Kaveruksia

Valkoinen karpaattienkello on yksi lempikukistani. Keväällä sillä näytti olevan penkissä hyvin tilaa ja tulin istuttaneeksi taakse samettiruusuja. Kun väliin työntyi vielä pehko ketoneilikkaa, tunnelma alkaa olla aika tiivis. Pitäisi muistaa, että ne kesän mittaan kasvavat nämä kukkaset, ja esiin saattaa putkahtaa sellaisiakin, joita ei muista olemassa olevankaan.

Siemenestä suoraan pataan ulos kylvetty krassi ei vielä kuki, mutta lehdet ovat isoja ja pehko komea. Sikäli mikäli se saa itsensä työnnettyä tuon hopeisen kaverinsa loisteeseen estradille. Mistä tuotakin sikiää?

Leimukukat näyttävät voivan hyvin. Olen vuosien varrella ostellut eri värisiä, eri aikaan kukkivia taimia useita kertoja. Talvet ovat niitanneet ostoksistani monet.Joitakin on putkahdellut esiin harvakseltaan, mutta tänä vuonna minulla on ensimmäistä kertaa jo aivan näyttäviäkin leimukukkia.

Niidenkin välistä vain työntyy palavaarakkautta sieltä täältä. Keväällä leimukukan ja palavanrakkauden erottaminen pienistä aluista on hankalaa, enkä oikein raaskikaan ruveta niitä irti repimään. Tykkään myös palavastarakkaudesta, mutta vähän tuo sekamelska ärsyttää. Värien harmoniaakin voisi yrittää hallita :).

Kerroksellisuus on luku sinänsä ja siinä jokaisella on sijansa. Huomasin muuten, että viiruhelpi ei ole tänä kesänä mitenkään erityisen vireä. Sehän täyttää yleensä jokaisen kivenkolon ja kasvaa todella korkeaksi. Nyt se pysyy hyvin sijoillaan, eikä peitä kaikkea muuta alleen. Jostakin muualtakin olen lukenut, että helpillä on vaisu kesä. Ei haittaa yhtään tässä tapauksessa.