Syysmietteitä

Hohoi, onkohan täällä vielä vastaanottajia? Ensimmäistä kertaa blogini viisivuotisen historian aikana tuli yli kuukauden tauko Toimelan postauksissa.

Syksy ja pimeys ovat niitanneet minut työpäivän päätteeksi nojatuoliin. Ehkä olen hidastunut vanhetessani niin paljon, että aika ja voimat eivät enää riitä koko ajan kaikkeen.

Pihan syystöissä olen ollut tosi laiska tänä syksynä. Viimeisiä haravointeja olisi vielä odottamassa ja tänään ajattelin syreeninlehtiin iskeä, kun kerrankin on valoisaan aikaa luppoaikaa.

Viikko sitten heräsin sen verran kaamoskoomasta, että lenkkeilin läheiselle kalliolle meren äärelle ihastelemaan matalalta paistavaa aurinkoa yhdessä joutsenten kanssa.

Meillä olikin jo hento lumivaippa maassa lokakuun viimeisinä päivinä. Nyt se tosin on sulanut pois ja taas pääsee pihapuuhiin.

Kun aurinko sattuu sopivasti, värejäkin vielä löytyy syksyisestä luonnosta. Pihalla lehdet ovat pudonneet. Onhan toki jo marraskuu.

Heräsin ajan kulumiseen, kun löysin vintiltä valkoisen marraskuunkaktuksen lähes kukassa. Tämä yksilö on ulkoillut kesän portailla ja kasvanut niin laveaksi ja leveäksi, että se ei enää mahdu ikkunanlaudalle. Tiedä mihin tämän nyt sijoittaisin kukkiaan esittelemään.

Punainen serkku tulee vauhdilla perässä, nuppuja on runsaasti. Minusta on joka syksy yhtä ihmeellistä, että jotkut kasvit katsovat synkimmän ja pimeimmän vuodenajan parhaaksi ajaksi puhjeta kukkaan!