lauantai 26. lokakuuta 2013

Kompostin voimalla


En ole tullut miettineeksi, mistä salaatin siemenet tulevat pussiin, josta ne keväällä ripottelen multiin. Harvinaisen lämpimän syksyn ansiosta salaatit kuitenkin ehtivät tänä vuonna kukkia Pohjanmaan leveysasteilla! Uskomattoman hienon näköisiä olivat. Siemeniä en ruvennut tuottamaan, mutta ei näitä raaskinut poiskaan repiä. Hyötymaa tuotti muutenkin hyvän sadon. Kesän olosuhteet varmasti olivat otolliset, mutta väittäisin, että yksi syyllinen on tässä alla olevassa kuvassa eli kompostori.

Sain talousjätteelle tarkoitetun kompostorin joku vuosi sitten äitienpäivälahjaksi (LOL sanoisi tähän jälkikasvu). Oli muuten toivelahja!

Nykyajan tapaan kompostori oli tietenkin palasina laatikossa. Olen melko hätäinen luonteeltani ja ehdin innoissani naksutella laatikkoa kasaan ohjeita lukematta sillä aikaa, kun mies katsoi jääkiekkoa. Kokosin sen tietenkin väärin eli älkää hyvät ihmiset olettako, että kaikki palaset ovat samanlaisia, vaan lukekaa kokoamisohjeet. Tai katsokaa youtubesta video, sellainenkin löytyi jälkeenpäin. Palaset nimittäin lohksahtivat niin tiiviisti vääriin asemiinsa, että niitä ei saanut enää irti ilman lievää väkivaltaa. Kompostori pysyy kyllä kasassa ja toimii, vaikka pari pientä ”nippulaa” onkin poikki.

Tarjouksen mukaan laitteessa olisi pitänyt olla myös lämpömittari, mutta eihän sitä tietenkään tässä ollut. Mutta eipä kertaalleen rikottua laitetta enää kehdannut takaisin kauppaankaan viedä.

Nyt olen siis kompostoinut talousjätettä (perunankuoria, kahvinpööniä ym.) menestyksellä muutaman kesäkauden. Talvella en ole jaksanut ruveta pakkasta vastaan taistelemaan, vaan olen täyttänyt sitä kolmisen kuukautta, seisottanut kuukauden ja tyhjentänyt tuotoksen jälkimaatumaan talveksi näin:


Kaivan kasvatuslaatikkoon auman kompostia varten ja täytän sen sitten ehdalla tuotteella.


Peitän kompostin talveksi muovilla, jotta kallisarvoiset liemet eivät valu sulamisvesien mukana pois laatikosta. Ja sitten vähän multaa päälle ja kevättä odottelemaan.



Puutarhajätteen kompostin olen kärrännyt perunamaalle ja pensaiden alle. Tonttimme on hiekkamaata ja kompostista on tosi paljon apua kasvattamiseen. Tulee voimaa nääs! En olisi uskonut kuinka paljon vaikuttaa, ennenkuin kokeilin itse. Kyllä kannattaa. Esimerkiksi puikulaperunat eivät ole koskaan ennen kasvaneet yhtä isoiksi, tosin siemenet pitää nostaa itämään jo maaliskuussa.

Tässä vielä salaattikukkasia.  

2 kommenttia:

  1. Hyvä Äitinepäivä lahja!!! Minäkin taidan toivoa sitten kun uusi piha on valmis =)

    VastaaPoista
  2. Suosittelen, mutta lue ne kasausohjeet :)

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!