Oli kolme vapaapäivää viime viikonloppuna, aurinko paistoi ja rupesi kevättämään. Innostuin vaihtamaan huonekasveja uusiin multiin.
Multapusseja kaupasta hakiessa mukaan tarttui myös mukuloita. Nekin istutin jo purkkeihin, vaikka muutamaa päivää ja Siperian pakkaslukemia viisaampana ihmettelen, olisiko kannattanut kiirehtiä. Mullissa ovat kuitenkin kylmällä ikkunanlaudalla.
Ostin tietenkin perinteisiä gloxinioita, joita tässä talossa on vuosikymmeniä kasvatettu. Kaiser Friedrich on menestynyt aina hyvin.
Pusseja pyöritellessä jäin ihmettelemään, että pussissa on tosiaankin vain yksi pieni ja kuivettuneen oloinen mukula. Eikös näitä ennen ole ollut kaksi joka pussissa? Vai kultaako aika muistot?
Aiemmin en ole kasvattanut begonioita, mutta nyt niitäkin mukuloita tarttui pari pussia matkaan. Ne olivat kuvassa niin komeita ja värikkäitä. Ihme kyllä, begonian mukuloita oli pussiin raaskittu laittaa peräti 3 kpl.
Näen jo silmissäni kirkkain värein kukkivat begoniaruukut porraspäässä. Saapas nähdä, millaisia saan kasvatetuksi.
Minäkin hypistelin gloxinia-pusseja kaupassa, mutta tosiaankin pussissa oli vain yksi pieni näivettynyt "mukula". En sitten jaksanut alkaa joka pussia tutkimaan olisko löytynyt elinvoimaisempia yksilöitä. Lapsuudenkodissani oli näitä gloxineja, samoja mukuloita kasvatettiin useita vuosia.
VastaaPoistaJep. Toinen oli minullakin aivan kuivakka, toisessa näkyi alkuja. Sama tilanne nyt purkissa.
PoistaMeillä oli kotona kasvamassa juuri näitä mukuloita. Ihania olivat ja kukkivat kauan .
VastaaPoistaKyllä, tykkään näistä, kunhan päästään kesään.
Poistaihania ovat!
VastaaPoistaNiinpä, jos vain lähtevät kasvuun. Begoinioista jo kolme osoittaa elon merkkejä, gloxinioista toinen.
Poista