Luonto muovaa

Luonto tekee välillä itse aika metkoja tiloja pihalle, jos kasvien antaa vapaasti kasvaa. Valkoinen syreeni on vuosien varrella poikinut viereensä toisen samanmoisen. Tänä kesänä nämä kaverukset ovat kasvaneet yhteen ja muodostaneet väliinsä portin, josta voi kurkistella toiseen todellisuuteen.

Jos olisin fiksu, ohjailisin luontoa ja rakentaisin aukkoon tukikehikon, jotta se ei kasvaisi kokonaan umpeen syreeniseinäksi. Ehkä en pysy mukana, vaan syreenit ehtivät ensin. Lapsena tällaisiin paikkohin olisi ollut mukava tehdä majoja.

Joskus on tullut upotetuksi nurmikkoon liuskekiviä. Vuosien varrella nurmikko on pikkuhiljaa vallannut kivet kuin varkain. Niin varkain, että en ole kiinnittänyt asiaan mitään huomiota, vaan körötellyt ruohonleikkurilla reippaasti päältä ja sillä siisti.

Yhtenä päivänä lueskelin jotakin puutarhalehteä, olisiko ollut uusin Kotipuutarha. Silmiin osuivat kivikäytävät, joissa nurmikon reunat kivien ympärillä olivat kuin veitsellä leikatut.

Sain ahaa-elämyksen ja rupesin vanhoilla saksilla kaivelemaan kivikäytäviä nurmikostamme esiin. Sehän sujui kuin kankaan leikkely ja samalla sain siirtonurmikkoa paikkavärkiksi pihalle.

Hämmästyttävän paksuna ja rehevänä nurmi kasvoi kivien päällä. Ja kivet olivat isompia kuin muistinkaan. Kannattaa silmäillä puutarhalehtiä vai mitä?

Hommat eivät tähän lopu. Meillä on toinenkin laattakivikäytävä, joka kaipaa saksimista. Ja  tätäkin ehkä pitäisi jatkaa patiolle saakka, hmm...

Joskus on harmittanut, että koivu kasvaa riippumaton päälle. Tänä kesänä ei harmita. Riippumatossa on helteellä ja paahteella mukava kölliä koivupesässä, joka suojaa liialta auringolta. Kyllä luonto tietää.