lauantai 26. huhtikuuta 2014

Kateviljelystä


Törmäsin kateviljely-sanaan ensimmäisen kerran parikymppisenä kerrostaloasukkina. Pihasta ei tietoakaan, mitä nyt parvekkeella kukkalaatikossa köynnöskrassit. Mutta sitten jossain järjestettiin tilaisuus, jossa opastettiin kateviljelyyn.

En ymmärtänyt yhtään mistä oli kysymys. Mielikuvat olivat outoja: Miksi viljelysten päälle pitäisi rakentaa katto? Menin kuitenkin kuuntelemaan ja valaistuin. Ajattelin jo silloin, että noin minäkin jonakin päivänä viljelen.

Rivitalon nurmikkopläntillä katteita ei vielä kaivattu. Kun lopulta vuosikymmentä myöhemmin muutin Toimelaan ja sain hoidettavakseni vanhan pihan, piti kateviljelyä vielä sulatella aika pitkään. Kun oli ollut tapana kitkeä mustalle mullalle ja haravoida kaikki vähänkin roskalta näyttävä pois. Harrastan sitä kukkapenkeistä vieläkin, valitettavasti ja vastoin parempaa tietoani.

Pikkuhiljaa olen kuitenkin siirtynyt oikealle tielle. Hyötymaa ja marjapensaiden alustat ovat saaneet katteen jo vuosia. Erityisesti sen jälkeen, kun talouteen hankittiin maailman paras kodinkone eli oksasilppuri.

Nyt olen myyty. Kateviljely on vain yksinkertaisesti niin fiksu juttu. Ei rikkaruohojen kitkemistä. Kosteus säilyy vähemmällä kastelulla, mikä on erityisen tärkeää tällaisella hiekkaisella tontilla. Porkkanatkin kasvavat katteen alla aivan uusiin sfääreihin tai no, vuodet eivät ole veljeksiä. Joskus onnistuu paremmin ja joskus huonommin, mutta periaatteessa katteen alla kasvattaminen on järkeenkäypää ja palkitsevaa puuhaa. Madot möyhentävät mullan katteen alla ja itse kate maatuu pikkuhiljaa ja lannoittaa kasvualustaa.

Katteesta vain on pula, erityisesti jos kukkapenkkiin pitäisi saada vähän "esteettisempää" ja silmänruuaksikin sopivaa katetta. Värjätyt koristekatteet ovat kauniita, mutta turkasen kalliita. Mitä tahansa kaalinlehtiä taas en kukkapenkkiin halua ja okasasilppu kuluu iloisesti hyötypuutarhassa. Mikähän olisi edullinen ja kaunis tapa kattaa kukkapenkkejä? Kertokaapa, miten te sen teette.


8 kommenttia:

  1. Kiva, kun otit puheeksi kateviljelyn. Itse en ole sitä koskaan kokeillut, mutta täytyy ehdottomasti testata joskus.
    Itse käytän katteena lähinnä havupenkeissä ja happamaa kasvualustaa vaativilla kasveilla, kuten alppiruusuilla kuusenkäpy haketta. Meillä on haketin ja haketan aina vain hyvin kuivuneita ja suomunsa aukaisseita käpyjä. Männynkävyt eivät valitettavasti käy sillä ne ovat liian kovia haketettavaksi ja hakettimen terät tylsyvät alta aikayksikön. Kuusenkävyt sen sijaan ovat aivan loistavaa katetta. Hyväntuoksuista ja jopa esteettisesti kivan näköistä. Kävisi ehkä muuhunkin kattamiseen, kunhan vain sekoittaa katteen joukkoon kalkkia happamuutta poistamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Meillä ei valitettavasti kasva lähistöllä kuusia, männynkäpyjä olisi kyllä tarjolla liikaakin. Havupenkeissä kate on varmaan hyvin paikallaan.

      Poista
  2. Viime kesänä kokeilin ensimmäisen kerran ihan ruohonleikkuujätettä parsakaalipenkin katteeksi. Toimi ihan hyvin. Kukkapenkeissä tykkään mullasta niin paljon, etten halua peittää sitä millään koristekatteella vaikka se varmasti hoidollisesti olisikin järkevää. Olen levittänyt lannoittavaa multakatetta ensin vuosia pioneille ja viime keväänä ensimmäisen kerran muuallekin penkkeihin. Niin aion tehdä tänäkin vuonna. On sen verran tuhtia ainetta ettei siinä herkästi rikkaruohot kasva ja on helppo pitää puhtaana.
    Hyötytarhaan voisin kuvitella kokeilevani vaikka olkikatetta. Toisaalta sielläkin pelkkä multa on ihan kauniin näköistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olin pitkään samaa mieltä, että muhdas multa kukkapenkissä on kaunista ja niinhän se onkin. Vanhemmiten sitä vain laiskistuu ja alkaa etsiä helpompia keinoja.

      Lannoittavast multakatteesta en ollut koskaan kuullutkaan, kiitos vain sinulle vihjeestä. Googletin ja tuohan nyt vasta mainiolta tavaralta vaikuttaa. Heti täytyy laittaa asiapoika hankkimaan! Sehän on varmasti perennapenkkiin mitä sopivinta ainesta, kun oma komposti ei riitä joka paikkaan.

      Poista
  3. Sen verran on kokemusta, että kasvimaalla olen käyttänyt ruohosilppua katteena. Toimii hyvin, ei pahemmin tartte rikkoja kitkeä. Oksasilppurin hankintaa olen harkinnut, kun tuota risua riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa hankkia silppuri. Se helpottaa paljon risujen ja oksien kanssa

      Poista
  4. Minä vaan käytän heinäsilppua, kerään sitä ruohonleikkurilla. Niin kukkapenkeissä, kuin kasvimaalla. Se lannoittaa sopivasti ja muuttuu hajotessaan mullaksi, tai kastemadot muuttaa sen :) Minun silmään se näyttää ihan kauniilta. Risuhaketta käytän kasvimaan käytävillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruohosilppu toimii varmaan. Meillä vain ei ole keräävää leikkuria, silppu menee nurmikon lannoitukseen :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!