tiistai 13. syyskuuta 2016

Kesä ja kukinta jatkuu





Harvinaisen lämpimät ja kauniit syyskuun säät jatkuvat. Edelleen on päivisin kesäistä, 15-28 astetta lämminta ja aurinko hellii. Pitäisi jo tarttua syystöihin, mutta ei oikein saa ryhdytyksi mihinkään näin kesäisessä kelissä.

Ja miten ryhdyt, kun kukat vain kukkia porskuttavat. Yöhallaltakin olemme toistaiseksi välttyneet. Yhtenä aamuna oli kuuraa katoilla, mutta kukat eivät silti paleltuneet. Kummallista kyllä. Auringonkukat ovat parhaimmillaan.


Joriinipenkki pukkaa uutta nuppua ja kukkaa. Perhoset tosin ovat kaikonneet tästä perhosbaarista.


Viime kesänä halkaisin sahalla kolmeen osaan tosi isoksi kasvaneen pihahortensian. Kaikki lähtivät kasvuun, mutta tänä kesänä hävitin kaksi heikointa osaa ja jätin vain tämän yhden taistelemaan elämästä. Hyvin näyttää taistelleen, kun rupesi syksyllä vielä kukkimaan. Ehkä ne kaksi muutakin olisivat ajan kanssa innostuneet, mutta minulta loppui niiden kanssa kärsivällisyys.


Runkoatsalea pitänee ottaa piakoin sisään, ettei vain unohdu pakkaseen. Se on viihtynyt ulkona erinomaisesti, maahumalan kaverina. Nyt minusta näyttää kovasti, että äitienpäiväkukkani on intoutumassa kukkimaan toisen kerran tälle vuodelle.


Vai mitä mieltä olette? Eivätköhän nuo punertavat alut lehtiruusukkeiden keskellä olekin nuppuja? Tuollaisia vaaleanpunaisia kukkia runkoatsalea oli täynnä, kun sen keväällä sain. Onnistuneekohan kukinta, kun tuon kukan sisään ja syksy pimenee...

4 kommenttia:

  1. Upeasti kukkivat daaliat. Toivottavasti säät pysyvät pitkään suosiollisina.
    Sinulla on kohta kaunista kukintaa tiedossa.

    VastaaPoista
  2. Nupuilta näyttävät minustakin. Toivottavasti kukinta onnistuu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä nähdä miten käy, kun siirrän kukan sisälle.

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!