Aidantakusia

Jokaisella pihalla on rajat ja jokaisella aidalla on "aidantakunen", jota joku väistämättä toiselta puolelta katselee. Se meinaa välillä unohtua.

Meillä on yhteinen raja kaupungin päiväkodin kanssa. Vanha, korkea, leveä ja paksu unkarinsyreeniaita toimii Toimelan suuntaan loistavasti näkö- ja äänisuojana. Välillä päiväkodilla iltojaan viettävä nuoriso heittelee puskiin kaljapullojakin. Syreeniaita suojaa, mutta oli kasvanut niin paksuksi, että roskia ei yksinkertaisesti kyennyt puskanperiltä noukkimaan, edes niitä kaljapulloja.

Oli aika tehdä asialle jotakin. Alas emme raaskineet pensaita leikata ja pihan puolen kukintakin teki mieli turvata. Niinpä teetimme radikaalit metsätyöt aidan toisella puolella.

Tässä tulos. Juuri nyt ei näytä nätiltä, mutta lopultakin pääsen keräämään roskat ja päiväkodilta lentäneet hiekkalelut pensaiden juurilta ja isäntä pääsee purkamaan pois puskien keskelle lahonneen puuaidan.

Haravalle riittää töitä, mutta nyt aitojen väliin sentään mahtuu. Väli oli kasvanut täyteen syreeniä, oksat valuivat maata myöten. Epäilemättä syreeni versoo nopeasti uudet kasvustot kaadettujen tilalle. Täytyy jatkossa yrittää pitää se aisoissa.

Tuo aitojen väli on siitä mielenkiintoinen, että tähän saakka se on ollut "ei-kenenkään maata". Liittyy kaavarajojen siirtelyyn sun muuhun, mutta nyt se kuuluu meille. Ja tuon hassun baanan siistiminen myös.

Välillä on hyvä katsella omaa pihaa naapurin vinkkelistä. Aina ruoho ei tosiaankaan näytä vihreämmältä aidan toisella puolella...