torstai 1. heinäkuuta 2021

Lomakastelijat

 


Olisipa kiva kuulla, minkälaisia ideoita ja viritelmiä teillä on  lomareissujen varalle kukankastelijoiksi? Siis ihan elävä kastelija on tietysti se paras ja toimivin ratkaisu, mutta olen viritellyt ja teistaillut viime viikkoina apukonsteja.

Tilasin netistä lomakastelijoita. Eli muoviputken sisälle työnnettyjä naruja, jotka ensin kastellaan hyvin. Sitten narun toinen pää upotetaan neljä senttiä mullan sisään ja toinen pää vesiastiaan. Yksinkertainen idea, joka toimii ihan fysiikan lakien mukaisesti. Saman voisi hoitaa kangassuikaleella tai langanpätkälläkin.


Olen testaillut parilla juopoimmalla huonekasvilla lomakastelijoita nyt muutaman viikon. Niistä on todellakin apua, vaikka elävä kastelija olisi kotonakin.

Esimerkiksi kahvipensas meinaa aivan nääntyä aurinkoisella ikkunanlaudalla. Se on aina rutikuiva ja vesi tahtoo hulahtaa suoraan kuivan mullan läpi. Lomakastelijan ansiosta multa pysyy kosteana ja kannustakin kaadettu vesi imeytyy multaan paremmin. 


Myös hiukan liian pienessä ruukussa kasvava viirivehka on selvästi hyötynyt tästä naruviritelmästä. Kun lomareissun aika tulee, aion hyödyntää ideaa sekä sisällä että ulkona. Sen lisäksi täytyy siirtää kasveja varjoon ja isontaa alusruukkuja, jotta vettä mahtuu vähän varastoonkin.

Kuulisin mielelläni, minkälaisia keinoja olette kokeilleet. Esimerkiksi muovipullo ylösalaisin multaan? Toimiiko?

Olen hämmästynyt, että lomakastelun tarve onkin ihan jossain muualla kuin uudessa kasvihuoneessa. Vuosia olen torpannut kasvihuonehaaveeni, koska olen kuvitellut, että se sitoo liikaa koko kesäksi. Nyt, kun kasvihuone lopulta hankittiin ja istutukset tehtiin kasvusäkkeihin, jotka asennettiin altakastelualtaiden päälle, kasteleminen ei ole minkäälainen taakka.

Suurempi ongelma lomareissun aikana taitaa olla kasvihuoneen kuumuus, jos sattuu aurinkoiset ja helteiset säät. Kattoluukku aukeaa itsestään, mutta tuuletukseen tarvitaan myös avointa ovea.

Tottahan vaurioita on odotettavissa, jos kasvit jäävät omilleen esimerkiksi viikoksi. Uskoisin kuitenkin, että erilaisia konsteja hyödyntämällä katastrofeilta voidaan välttyä.

3 kommenttia:

  1. Minulla on ollut "lomakastelijana" lasisia putkia, jotka toimivat aika lailla nurinpäin laitetun pullon tapaan. Kovin pitkiä aikoja en ole niiden varassa ollut, joten vertailu on siksi hankalaa.
    Näillä helteillä olen pitänyt kasvihuoneen ovea ympäri vuorokauden auki. Yöksi laitan oven eteen harson nipsuilla kamanoihin kiinni, jotta esimerkiksi naapurin kissa tai linnut eivät pääse sisään. Ilma sen sijaan kiertää hyvin. Blumat-kastelujärjestelmä toimii erinomaisesti ja 150 litran vesisaavin vesi riittää pitkäksi aikaa. Enpä ole seurannut, kuinka kauan saavin tyhjenemiseen menee aikaa.

    VastaaPoista
  2. Minä en malta olla kolmea päivää kauempaa poissa kotoa kesällä, joten ei ole ollut tarvetta sen kummemmille vippaskonsteille. Ennen reissuun lähtöä siirrän ruukkukasvit varjoon ja mieluusti myös tuulensuojaan, ja kastelen läpimäriksi. Laitan myös aluslautasille niin paljon vettä kuin mahtuu, jos tiedän, että sää on reissun aikana helteinen ja tuulinen. Minulla on myös aika paljon altakasteluruukkuja, joiden säiliöt täytän niin täyteen kuin pystyy. Pienempiä ruukkuja saatan kaivaa maahan. Sekin auttaa pitämään ne pidempään kosteina, sillä juuristo pysyy viileänä ja juurilla on mahdollisuus saada pohjareikien kautta kosteutta.
    Tuo naru tai kangassuikale vesiastiaan ja toinen pää ruukkuun on tuttu konsti ja ilmeisesti toimivakin. Aurinkoista heinäkuuta!

    VastaaPoista
  3. Olen siirtynyt vähitellen alkasteluruukkuihin sisällä, säiliö täyteen niin pärjäävät jopa viikon ja jotkut pitempäänkin.
    Joskus minulla oli alkastelumatto, toinen pää vesialtaaseen, josta imee vettä ja purkit maton päälle.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!