tiistai 1. tammikuuta 2019

Uusi vuosi saapui rännän keskellä kukkien


Amaryllisten joulu jatkuu Toimelassa, vaikka ollaan jo uuden vuoden puolella. Se alkoi jo marraskuussa viimevuotisen joululahjan kukinnalla. Tämän kaunokaisen ostin itse ennen joulua ja se avasi kukkansa vasta uudeksi vuodeksi. Kukkaa mainostettiin kaksiväriseksi, mutta aika yksiväriseltä näyttää. Hento lohenpunainen väri miellyttää silti silmää.



Keittiössä laittelee parastaan pomolta lahjaksi saatu joulunpunainen amaryllis. Sekä vaaleamassa että tässä kirkkaanpunaisessa on tulollaan lisää kukkavarsia. Nämä ovat paitsi näyttäviä, myös siinä mielessä ihania, että niistä on iloa pitkään, parhaimmillaan vuosiksi.




Anopilta sain viikkoa ennen joulua kimpun, joka on vieläkin voimissaan. Uskomattoman kestävä tapaus tämäkin ja vaihteeksi myös leikkokukat ovat joulun aikaan mukavia.


Vaikea käsittää, että ylimääräiset pyhät ovat ohi ja huomenna alkaa arki talvisen lumimyräkän ja myskyn merkeissä. Joulu oli Toimelassa rauhallinen ja rento. Aikuiset lapset pyörivät viikon päivät kotipesässään ja nautin joka hetkestä.

Vaikka lapset asuvat kaukana ja pääsevät tänne saakka muilta kiireiltään harvoin, kuinka luontevasti he edelleen solahtavatkaan osaksi lapsuuden perhettä. Kun kuopus eilen vietiin junaan, jäi ihmeellinen hiljaisuus.

Pyykkikone laulaa ja jääkaapista syödään viimeisiä joulun jämäruokia. Ihana joulu joka tapauksessa. Eikä se vielä ihan ole ohi, kuten viimeisestä kuvasta näkyy. Perinteinen joulupalapeli on vielä vaiheessa, tällä kertaa ollaan safaritunnelmissa. Eiköhän tämäkin urakka loppiaiseen mennessä ole valmis.


Oikein hyvää uuden vuoden alkua teille kaikille! Toivotaan, että tänä vuonnakin onni potkii, säät suosivat ja saamme jälleen satoisan kauden iloksemme.

3 kommenttia:

  1. Ihastuttavia amarylliksiä. Omani ovat jo kukinnan loppusuoralla ja näistä kuvistasi nousi idea mennä huomenna kukkakauppaan.
    Totta tuo, että aikuiset lapset solahtavat helposti lapsuudenkodin kuvioihin.
    Oikein hyvää uutta vuotta sinulle!

    VastaaPoista
  2. Meilläkin kukkii vielä pari amaryllistä. Toisessa näkyy nousevan toinen varsi ja kun oikein tarkasti tutkin, niin niitä voisi olla jopa neljä!
    Onneksi meiltä ei enää jouluherkkuja löydy, kaikki on jo tuhottu. Ihan ähky olo, vaikka en hirmuisesti leiponutkaan.
    Oikein ihanaa tätä alkanutta vuotta myös sinulle!

    VastaaPoista
  3. Kauniita ovat nuo kukkasi. Sopivan mukavaa alkanutta vuotta.

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!