Kesän täyteläisyyttä

Aah tätä heinäkuun vehmautta ja täyteläisyyttä! Minäkin kuulen Eino Leinon tapaan ruislinnun laulun korvissani koko ajan ja tuoksut hivelevät nenää. Meillä ei ole satanut erityisen paljon, vaan sopivasti. Paljon ei ole tarvinnut kastella, mutta kasvit kasvavat kohisten.

Sademittarini on ruotsalaisen näköinen ja Ruotsista se tarttuikin lomareissulla mukaan. Tarjolla olisi ollut vähemmän esteettisiä, mutta mitta-asteikoltaan selkeämpiäkin vaihtoehtoja, jotka kertoivat heti sademäärät milleinä neliölle. Tämän mitta-asteikossa lukee cm, mutta en osaa tulkita, mikä on riittävästi sadetta. Onhan se kuitenkin kaunis katsella ja näkeehän siitä, onko vettä satanut ihan astiaan asti :).

En pysy kasvien perässä. Ennen lomareissua napsin mielestäni raparperista kaikki kukkanuput pois. No, kotiin palatessä pöheikkö näytti silti tämmöiseltä. Ovathan nuokin kukkia ja tavallaan komeitakin. Raparperia pitäisi vielä jaksaa pilkkoa pakastimeen ja mehumaijaan.

Kesän ideaaliolosuhteet huomaa myös krassipadasta. Useimpina kesinä pata on uinut vedessä tai ollut liian kuiva. Nyt olen vain sivusta seuraillut krassin itämistä ja kasvua.

Perennosita huomaa, kuinka pitkällä kesä jo on, vaikka syreeninkukatkaan eivät millään meinaa lakastua. Yksi lemppareistani, palavarakkaus, aloittelee kukintaansa hehkuvan punaisena.

Kivikkokasvit ovat hauskoja. Tässä kukki keväällä sammalleimu, eikä ketoneilikasta näkynyt juuri piikkiäkään. Nyt leimut ovat väistyneet taustalle ja neilikat rynnistävät näyttämölle.

Töyhtöangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Riippumattokin on pysynyt kuivana ja muutamana päivänä on jopa ollut riittävän lämmin päivänokosille ulkona.

Orvokit ovat kukoistaneet tänä vuonna koko kesän. Niin myös toukokuun alussa saamani pikkuorvokki.

Koputan puuta ja totean, että lobeliaakaan ei ole vielä mikään itikka nitistänyt. Usein se on minulla näivettynyt näihin aikoihin tuholaisten kynsissä.

Apinankukka eli lapinorvokki ei pienistä sadekuuroista ole moksiskaan. Kukkia tipahtelee, mutta uusia puskee tilalle. Apinankukka on todella kiitollinen ja edullinen kesäkukka.

Tietokoneelle tai televisiolle ei kesällä meinaa riittää ollenkaan aikaa, vaikka olisi kuinka töistä vapaata. Ulkona on niin paljon mukavampaa. Syksyllä ja talvella ehtii sitten kököttää sisällä.

Syreenikesä

Elämme syreenikesää! Tuoksu on huumaava, kun pensaat lopulta puhkesivat kukkaan. On yhtä aikaa sinistä, valkoista ja unkarinsyreeniä. Syreeni kuuluu Suomen kesään kuin nenä päähän.

Sinivalkoista, rintarinnan, yhdessä ja erikseen tuoksulla huumaten ja kukinnoilla pihan kruunaten. Punaiset, niin vaalean- kuin kirkkaanpunaisetkin syreenit meiltä muuten puuttuvat. Mihinkähän ne saisi sopimaan?

Unkarinsyreenissä on tänä kesänä kukkia melkein enemmän kuin lehtiä. Vuosia sitten kukinta oli yhtä runsasta. Ilta-aurinko yrittää tuikkia oksien välistä. Vanha, metrejä kokea syreeniaitamme on lintujen paratiisi. Siilitkin mönkivät mielellään isojen pensaiden juuristolla. Tosin kissakin viihtyy siellä, ilmeisesti linnunpoikasia jahtaamassa, argh!

Koska syreenit reunustavat pihaa oikeastaan kolmelta ilmansuunnalta, on hankala kuvata mitään ilman, että ne tunkevat mukaan. Mokomatkin linssiluteet, mutta kauniit juuri nyt.

Myös maljakossa, miksipä ei! Mutta en nykyisin enää jaksa haistella syreenejä sisällä leikkoina. Tuoksu on niin voimakas, että puutarhapöydälle sopivat paremmin.

Haahuilua hehkuvassa kesäyössä

En kykene vastustamaan alkukesän valoisien öiden vetovoimaa. Yöt tuppaavat kulumaan pihalla haahuillessa, tuomien tuoksua nuuhkiessa tai sisällä ikkunasta ikkunaan kulkiessa. On oltava tarkkana, että mikään ei menisi sivu silmien.

Lähes keskiyöllä aurinko paistaa taianomaisesti matalalta ja sävyttää maisemaan oranssin hetken. Taikaneilikka (tai kesäneilikka) on oikeasti syvän punainen, mutta yöauringon hehku tuo oranssin pintaan. Rakastan näitä hetkiä.

Jotkut tosin ovat oransseja päivälläkin, kuten tulikellukka. Yön kastepisara lehdellään senkin väri on kuitenkin kauneimmillaan. Tulikellukka on vaatimaton perenna, jonka pienten kukkien kukinta on ihastuttava, mutta kestää vain viikon verran.

Kirsikankukan herkkyys tulee sekin paremmin esiin yön tummana hetkenä kuin päivällä kirkkaassa auringonpaisteessa. Kirsikkapuu ehtii kukkaan ensimmäisenä hedelmäpuista. Olen niin otettu, että tämä anopin pihalta pari vuotta sitten isohkona siirretty kirsikka on juurtunut Toimelaan.

Lopultakin myös norjanangervot ovat puhkeamassa kukkaan. Pensaat värittyvät pikkuhiljaa valkoisiksi,  ainakin kaksi viikkoa normaalia kevättä myöhemmin. Nyt pitää pelätä, että ne eivät ehdi kunnolla kukkaan ennen kesälomareissua ja ovat sitten jo varistaneet kukkansa, kun palaillaan. Miten täältä raaskii mihinkään lähteä kesällä kun omenapuutkin ovat juuri nupuillaan?