keskiviikko 9. elokuuta 2017
Varsinainen heinälilja
Varsinainen heinälilja tämä, jonka mukulat keväällä ostin ja maahan työnsin. Ei kukan kukkaa näkyvissä, vaikka elokuuta jo pitkällä mennään. En ymmärrä, mikä mättää. Saapi olla nämä heinät minun puolestani.
Niiden piti siis näyttää tältä. Oikein piti olla herkkää ja kaunista, mutta eipä onnistunut tällä kertaa.
Ei muuten onnistunut ruusunätkelmäkään. Yritin kasvattaa sitä köynnöskehikkoa varten, mutta siemenistä iti kokonaiset kaksi kappaletta ja nekin tosi myöhään, kun olin jo heittämässä koko viljelmää pois. Kovin ne kaksikin jäivät hentoisiksi, ei niistä mitään köynnöstä kehikkoon saanut. Ja monivuotinenkin piti olla...
Että tällaista tällä kertaa. Ihanaa elokuun jatkoa siitä huolimatta!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Mukavaa, että muillakin tapahtuu tällaisia epäonnistumisia. En saanut ainuttakaan ruusunätkelmää itämään.
VastaaPoistaJoku vika varmaan ruusunätkelmissä, hyvä kuulla.
PoistaMinulla ei kasvanut tänä vuonna edes tavallinen hajuherne. Tämä kevät ja kesä eivät olleet parhaita ainakaan meillä
VastaaPoistaOn vähän kahdenlaista ilmaa, jotkut kasvit porskuttavat, toiset kituvat. Esimerkiksi daalioissa on mielestäni normaalia pienemmät kukat, vaikka kukkivatkin.
PoistaMinulla on tuota heinäliljaa ruukkukasvina, talvella sisällä ja kesällä ulkona. Minulla kukkii yleensä keväällä/kesällä kuivan lepokauden jälkeen. Sipulit ei talvehdi mielestäni ulkona. Jos haluat, voisit syksyllä istuttaa sipulit ruukkuun ja ottaa sisälle, hyvässä lykyssä kukkii ensi kesänä. Sanotaan myös länsituulenkukaksi.
VastaaPoistaSiis ihan huonekasvina talvella? Nyt sitten kokeilen tätä, kiitos kaunis vinkistä. Ilman sitä olisin heivannut heinäliljat mäkeen.
PoistaMonesti kukkien kuva pakkauksessa on vielä suurennettu niin isoksi, että sitä kuvittelee kukan olevan niin suuri ja pettyy pahanpäiväisesti kun ei sitten olekaan. Mutta aina on kuitenkin jännä kokeilla jotain uutta onnistui tai ei. Kiva puutarhablogi löytyi täältä. Tulin ja jäin.
VastaaPoistaTerkuin Katja https://paleredrose.blogspot.fi Tervetuloa visiitille. 🌼
Tervetuloa seuraajaksi! Täytyypä käydä vastavisiitillä :)
PoistaTämä kesä on ollut sellainen että jotkut kasvit on suorastaan yllättäneet menestyksellään ja toiset taas epäonnistumisellaan. Yksi epäonnistuja on ollu mulla harsokukka. Se nyt on yleensä ollu idioottivarma kukkija. Mutta en tiedä tänä vuonna kukkiiko ollenkaan vai vasta jouluna. Pituuttakaan ei ole tullu kuin 25cm koko kesän aikana. Istutin suoraan maahan Toukokuussa ja ensin kasvo tosi hyvin sen jälkeen töpsähti 5cm ja siinä pysy yli kuukauden ei kasvanu lasinkkaan alla sen nopeammin. No ei auta ottaa niin vakavasti, tällasta sattuu. Minulla yhtenä vuonna nuo samat mukulat teki vain lehtiä ja sitten toisena vuonna innostu kukkimaan. Älä siis ota niitä pois maasta. Jätä sinne josko kukkivat ensikesänä.
VastaaPoistaKummanhan tässä nyt tekisi. Tuossa Gitta yläpuolella arvelee, että mukulat eivät talvehdi ainakaan meidän leveysasteilla. Ottaisiko sisälle vaiko eikö?
Poista