Onpa hienoa olla kasvihuoneen omistaja! Olipa kasvari iso tai pieni, siitä riittää iloa. Kun sain kesäkukan taimet pois edestä, ahdoin nurkkaan badenbadenin. Tuskinpa siinä kovin montaa hetkeä maltan isuskella, mutta onpahan ainakin kuiva ja valmiina, kun mieli tekee. Taivasalla tämä tuoli on yleensä aina märkä, kun yritän siihen istua :). Onhan tuota ainakin soma katsella.
Kasvit ovat alkaneet viihtyä yllättävänkin hyvin, kun päästiin yöhalloista ja lämpöpatterista eroon. Paprika jo puskee hedelmiä.
Puolivahingossa löysin myös yhden tomaatin, kun rupesin tekemään pörriäisten puuhia ja ravistelemaan kukkia.
Kurkut ovat huomattavasti pökevämpiä kuin muut taimet, koska ostin ne valmiina puutarhalta. Omat siemenet eivät itäneet. Jostain syystä ammattilaisten kasvattamat taimet vain ovat vankempia, ei voi mitään.
Ananaskirsikka on ollut ehtiväisin hedelmien teossa. Kurpitsalyhdyn mallisissa pussukoissa kypsyy jo kymmeniä sormenpään kokoisia ananaskirsikoita. Helppo ja satoisa kasvi.
Aikamoista välineurheiluahan kasvihuoneen pito on. Piti hankkia myös mittari lämmölle ja kosteudelle, vaikka kummallekaan ei hellepäivänä ole kovin paljon tehtävissä. Pahimpana päivänä mittari sekosi jossakin 35 asteen jälkeen, vaikka kasvarin ovi on päivät auki. Pitäisikö seuraavaksi hankkia viilennyslaite, kun lämpöpatterista päästiin...
Lokoisan näköinen istumapaikka. Siihen on hyvä istahtaa toviksi lepäämään! Hyvä, että yölämmöt alkaa olla kohdillaan, niin ei tarvitse joka ilta viritellä peitteitä. Patteria omassa kasvihuoneessani ei ollut, mutta harsokerroksia olen viritellyt senkin edestä. Rehevällä alulla kasvusäkkien kasvatit!
VastaaPoistaIstumapaikka on testattu ja hyväksi havaittu. Paitsi kaikkein helteisimpinä päivinä.
PoistaHyvältä näyttää kasvu kasvihuoneessa. Näin helteillä etenkin, kasvihuoneen apuvälineistä on iso apu.
VastaaPoistaTotta, ilman itsestään avautuvaa luukkua ja altakastelualtaita, olisi paljon työläämpi homma hoitaa kasvihuonetta.
PoistaNäyttää ihanan rehevältä ja viihtyisältä!
VastaaPoistaJa kyllä tuolla badenbanelilla varmasti ehtii kesän aikana istahtaa:)
Jep, nyt on istuttu!
PoistaMitähän ne ammattilaiset niille kurkuntaimille ja muille antaa, kun ne ovat poikkeuksetta pulleampia kuin itse kasvatetut? Mutta se lienee liikesalaisuus. Ihan on tuo badenbaden kasvihuoneessa. Istu siihen usein! Mukavaa juhannusviikkoa!
VastaaPoistaSanopa muuta! Vaikka miten höystät taimia, aina ne puutarhalta ostetut ovat vankempia. Hyvää juhannusta sinullekin!
Poista