lauantai 15. syyskuuta 2018

Uusintana pyytämättä



Uskomattoman lämmin ja upea syksy on saanut ihmeitä aikaan pihalla. Moni kasvi on lähtenyt uudelle kierrokselle. Esimerkiksi pihahortensia kukki alkukesän etupihalla ja vietti hellekauden vähän sivummalla perennapenkin keskellä. Syyskuussa saamme nauttia jälleen hortensian kukinnasta.



Kukat eivät ehkä ole yhtä komeita kuin keväällä, mutta ihan mukavasti piristävät syksyä nämäkin. Kunpa pakkaset malttaisivat vielä hetken odottaa.

Toivottavasti tämän saa  vielä talvehtimaan ilman kylmiötä, joka sanoi kesällä sopimuksen irti. Siellä hortensia on talvet viihtynyt.

Mietin myös, mahtaako hortensia kehittää vielä kevääksi uudet nuput kuten aikaisempina kesinä. Vai viekö syyskukinta mehut.




Sisältäkin löytyy sitkeitä sissejä. Kiinanruusu on kukkinut koko kesän. Gloxiniat pitivät siestaa elokuun, mutta syyskuun saapuessa ne innostuivat uudestaan kukkimaan. Ei yhtä isosti ja monin kukin kuin keväällä, mutta aivan komeasti kuitenkin. Eipä ole tällaistakaan Toimelassa ennen tapahtunut. Ihmekesä!



Entäpä nämä, pienet ja pippuriset orvokit? Amppeliorvokit siemensivät pöydän alle ja tässä tulos. Koko kivijalan vierusta täynnä pientä orvokkia. Mullasta ei ole tietoakaan, vain pelkkää hiekkaa laattojen välissä.

Jotkut ovat vai sitkeämpiä kuin toiset. Vähällä oli, että en nyhtänyt näitä rikkaruohoina pois. Nyt näyttävät ihan hauskoilta tuossa, valitsemassaan paikassa.

3 kommenttia:

  1. Minun hortensia ei suostunut tekemään ainuttakaan kukkaa tänä kesänä. Pikkuorvokkeja täälläkin putkahtelee milloin mistäkin, kivoja yllättäjiä ovat:)

    VastaaPoista
  2. Oi, pihahortensiakin uusintakierroksella. Ihana gloxinia.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!