sunnuntai 27. kesäkuuta 2021

Tuoksuva ja täyteläinen keskikesä


Huikaisevan täyteläistä ja tuoksuvaa alkukesää ja juhannusta olemme saaneet viettää. Syreenit kukkivat tänä vuonna runsaina ja koko pihan täytti pari viikkoa huumaava tuoksu. Valkoiset ja liilat pihasyreenit ehtivät kukkia jo ennen juhannusta ja rankka sade hakkasi kukinnot valkoiseksi peitoksi nurmelle. Mutta olivathan nämä kauniita aikansa!

Unkarinsyreeniaitakin kukki paikoitellen hyvin runsaasti, mutta sekin on jo ehtinyt parhaan kukkaloistonsa ravistaa, vaikka yleensä kukkii Toimelassa juhannuksena.


Aivan ilman syreenintuoksua ei sentään jääty juhannusjuhlissa, sillä porraspään pikkusyreenien kukinta on parhaillaan kukkeimmillaan. Niiden alla kuunliljojen isolehtinen versio on pitänyt erityisesti alkukesän runsaista sadekuuloista. Hiekkamaalla vettä harvoin tulee niille liikaa.


Tuoksurintamalla ei jää yhtään syreeniä vähäisemmäksi tämä keltainen kaunokainen eli päivänlilja. Sillä on hetkensä tuoksukuningattarena, kun hyvin lisääntyvää lajiketta on tullut leviteltyä eri puolille pihaa.


Kuten näiden pienempien kuunliljojen kaveriksi ...


... ja hyötypuutarhan nurkkaan, missä se kilpailee huomiosta päivänkakkaran, ruosipulin ja mansikan kanssa.


Pakko hehkuttaa myös aloe veraa. Aiempien kesien tapaan ole siirtänyt sisältä suurimaksi kasvaneen aloe veran kesäksi ulos ruukkuistutukseen. Aikaisempina vuosina se on kukkinut loppukesästä, juuri ennen syksyn ensimmäisiä pakkasia, mutta nyt kukinto on jo aukeamassa juhannuksena. Vuodet ovat erilaisia.

Hyvää juhannuksen ja täyteläisen kesän jatkoa Toimelan seuraajille! Aurinkoiset ja lämpimät säät näyttävät jatkuvan ja sehän sopii lomalaiselle.

4 kommenttia:

  1. Kaunista juhannusta edelleen kukkaloiston keskellä!

    VastaaPoista
  2. Voi kun tykkään Palibin ja kuunlilja yhdistelmästä! Kuunliljat on tosi reheviä ja hyväkuntoisia ja yhdistelmä sopii porraspäähän mainiosti.

    VastaaPoista
  3. Niin kauniita näkymiä. Mukavaa sunnuntaita.

    VastaaPoista
  4. 'Palibin' ja nuo kuunliljat näyttävät todella hienoilta yhdessä. Leppoisaa kesäkuun loppua!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!