torstai 2. kesäkuuta 2016

Hyötymaa, osa 2: Yltiöoptimismia


Sanonta kuuluu: pessimisti ei pety. Kääntäen: optimisti pettyy varmasti. Ainakin pelkään pahoin.


Viime viikonloppuna kävin hamstrausreissulla puutarhan tungoksessa. Viimeinen kasvatuslaatikko odotti muhevine multineen taimia ja niitähän tuli. Ostin avomaankurkkua (Harmonie), patiokurkkua, keltaista (Gold Rush) ja vihreää (Zucchini Diamant) kesäkurpitsaa ja huippuna munakoison (Patio Baby) taimen. Oikein itsekin hämmästyin, kun sen kotona laatikosta kaivoin.

Että oikein munakoiso! Tarvitsee näemmä +20 astetta ja kasvihuoneen. Pitäisi tulla vuosisadan kesä, että saisin avoviljelmältäni kerätä munakoisoja.

Miehelle yritin esittää, että munakoiso kaipailisi kasvihuonetta. Tässä tulos. Maalitahrainen hallaharso saa nyt kelvata.


Toistaiseksi taimet voivat erinomaisesti harson alla. Johtunee kuitenkin käsittämättömän lämpimistä säistä, joista viikon verran olemme saaneet täälläkin nauttia. Saapas nähdä mitä tapahtuu, jos ja kun sääennusteet viikonvaihteen hyytävistä keleistä toteutuvat.

Luonto on uskomaton. Ensin tuntui, että kaikki kasvit ovat joko kuolleet talven aikana tai niiden kasvu junnaa kylmyydessä. Kun helle alkoi, kasvu suorastaan räjähti. Nyt aika kuluu pihalla ja ikkunassa ihmetellen.

Miten syreenitkin voivat jo täällä kukkia, kun yleensä juhannuksena niistä nautiskellaan? Ja raparperi pitäisi kiireesti säilöä. Sekin kukkii yhtä aikaa morsiusangervojen kanssa.


Mansikan taimet olivat niin kitukasvuisia kovan talven jäljiltä, että kyllästyin odottamaan niiden virkoamista ja hain uudet. Voila: Nyt mansikkakin kukkii! Kohta maistellaan remontoivan lajikkeen lupaamia marjoja koko kesä.


Pari viikkoa sitten kylvetyt salaatit, tillit, porkkanat ja siemenkukat ovat komeassa kasvussa. Sipulin istukaisista puhumattakaan. Voi tätä kasvun ihmettä taas kerran.


Lupaan lopettaa kasvimaan hehkutuksen vähäksi aikaa. Olen vain niin onnellinen, kun saimme sen tänä keväänä uuteen, siistiin kuosiin.

Sen verran haipakkaa on viimeisen viikon aikana pitänyt pihalla, että en ole tietokoneen ääreen iltaisin ehtinyt. Monenlaista raportoitavaa olisi mielessä ja kamerassa, mutta vuorokauden tunnit loppuvat kesken. 

Sadepäivää odotellaan, minä ja kuivuvat kasvustot.

Ps. Omenapuutkin kukkivat. Miten tämän kaiken ehtii havaita ja nautiskella?

8 kommenttia:

  1. Ai miten siisti hyötytarha. Toivottavasti säät suosivat jatkossakin kasvustojasi ja jos kylmä yllättää, useampi kerros vain harsoa suojaksi. Täällä meillä on ollut nyt useamman päivän ajan varjolämpötila +28 astetta ja sadetta jo hieman toivoisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kuivaa on meilläkin. Ja nyt tuulee kylmästi pohjoisesta. Helteet tältä erää ohi.

      Poista
  2. Lämpö on tosiaan saanut kaikki kasvit vauhdilla kasvuun ja kukkimaan. Toivotaan, että kelit pysyvät jatkossakin kasvien kannalta hyvinä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinpä, mutta Suomen kesässä takaiskuihin on syytä varautua.

      Poista
  3. Mieletön raparperimaa!
    Nyt kelpa hehkuttaa kasvimaalla. Se on niin siisti ja kasvit jo hyvässä kasvussa. Toivottavasti saat suojattua munakoison viileämmillä säillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Usko tai älä, mutta olen lyhentänyt raparperipenkkiä metrillä edellisten asukkaiden jäljiltä. Nytkin sitä riittää yllin kyllin mehuun, pakastimeen ja syötäväksi.

      Poista
  4. Hehkuttele vaan reilusti! Mitä sitä turhia kursailemaan, ollaan onnellisia niistä asioista jotka meille tuottavat iloa:) Komeaa kasvua näyttää olevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se on, jokaisella omat tärkeät asiat :)

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...