Lumpeita ruutanalammessa ja muita huomioita rovasti Aspegrenin historiallisessa puutarhassa

Helteinen viikko on humahtanut vauhdilla töissä. Aivotoimintaa ei paljon ole riittänyt, eikä kuumassa ole jaksanut istua tietokoneella kotona blogia päivittämässä. Pihallakin riittää puuhaa, kun pitää kastella auringossa kärvisteleviä kasveja aamua iltaa ja hämmästellä, mitä lämpö tekee niille sekä hyvässä että pahassa.

Viikko sitten sunnuntaina veimme esikoisen aamujunalle ja ajoimme saman tien maakuntamatkalle Pietarsaareen Aspegrenin puutarhaan. Sielläpä killui ruutanalammessa kaarisillan alla oikeita lumpeita. Nyt minäkin sitten ne erotan ulpukoista, kun aiemmin sotkin nämä kaksi vesikasvia keskenään.

Olen paljon kuullut Aspegrenin puutarhasta, mutta ensimmäistä kertaa kävin itse paikalla. Minusta on hienoa, että 1700-luvun asuunsa palautettu puutarha on ihmisten vapaasti käyskenneltävissä aamusta iltaan. Että johonkin pääsee vielä nykyisin ilman rahastusta, voi käydä vaikka piknikillä!

Rosenlundin pappila ja sitä ympäröivä, rovasti Gabriel Aspegrenin perustama puutarha ovat ainutlaatuinen historiallinen kokonaisuus kaupunkialueella. Siellä ei ole nähtävänä mitään kovin eksoottista, vaan perinteisiä puutarhakasveja raamatullisista yrteistä ruusuihin, kesäkukkiin ja hyötykasveihin.

Osa puutarhasta on lohkottu harrastajille viljelypalstoiksi. Varmaan aika haastavaa hoitaa viljelypalstaa paikassa, jonne alan harrastajat tekevät toivioretkiä. Siellä eivät rikkaruohot rehota, ja ammattimaisesti hoidetussa puutarhan osassa kasvit kasvavat millimetreittäin suorissa rivistöissä.

Ansariin emme päässeet sisälle, mutta se näytti ulospäin kivalta. 

Työkalut olivat hyvin saatavilla ja reilusti esillä.

Aspegrenin puutarha on myös eläinystävällinen paikka. Vanhassa navetassa ei ole enää elämää, vaan se toimii museona. Alueelta löytyy kuitenkin lampaita, kanoja ja kaneja. Koiratkin ovat sallittuja, kuten kyltistä näkyy. Koiranomistaja liputtaa tällaisille paikoille, vaikka Pablo-koira olikin tämän kuuman ja paahtavan retken aikana onneksi kotona varjossa.

Luonto ja ihminen illan viilentyessä

Luonnonkukkien kauneuden äimistely jatkuu. Toissapäivän helteen jälkeen, illan viilentyessä ja auringon paistaessa matalalta, pyöräilin kameran kanssa Lestijoen rantaa. Oi että oli kauniita näkymiä. Lumpeet lisääntyvät vuosi vuodelta, ehkä se kertoo veden puhdistumisesta? Jos pihalla olisi isompi koristeallas, lumme olisi kyllä kiva siellä kellumassa.

Ps. Kuten Savea ja papuja alla kommenteissa ansiokkaasti huomauttaa, tuo kuvan keltainen kukkanen on ulpukka, eikä suinkaan lumme, jonka kukka on valkoinen. Kiitos opastuksesta, tiedänpähän tämänkin nyt. Meilläpäin valkoisia lumpeita ei vesissä näe, joten ilmeisesti tätä keltaista ulpukkaa on täällä kansan suussa ruvettu kutsumaan lumpeeksi.

Kuvajaiset veden pinnassa olivat kuin parhaassa taideteoksessa.

Soutuveneelläkin pääsee vilvoittavien vesien äärelle helteisenä päivänä.

Mutta oi ja voi, miltä ennen muinoin kauniin metsäinen luontopolku näyttää hakkuiden ja talven myrskyjen jäljiltä. Nilkku luontopolku-opaste revittyä kantoa vasten näyttää lähinnä huonolta vitsiltä.

Pihalla eläimet jatkavat sovinnollista rinnakkaiseloa. Pitkästä aikaa näin ison siilin mönkimässä ruohikossa. Eppu-kissa piti portailla vahtia, mutta ei puuttunut piikikkään kaverin iltalenkkiin.