perjantai 10. helmikuuta 2017

Väriä lintulaudalla!


Meidän lintujen ruokintapaikoilla on pitkään pyörinyt samoja lintuja: talitiaisia, sinitiaisia, pikkuvarpusia, joskus hömötiainen. Olen kaipaillut väriä, kuten punatulkkuja, mutta ei ole näkynyt. Kunnes nyt!

Ei punatulkkua, mutta tuli kavereita, joita en ole ennen nähnytkään. Melkein säikähdin, kun kiikarista ensimmäisen kerran näin tiklin punaisen naamarin tirpassa. Nyt niitä pyörii pihalla päivittäin.

Kaunis, värikäs lintu, joka kuulemma on yleinen jo Tampereen korkeudelle saakka etelän ruokintapaikoilla. Länsirannikolla esiintyy paikoittain. Pihabongauksessa tiklihavaintoja oli Keski-Pohjanmaalla tänä vuonna kolmessa bongauspaikassa, yksilöitä viisi. Pohjois-Pohjanmaalla, johon Toimela kuntaliitoksen myötä virallisesti kuuluu, ei yhtään havaintoa. Mutta tässä ne nyt kuitenkin ovat.



Valitettavasti tikli on kovin arka ainakin meidän pihalla vielä, enkä päässyt läheltä kuvaamaan. En saanut kovin tarkkoja kuvia vajavaisella kalustolla, mutta todistusaineistoa kuitenkin.


Myös viherpeippoja on ilmestynyt Toimelan ruoka-apajille ensimmäistä kertaa ja ihan parvina. Kaunis lintu sekin. Kuva ei tee oikeutta, luonnossa vihertävämpi.




Nämä tutut veijarit ovat pihan rohkeimpia nokkijoita. Tulevat ihan ikkunan taakse herkuttelemaan ja katsoa killistelevät kuvaajaa lasin läpi. Sinitiainenkin on kiva kaveri.



Viimeisenä, vaan ei vähäisimpänä, esittelen ruokintapaikan varmimman vieraan eli talitiaisen. Aikamoinen palluramaha tämäkin yksilö. Pitäisiköhän jo rajoittaa siementen jakelua, etteivät halkea.

Lintujen tarkkailu on mukavaa puuhaa pakkaspäivinä.

6 kommenttia:

  1. Huimaa! En ole koskaan nähnyt tikliä livenä, mutta mielelläni noin värikkään linnun näkisin. Meillä käy aika tavanomainen joukko ja olenkin miettinyt, voisiko siihen tarjottavaa muokkaamalla vaikuttaa. Tämän talven uusi vierailija on ollut pähkinänakkeli ja jokin hyvin pienikokoinen lintu, jolle en ole vielä nimeä löytynyt. Niitä on aina kaksi kerrallaan ja syövät usein maassa, mutta toisinaan myös telineessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän niin väitetään, että tarjoilun monipuolistunen vaikuttaa myös lajikirjoon. Meillä on kolme lintulautaa, joissa on vähän erilaista tavaraa tarjolla. JOtkut tykkäävät siemenistä, toiset pähkinöistä.

      Poista
  2. En ole tiklistä ennen kuullutkaan, korea on lintu! Hyviä lintukuvia olet saanut.

    VastaaPoista
  3. Onpa komeita tiklejä! Itse en ole niitä koskaan nähnyt luonnossa. Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti tikli on ainkin täälläpäin vielä aika harvalukuinen. Marketin gourmet -siemenet ovat tehonneet :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!