Kaunista, mutta haikeaa. Kesä kuluu niin mahdottoman nopeasti.
Makamikin raakileet näyttävät kirsikoilta. Valmiina makamikin hedelmät ovat kirkkaanpunaisia ja pahanmakuisia. Ne eivät kelpaa edes linnuille. Makamik on kuitenkin vaaleanpunaisin kukin kukkiessaan aivan upea. Kukkien vuoksi sitä kannattaa istuttaa puutarhaan.
Pieni kirsikkapuun alkumme kukki tänä keväänä runsaammin kuin aiempina vuosina. Kaikki kukat eivät päätyneet hedelmiksi asti. Kyllä siellä silti jokunen kirsikkanraakilekin on!
Kesä kuluu pihaa kierrellessä ja kasvua seuratessa. Syksy on nopeammin kuin uskoisi, vaikka toisin toivoisi.
Kesä kuluu aina niin vauhdilla
VastaaPoistaNiinpä, olipa lomaa kuinka pitkästi tahansa ja olivatpa säät mitkä tahansa.
PoistaMeillä näyttäisi tulevan omenoita ihan tyydyttävästi.
VastaaPoistaNiin, kesä kuluu aivan liian nopsaan.
Mukava, että saatte omppuja. Säilöntäpuuhat siis odottavat.
PoistaMeille on tulossa omenasyksy. On mukavaa katsoa hedelmien vähittäistä pullistumista. Varmaan taas käy niin, että töiden alettua aika rientää ja seuraavaksi huomaan poimivani kypsiä omenia.
VastaaPoistaNiinhän se menee, että sato kypsyy kuin varkain. Ainainen kiire:(
PoistaKieltämättä tulee haikea fiilis, kun tuntuu, että kesä menee aina niin nopeasti.
VastaaPoistaMukavaa viikon jatkoa😊
Voisi olla vaikka niin päin, että talvi olisi puolta lyhyempi kuin kesä. Saisimme pitää vuodenaikojen vaihtelun, mutta ehtisimme paremmin nauttia kesästä :).
PoistaMinä en vielä ajattele syksyä vaikka satoa puutarhasta jo saakin. Merjasato kypsyy ja omenia ja kirsikoita tulee aika reippaasti. Koristeomenapuuta olemme joskus myös ajatelleet istuttaa mökille .
VastaaPoistaKoristeomenapuista on paljon iloa kukinta-aikaan ja joistakin myös säilöntäaikaan.
PoistaLupaavat raakileet. Vielä en halua syksyä miettiä - nyt nautin kesähelteistä. ;D
VastaaPoistaOikein! Nyt uidaan ja nautitaan lämpimästä, turha miettiä syksyä. Kyllä se sieltä aikanaan tulee.
Poista