan, kuinka huonekasvit virkistyvät kesällä ulkona. No ei tämä tosiaankaan ole virkistynyt, vaikka kukkaa pukkaakin. Tuulet ja sateet ovat riepotelleet, lehtiä on katkeillut, mustunut ja kellastunut. Mutta kukkia yrittää! Sisällä oleva lajitoveri on säilynyt paljon kauniimmassa kunnossa kuin tämä, vaikka ajoittainen polte ikkunalla on sielläkin tehnyt aloelle tuhojaan. 

Aloe vera on tavallaan helppo kasvi. Kokoa tulee vauhdilla, samoin poikasia. Mutta yritäpä kukittaa tai löytää kesäksi paras mahdollinen paikka! Onkohan sellaista edes?