maanantai 15. syyskuuta 2014

Lecaharkoista allas havuille, rodoille ja hortensioille


Syyskesän urakkamme alkaa valmistua. Tammikuussa esittelin takapihan ryteikön postauksessa Uusia haasteita kohti. Vanhan, toispuoleisen vuorimännyn kupeeseen olivat pesineet poppelit ja unkarinsyreenit. Ajattelin, että pois koko roska kantoineen päivineen ja tilalle jotain kaunista kukkivaa, esimerkiksi lumipalloheisi.


Kuten kuvasta huomaatte, lapsen mieli muuttuu...Lumipalloheisi kuulosti monen mielestä olevan kirvamagneetti, enkä halunnut sellaista pihalle. Minua rupesi myös säälittämään vanha vuorimänty ja ajattelin, että viettäkööt siinä eläkepäiviään. Päätimme poistaa ylimääräiset asukkaat ja tehdä vuorimännyn ympärille istutusaltaan havuille, alppiruusuille ja hortensioille.



Reunuskivistähän olisi varmasti tullut kaunis allas, mutta lecaharkoista muuraamalla se saatiin aikaiseksi puolta halvemmalla. Kasvit tuskin valittavat. Toivottavasti ne innostuvat kasvamaan ja kukoistamaan niin, että peittävät ennenpitkää harkot :).

Pohjalta kaivettiin pois maata ja juuria niin paljon kuin irti saatiin. Sitten levitettiin juurieste koko altaan mitalle, myös vuorimännyn juurakon päälle (saa nähdä mätäneekö se). Multaa meni niin paljon, että en kehdannut laskea säkkejä. Sekä havu- ja rodomultaa että tavallista. Päälle vielä kuorikatetta. Keskelle jäi rumannäköinen möhkäle kankaalla peitettyä männyn kantoa, joka pitäisi keväällä jotenkin maisemoida. Ehkä siihen voisi lisätä multaa ja istuttaa jotakin maanpeitekasvia.

Altaan asukkaaksi pääsi pihahortensia, jota olen monta vuotta kuljettanut talveksi kellariin. Nyt se on jo niin iso ja raskas, että en enää viitsi raahata. Kokeilen, jos se menestyisi tässä talven yli suojattuna. Jos ei, hankin tilalle vaikkapa syyshortensian.

Sitten kävin puutarhalta hamstraamassa syksyn viimeisiä istukaisia.


Yakushimanalppiruusu Morgenrot.


Yakushimanalppiruusu Sneezy.




Lamosinikataja Juniperus squamata Blue Carpet.


Timanttituija Thuja occidentalis Smaragd.


Mustilanhortensia

Lisäksi vielä mustilanhortensian oikealle puolelle pieni kiinankatajan alku. Ja sipulikukkia väleihin.

Nyt odotellaan jännityksellä, mitä altaasta keväällä löytyy vai löytyykö mitään. Näen silmissäni haavekuvan kukkivista alppiruusuista ja kaksimetriseksi kasvaneesta mustilanhortensiasta.

Lopuksi vielä kuva ryteiköstä viime syksyltä. Ei kehitys ainakaan huonompaan suuntaan ole mennyt.

10 kommenttia:

  1. Tulipa tuosta istutusaltaasta kivan näköinen ja paikka todella muuttui radikaalisti edukseen. Nuo yakushiman alppiruusut ovat ihania ja kasvupaikkakin voi olla aurinkoisempi, kuin yleensä alppiruusuilla. Blue Carpet on arahko kevätahavalle ja se tahtoo ainakin minulla saada vioitusta joka kevät. Onneksi se sietää leikkausta melko hyvin ja tointuu aina vähitellen. Suojaus verkolla aurinkoisesa paikassa on kuitenkin välttämätön. Pienenä vinkkinä sinulle, että kääpiökataja Repanda olisi tuohon penkkiisi loistava havu. Se kasvaa aivan maan myötäisesti ja on todella kaunis ja kestävä, eikä ainakaan minulla ole saanut vioituksia. Menestyykin V - vyöhykkelle asti

    Hyvää viikonalkua. Toivottavasti olet säästynyt flunsalta. Tämä on tosi sitkeää laatua ja on nyt kestänyt jo toista viikkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos taas hyvistä vinkeistä, täytyypä muistaa suojaukset. Täällä on toistaiseksi vältytty flunssalta. Toivottavasti sinäkin pääset pian siitä eroon, kuulostaa sen verran ikävältä.

      Poista
  2. Olen usein miettinyt, että lekaharkoista saisi toimivaa kukkapenkin reunaa edullisesti ! Nyt sitä rohkenee kokeilla tämän blogijutun nähtyään itsekin. Kiitos! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä vai kokeilemaan. Jäi mainitsematta, että harkot slammattiin ohuella kerroksella muurauslaastia. Itse en olisi kyennyt, mutta mies sattuu olemaan sen alan ammattilainen.

      Poista
  3. Tulipa istutuspaikasta hieno! Lecaharkot ovat oiva vastine kalliille muuri- ym. kiville. Meilläkin on niitä käytetty. Tuo juurakko lahoaa nopeammin, jos paksuimpiin kohtiin poraa reikiä. Tosin nyt sitä ei kovin paljon edes näy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis minun puolestani vuorimänty juurineen saa elää, mutta uhkaavasti ovat jo neulaset ruvenneet kellastumaan. Ilmeisesti juuret ovat kärsineet mylläyksestä. No, jos se kuolee, niin menköön.

      Muurari myös huomauttaa, että kyseessä on kevytsoraharkko, jonka yksi tuotemerkki on Leca, kuten aivan oikein kirjoitit. On vain totuttu puhumaan lekaharkoista :) Että heti otsikossa tuli mokattua.

      Poista
  4. Kiva idea. Meillä käytin niitä pengerryksessä. Naapurin rakennukselta jäi paljon "lekaharkkoja" ja sain ne ilmaseksi. Olin juuri suunnitelemassa rinteeseen isutusaluetta. Siispä laitoin ne harkot sinne ja nyt ne on vuosien kuluessa sammaloituneet kokonaan. Kukaan ei huomaisi mistä pengerrykset on rakennettu, ellei mene kaivamaan sammalpintoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, aika luontoon sulautuvia ovat harkot ajan kanssa.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!