sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Myrskytuhoja



Kesämyrskyistä on viime vuosina tullut arkipäivää. Tässä tulee ensimmäinen myrskytuhopäivitys tältä suvelta. Alkuviikosta tuuli ja kovaa pohjoisesta. Loppuviikko onkin sitten mennyt jälkiä selvitellessä ja koivun oksia keräillessä.

Pihakeinu luonnollisesti pötkähti jo ensimmäisenä myrsky-yönä angervojen joukkoon. Tämä tapahtuu joka kesä, kaikista varotoimista huolimatta.


Kukkapurkit lentelivät pöydiltä, mutta orvokit eivät lentomatkasta pahastuneet.


Vaivalla ja hartaudella kasvattamieni mukulabegonioiden kohtalo sen sijaan korventaa vieläkin. Uskokaa tai älkää, tämä ruukku oli täynnä taimia. Nyt on jäljellä pari taipunutta yrittäjää. Pohjoistuuli puhalsi jostakin pensaan raosta juuri tähän ruukkuun ja jatkaisi hauraat begoniat.

Omaa tyhmyyttä tietenkin, että vein ne jo ulos, enkä suojannut myrskyltä. Harmittaa silti. Kun oli niin kaunis toukokuu, ei enää usko riittänyt, että pohjoisviima voi iskeä.


Ensimmäisen myrsky-yön jälkeen jo ymmärsin työnnellä belargonian ja hortensian portaiden alle suojaan. Begonioita ei enää auttanut siirtää. Harmillinen on myös saniaisten jokavuotinen kohtalo. Kun ne ovat komeimmillaan, tulee aina rankkasade tai myrsky tai molemmat, ja saniaiset painuvat lakoon. Niin kävi nytkin.

Kuivuus on muuten minusta haalistanut saniaisten vihreää. Myös punainen Makamik-omenapuu oli tänä vuonna jotenkin hailakka väriltään, vaikka se kukkikin runsaasti.


Olin mielestäni maltillinen kesäkukkien hankinnassa, vaikka toukokuun lämpimät houkuttelivat. Yksi amppelipelargonia tuli ostettua. Siitäkin sitten sain myrskyn jälkeen hakea leikkokukkia maljakkoon. Näyttää viihtyvän maljakossakin.

Jospa myrskyistä olisi vähäksi aikaa päästy. Ainakin säätiedot lupaavat parempaa ja tuhotkin on  pian paikkailtu.

4 kommenttia:

  1. Tekipä myrsky ikävät tepposensa. Onneksi mitään pahempaa ei sentään sattunut.

    VastaaPoista
  2. Todellakin harmillista tuhoa voi kesämyrskyt saada aikaan! Täälläkin tuuli kovaa, ja tavaroita sai keräillä pitkin pihaa, mutta muuta harmia ei koitunut.

    VastaaPoista
  3. kurja juttu! Onpa ollut hurja myrsky!

    VastaaPoista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...