Talven ihmemaa

 

Onhan tämä talvi käsittämättömän ihana, vaikka pakkanen välillä meinaa jäädyttää sielunkin ja lunta on joka paikka täynnä. Parin vesitalven jälkeen kunnon vanhanaikainen lumitalvi on tuntunut luksuslomalta.

Sain toissajouluna mieheltä lahjaksi potkukelkan ja viime jouluksi ostin minä puolestani hänelle oman kelkan. Halusin uskoa, että ilmastonmuutoksesta huolimatta vielä saisimme nauttia myös kelkkakeleistä. Ja olemme todella nauttineet. On potkuteltu kylänraitilla ja merenjäällä.

Lapsuustalvet tulevat elävästi mieleen, kun hohtavanvalkoisten, puhtaiden hankien keskellä kelkalla kulkee lenkillä tai kauppareissulla. Täällä maalla potkukelka on kunnon talvikelillä tärkeä kulkupeli myös ikäihmisille, jotka eivät autoile tai pyöräile. Tosi kätevä, vaikka paikallinen rautakauppia totesikin ennen joulua, että potkureita ei enää kannata pitää valikoimissa. Pidin pääni ja ostin viimeisen varaston perukoilta. Onneksi ostin!

Kai lumi joskus sulaa poiskin. Ei sitä ainakaan marjapensaiden tukipuiden päälle enää enempää mahdu. Ja lumenkolaaja on kovilla, kun penkat ovat kasvaneet miestä korkeammiksi. Hyvää kuntoilua, yritän vakuuttaa!

Talviloma vietettiin koronaoppien mukaan kotimaisemissa. Mikäpä oli viettäessä, kun joka puolella on vastassa postikorttimaisema. On meillä ihmeellinen maa ja ihanat vuodenajat.

Tapaninpäivän tunnelmia

Joulu on vietetty Toimelassa erinoimaisessa kelissä. Maiseman peittää jouluinen lumipeite ja olemme saaneet nauttia pikkupakkasista sekä liukkaista hiihtokeleistä. Itselläni ulkoilua ovat hivenen häirinneet poskiontelotulehdus ja antibioottikuuri. Jotain kulkutautiakin taisi olla liikkeelle, kun uni voitti kesken seurapelien. Tapanina kuitenkin pääsin suksille ja oli tosi nautinnollista hiihtää hiljaisessa metsässä.

Sairastelu ei onnistunut joulun tunnelmaa pilaamaan, kun ympärille kerääntyivät rakkaat ihmiset ja joulun perinteet vietiin läpi rauhalliseen ja varmaan tapaan.

Joulukukkia oli, sekä itse hankittuja että joulutervehdyksinä saatuja. Punainen marraskuunkaktus oli mukava yllätys. Entinen olikin kasvanut liian suureksi ja ajattelin sen pätkiä istukaisiksi keväällä. Ehkä ei nyt tarvitse, kun sain pienemmän uuden, vielä nupuilla olevan.

Allergioita uhmaten ostin taas yhden hyasintin. Sen tuoksu tuo joulun. Samoin amaryllis.

Jouluruususta tykkään yli kaiken, vaikka se jonkun mielestä voi näyttää vaatimattomalta. Ehkä vien tämän kesällä ulos ja otan syksyllä sisään odottamaan uutta joulua.

Joulu on tietenkin myös erilaisia valoja, sekä sähköisiä että eläviä tulia. Lyhtyjä ja kynttilöitä onkin tullut polteltua koko joulukuu. Pimeään vuodenaikaan lisävalot tuovat tunnelmaa.

Pöllökynttilän sain lahjaksi, mutta en ainakaan vielä raaskinut sytyttää. Minulla tuppaavat hahmokynttilät jäämään polttamatta, kun en raaski katsella niiden sulamista. Ajatelkaa nyt tuotakin pöllöä palamassa :(.

Jouluun kuuluu tietenkin hyvä ruoka. Herkut tuntuvat jo vyötäröllä, mutta joulun jälkeen on taas aikaa kevennellä. En itse sienestä, mutta tykkään sienistä kuin hullu puurosta. Äitini on aina tehnyt jouluksi suolasienistä saalaattia. Ensimmäistä kertaa tein sitä nyt myös itse joulupöytään paikallisesta suoramyynnistä hankkimistani suolasienistä. Hyvää oli smetanan kanssa.

Lopuksi vielä kuva puikkokämmekästä Tapaninpäivän loistossa. Kukat kestävät käsittämättömän pitkään ja niitä on paljon. Tästä tuli tämän joulun hitti.

