sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Siemeniä multiin kuun ja auringon loisteessa


Luonto on viime aikoina antanut parastaan Toimelan leveysasteilla. Viikko sitten bongasin upean kuutamon ja tähtitaivas on tuikkinut öisin pikkupakkasessa.
 

Päivisin taas aurinko on helottanut täydeltä taivaalta, lopultakin aika synkän ja pilvisen talven jälkeen. Sanon talven jälkeen, vaikka uskon takatalven vielä tulevan. Eihän kesä sentään vielä voi alkaa, vaikka auringossa lämpömittari kipusi tänään jo 15 asteeseen. Mutta valon lisääntyminen on pääasia.



Valon mukana kasvaa into kevätsiivoukseen ja puutarhasuunnitelmiin. Jo Pari viikkoa sitten kylvin daalioita ja ne ovatkin itäneet mukavasti. Kohta pääsen koulimaan taimia.

Tänä vuonna en kylvä tomaatteja. Viime kesänä niiden hyysääminen ensin kylmän vuoksi ja sitten helteessä kastellen sitoi puutarhurin aika tiukasti kotimaisemiin.  Nyt mennään hyötypuolella normaaleilla kasvimaan tuotoksilla. Mitä nyt oreganoa tuli laitettua esikasvatukseen. Sen ajattelin pistää keittiön ikkunalle ruukkuihin.

Viikon verran ovat mullissa olleet myös isot samettiruusut, kahta eri väriä. Molemmat ovat itäneet hyvin. Oli mielenkiintoista huomata, että siemenpusseissa voi olla hyvin erilaiset määrät siemeniä. Valkoisten samettiruusujen (Vanilla) siemeniä oli pussissa vain muutamia. Keltaisia ja oransseja taas niin paljon, että kylvin vain puolet. Pussin päältä tätä ei voinut päätellä.



Vielä on odottamassa pienten samettiruusujen siemeniä ja kaikenlaista muutakin. Tuli jossakin innostuksen puuskassa ostettua myös kruunuvuokkojen sekoituksia kaksi pussia, vaikka ne tuskin talvehtivat vyöhykkeellä V.

Pussin päällä oli heikosti kasvatusohjeita. Ymmärsin, että mukulat voisi laittaa suoraan ulos. Ajattelin kuitenkin esikasvattaa, jotta edes yhtenä kesänä ehtisivät täällä Pohjanmaan korkeudella kukkia. Vai miten kannattaisi toimia? Kruunu Vuokko varmaan osaisi opastaa tämän nimikkokukkansa kasvatuksessa. Häneltä on tullut loistavia neuvoja monen kasvin hoitoon.


                                  Ja lämpimästi tervetuloa Toimelan lukijaksi Leena!

                      
                     Lopuksi vielä toinen kuukuva, kun se oli niin hieno, siis se kuu!

8 kommenttia:

  1. Kruunuvuokot mätänevät helposti, mutta ne jotka selviävät ja kasvatat, palkitsevat kyllä vaivan monin kertaisesti <3 Viïme kesä oli kyllä vaikea tomskujen suhteen, siltikin kylvin taas eilen joitakin lajikkeita ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ahaa, eli kuivahkoon paikkaan sitten kruunuvuokot.

      Poista
  2. Mulla on vyöhykkeellä II talvehtineet jotenkuten, mutta kuten Minna sanoi mätänevät helposti. Ovat kyllä kukkiessaan tosi kauniita ja myös ruukussakin kivoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että voisi kokeilla osan laittaa ruukkuun. Kiva tietää, että onnistuu.

      Poista
  3. Kauniita kukkasia tulossa. Minunkin pitäisi jo kylvää samettikukat, viime kesänä niitä ei ollutkaan niin olis taas mukava laittaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä mielenkiinnolla noita vanilla-samettikukkia, että miltä mahtavat näyttää kesällä.

      Poista
  4. Kylvähommissa meni viikonloppu täälläkin ja joitakin taimia piti jo koulia isompiin ruukkuihin ja kyllä, tomaatin siemenet piilotin eilen multiin!
    Mulla on ollut vain joitakin syysvuokkoja, jotka ovat hävinneet talven aikana jonnekkin...mätäneekö nekin?
    Ihanaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syysvuokko? Onko kruunuvuokon sukulainen? Onneksi olkoon työn sankareille, jotka jatkavata paapoa tomaatteja. Ehkä minäkin taas vuoden päästä...

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!