sunnuntai 23. kesäkuuta 2019
Kevätkesän päivitys
Juhannus alkaa olla paketissa. Keskikesän juhla sujui meillä äärettömän rauhallisesti ja mukavasti. Aattona oli upea rantasaunakeli, mutta juhannuspäivänä tuli ukkosmyrsky. Sen jälkeen onkin tuullut ja kovaa. Mutta tänään ei sentään enää satanut ja sain kasvimaasta kitkettyä rikkaruhot.
En tiedä mikä tässä alkukesässää on mättänyt, mutta en ole juuri ehtinyt blogia päivitellä. Ehkä olen vain vanhemmiten hidastunut. Toisaalta en ole jaksanut pihallakaan puuhastella yhtä suurella innolla kuin aikaisempina kesinä, jonkinlainen turnausväsymys on iskenyt.
Ihmettelette varmaan, miksi postaan juhannuksena tulppaaneja. No, kun kevät tuli hitaasti ja ajattelin, että tulppaanit eivät tänä keväänä erityisemmin loistaneet. Mutta nousihan niitä lopulta jonkin verran.
Kukinta on toki ohi, mutta tuleville vuosille muistin virkistykseksi laitan muutaman tulppaanikuvan. Toivottavasti kestätte vielä keskikesällä katsella niitä. En ole merkinnyt muistiin tulppaanien lajikkeita ja nyt niitä onkin kertynyt pihalle sekalainen lajitelma eri vuosilta. Siinähän kukkivat ja eri väreissä leiskuivat.
Kuvia olen räpsinyt pitkin kesää, mutta vasta juhannuksena tuli istuttua koneelle niitä katselemaan. Päivittelen lisää lähipäivinä. Muuten, viimeiset sipulikukat - tilaajalahjana tulleet freesiat - ovat vasta nupuillaan!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!