Miniatyyri-iloja

Kukinnan ei aina tarvitse olla jättiloistavaa, isoa ja mahtavaa. Joskus pienimmistä pienimmät voivat tuottaa hyvän mielen hyrinää. Varsinkin, kun ne putkahtavat esiin tilaamatta ja odottamatta keväisestä ryteiköstä.

Niin tekivät nämä kaverit eli ilmeisesti idänsinililjat. En ole niitä tietääkseni pihalle istutellut, mutta jostain ovat tiensä nurmikoille ja pensaiden alle löytäneet. Tervetuloa vain, lisääntykää ja täyttäkää maa!

Idänsinililjat ovat pieniä, mutta ne sentään huomaa kauempaakin ilman suurennuslasia. Samaa ei voi sanoa tästä keltaisesta ilopilleristä. Pikkuriikkiset kukat leviävät mattona luonnonkukkaniityllämme.

Kasvin nimestä minulla ei ole hajuakaan. Liekö tullut niittykukkaseoksen mukana. Huomasin sen vasta, kun polvistuin viereen kuvaamaan idänsinililjoja. Nöyränä on valokuvaajan välillä oltava.

Entäpä sitten tämä? Työnsin viime syksynä huvikseni maahan vanhat jouluhyasinttien sipulit. Eipä niistä tullut isoa kukinnan riemuvoittoa, mutta kukkia kuitenkin. Pieniä, hauskoja ylläreitä.

Vuorenkilvet eivät jaksa joka vuosi kukkia yhtä runsaasti kuin nyt. Tämä näyttää olevan vuorenkilpien kevät.

Kevätvuohenjuuri sen sijaan ei petä koskaan: Vuodesta toiseen samaa aurinkoista hehkua.
Se ei paljoa pyydä, vaatimattomampaa keltaista ystävää saa etsiä.

Kevään ensimmäiset orvokit hivelevät silmää samettisina. Tässä pikkuorvokki. Ne eivät ole keväällä yhtä näyttäviä kuin isommat veljensä, mutta kukkivat vauhtiin päästyään uskollisesti koko kesän. Pikkurorvokkien kanssa pääsee vähemmällä nyppimisellä.

Asiasta toiseen, jotta ei käy pitkäveteiseksi. Tämä veikeä västäräkki piti vahtia satamassa ja tuijotteli merelle. Liekö ollut pesäpuuhissa jossakin rantakivikon kolossa.