Hyvää Tapaninpäivän iltaa ja välipäiviä Toimelan lukijoille!

Suomi-neidon vyöhykkeillä

Upean auringonlaskun pääsin viikonloppuna todistamaan aurinkoisen talvipäivän päätteeksi lomasella Pohjois-Karjalassa. Nurmeksessa oli kevättalven tunnelmaa, vaikka tammikuun viimeisiä päiviä elellään.

Rannikon asukki saattoi vain ihailla itä-suomalaisten ulkoilusäitä, Pielisen  jääpeitettä ja täydellisiä latuja.

Tuli hiihdettyä kolmena päivänä lihakset kipeiksi, kun vieressä oli tarjolla upeita baanoja. Pehmeää pakkaslunta lähes puoli metriä.

Länsi-rannikolla samalla Suomi-neidon lantiolla on liukasteltu lähes koko tammikuu jäätikköisiä teitä. Perinteisen laduista on päästy nauttimaan pari kertaa. Jäitäkin on vain saaristojen suojissa. Avomeren ovat talvimyrskyt ravistelleet auki useamman kerran.

Mökkipiha näytti metsän suuntaan tänään täysin kesäiseltä. Mökkitie puolestaan oli liukas.

Jäät ovat pakkautuneet rantalepikkoon. Pihoilla ja pelloilla ei lumipeitteestä ole tietoakaan.

Ei tarvinnut ajaa kuin 100 kilometriä rannikolta itään, kun auton ikkunasta avautui joulukorttimaisema. Vanha kunnon luminen talvi. Liekö ilmastonmuutosta, mutta meillä Pohjois- ja Keski-Pohjanmaan rannikkopitäjissä on kärsitty jo vuosia myrskyisistä, vähälumisista ja liukkaista talvikeleistä.

Tulinkin pohtineeksi matkan aikana kasvuvyöhykkeitä. Olemme lähes samalla korkeudella, Suomi-neidon lantiolla Nurmeksen kanssa. Meidän kasvuvyöhyke on 5, Nurmeksen 4. En ihmettele. Paksu lumipeite suojaa kasveja. Sisämaahan tulee kevät aikaisemmin, eikä kesälläkään merituuli riepottele.

Ladun varrella katselin esimerkiksi haapoja. Niin paksuja ei meilläpäin kasva. Muutenkin metsät näyttivät korkeilta ja reheviltä.

Meri on ihana. Rannikolla kasvaneena kaipaan sen tuomaa raikkautta ja avaruutta. Mutta vaihteeksi kumpuileva vaara- ja järvimaisema miellytti kovasti silmää. Mietin myös, mitä kaikkea nelosvyöhykkeellä saisi kasvamaan omaan kitukasvuiseen ympäristööni verrattuna. Kaikella on puolensa. Rentouttava viikonloppulomanen kuitenkin.

Hyppy takaisin talveen ja postia poikaselta

 

Kuluneella viikolla tuli hypättyä takaisin talveen. Vietimme kevätlomaa Pyhätunturin maisemissa hiihdellen ja puhtaista hangista nautiskellen.

 

Puutarhatyöt tuntuivat aika kaukaiselta asialta, kun alla oli metri lunta.

 

Aurinko helli useimpina päivinä ja parhaimmillaan alkuviikosta lämmintä oli yli 10 astetta. Ei tietoakaan pikisistä penkoista eikä katupölystä, joihin eilen palasimme.

Toimelan leveysasteella lumet olivat viikon loman aikana kaikonneet. Daalian taimet lähes karkaavat purkista ja piha odottaa siistijää. On käärittävä hihat ja ruvettava hommiin. 

Mukavaa sähköpostiakin sain loman aikana. Anja Salosta oli lähettänyt kuvan onnenapilasta tai toiselta nimeltään onnenkäenkaalista, jonka käpyjä lähetin hänelle helmikuulla. Anja pyysi valkoisen, uskollisen huonekasvin käpyjä, kun esittelin kasvia blogissa postauksessa Juoruja ja valopilkkuja.

Hauska huomata, kuinka blogien kautta voi saada uusia ystäviä eri puolilta maata ja maailmaa, vaikka ei kasvokkain tapaisikaan. Hauska myös ajatella, että kukkaseni "poikanen" kasvaa uusissa maisemissa hyvässä hoidossa ja näyttäisi voivan rehevämmin kuin omani tällä hetkellä. Kiitos Anjalle kuvasta. Odotellaan kukkia kasveihimme.