keskiviikko 13. helmikuuta 2019

Siemenhaaveita


Nyt se repesi, nimittäin kevätintoilu. Vapaapäivän kunniaksi päätin tehdä pienet siementilaukset. Muutama pussi hyötykasveja, vähän suoraan maalle kylvettäviä kehäkukkia ja  sen semmoista sekä ihan vain pari esikasvatettavaa kesäkukkia.

Ja muutamat mukulat. Siinähän sitä jo olikin koko kaunis loppusumma tilauksessa. Luettelot vain ovat yksinkertaisesti niin houkuttelevia, että en pysty vastustamaan kiusausta. Kuka nämä kaikki esikasvattaa, onkin eri asia.

Ai niin, tilasin samalla myös uuden "kertakäyttöisen" minikasvihuoneen lavakaulukseen. Edellinen toimi ihan kohtuullisesti viime kesänä, mutta hajosi syksyllä käsiin.





Lumi se vain lisääntyy ja kesään on vielä matkaa. Katoillakin paksut nietokset ja hanki kantoi tänään ainakin kissaa. Mutta piakoin on ryhdyttävä multapuuhiin. Uskon, että lumi sulaa nopeasti, kun päästä huhtikuulle. Viime vuosina kevät on tullut käden käänteessä, vaikka lunta on ollut reippaasti.

4 kommenttia:

  1. Ihanaa, että ollaan jo menossa kevättä kohti :)

    VastaaPoista
  2. Siemeniä minäkin katselin, tosin omia vanhoja. Ei oikein uskalla siemenluetteloita suuremmin katella ettei vaan sorru kun on entisiäkin siemeniä ihan tarpeeksi ja ylikin :D

    VastaaPoista
  3. Parin viikon päästä ollaa maaliskuussa, ajatelkaas sitä :)
    Luulen aika monessa paikassa alkaneen siemenpussien rapistelun, itsekin olen jo kylvänyt ja tehnyt listauksia ja suunnitelmia, aah :)

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!