perjantai 16. tammikuuta 2015

Horteesta haaveisiin


Hurr...Olen meinannut unohtua tykkänään talvihorteeseen. Kevät tuntuu kaukaiselta pakkasen ja lumen keskellä. Kokemuksesta tiedän, että aika kuluu vuosi vuodelta nopeammin ja kesäkin on kohta jo ovella, mutta kaksi viikkoa on hurahtanut pimeän kourissa ilman blogipostauksia.


Nyt ajattelin viikonlopun kunniaksi vähän avata ajatusmaailmaa kesään. Varailin kirjastosta uusia puutarhakirjoja.

Päätin myös kokeilla sipulikukkien kasvattamista ruukuissa jo varhain keväällä. Iskin multiin narsisseja, pikkutulppaaneja ja krookuksia, kastelin ja siirsin ruukut kylmiöön odottamaan huhtikuuta. Sitten aioin ottaa ne valoon ja lämpöön sisälle.


Josko vaikka saisin vapuksi kukkivia sipulikukkia! En ole ennen kokeillut, mutta nythän tuo nähdään. Jostakin luin ohjeen, että sipuleita kannatta kylvää kerroksittain koon mukaan samaan purkkiin. Näin tein, saapas nähdä tuleeko sekava tuotos vai tuleeko mitään.

Löysin myös viehättävän ohjeen tulppaanin kasvattamisesta maljakossa. Jätinkin pari narsissia istuttamatta ja aioin yrittää kasvattaa ne maljakossa pääsiäiseksi. Tosi ihana siirtää ajatuksia uuteen kasvuun. Kyllä tämä kuulkaa tästä.

12 kommenttia:

  1. Toivottavasti kokeilusi onnistuu! Minulla veti muutama vuosi sitten vesiperän ja sen jälkeen olenkin koittanut tökätä kaikki sipulit syksyllä maahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoititko epäonnistumisella ruukkuja vai maljakkoa? Voihan se mennä pieleenkin, mutta onpahan ainakin kokeiltu.

      Poista
  2. En kyllä näe mitään syytä, jottei onnistuisi. Hyvä lämpötila on noin + 9 astetta.
    Onnea kokeiluun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmiössä on vähän kylmempää, 6-7 astetta. Toivottavasti ei ratkaise onnistumista.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Jep. On vain niin hankala sopeutua jatkuviin säiden vaihteluihin. Tänään satoi silkkaa vettä ja ensi viikolle taas paukkupakkasia.

      Poista
  4. Onnea kokeilulle! Mielenkiinnolla odotan lopputulosta! Laitan sipulit aina myöhään syksyllä pimeään kellariin. Paria viikkoa ennen pääsiäistä otan ne pois, silloin ehtivät pääsiäiseksi;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai vasta silloin. Hyvä tietää, että niinkin voi toimia, kiitos vinkistä,

      Poista
  5. Kyllä ne vaan kummasti ajatukset sinne kevääseen karkaavat :) Mutta ei tuo haitanne... kokeilut on aina mielenkiintoisia, täällä me nyt odotellaan kuinka hyvin onnistuu :)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta. Kerron kyllä miten kokeilujen kävi. Ja tervetuloa lukijaksi!

      Poista
  6. On tosi mukava vähitellen herätä kevääseen ja kesän tuloon. Valoistakin oli viime viikolla palatessani töistä kotiin; viimeksi näin oli joskus syksyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Riitta Toimelan seurajaksi. Tänään itsekin havahdui siihen, että vielä puoli viideltä iltapäivällä oli valoisaa. Mahtavaa!

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!