Marjakaveri

Herukoita tulee tänä vuonna Toimelaan enemmän kuin vuosiin. Mustaherukat on säilötty. Valkoherukkapensas on vielä aika pieni, mutta niitäkin keräsin eilen pakasteeseen ja syödä napostelin.

Valkoherukkapensas muistuttaa punaherukkaa ja marjojen makukin on lähes sama, mutta minusta valkoherukka on hieman punaista miedomman makuinen.

Marja on kaunis, väritön ja läpikuultava. Ne ovat kuin helmiä astiassa. Toisaalta tunnelma valkoherukan marjojen suhteen on hiukan kaksijakoinen. Kaunis ja maukas kyllä, mutta toisaalta jostakin syystä ulkonäkö assosioituu minulla sammakonkutuun. Älkää kysykö miksi, en tosiaankaan tiedä!

Marjapensailla ei tarvinnut tällä kertaa olla yksin, vaan kaverina oli tällainen piikkipallo.  Siili tuhisteli kaikessa rauhassa pensaasta toiseen, välillä rapsutteli takajalalla korvantaustaa ja jatkoi matkaa. Minusta se ei piitannut tuon taivaallista.

Eppu-kissa pyllistää kesäherkkujen jälkeen takapuolensa kissanruokapusseille, mutta tälle kaverille kissanruoka maistui. Nuoli vielä lautasenkin päälle.

Vähän huolestutti, että ahmiiko kaveri itsensä ähkyyn moisen  herkun äärellä. Lopulta sen piti jo kiivetä lautaselle. Aika pienikokoinen tämä siili oli, pihalla on kesän aikana näkynyt isompiakin. Asustelevat leikkimökin alla, toivottavasti selviävät talvesta.