tiistai 28. lokakuuta 2014

Kuukauden kuva


Sain blogista Konnadonna - kotona ja puutarhassa haasteen, kiitos siitä. Tarkoitus on tiivistää kuukausi yhteen Kuukauden kuvaan. Se voi olla yleisnäkymä tai jokin sen kuukauden ihanimmin kukkiva pensas tai perenna. Lievästi haastava haaste, kun se tuli lokakuussa tänne viitosvyöhykkeelle. Pihalla ei enää kuki yhtikäs mikään.

Valitsinkin  kuukauden kuvaksi lokakuun väripilkun, orapihlajan, jonka marjat tavallisten pihlajanmarjojen rinnalla loistavat syksyssä punaisena helminauhana ja piristävät synkkiä päiviä.

Orapihlaja-aita on usein parjattu piikikäs puutarhan rajaaja, josta monet haluavat eroon. Minä olen sen ihan itse valinnut Toimelan kadunvarteen näkösuojaksi, enkä ole ollenkaan kyllästynyt piikkeihin. Kun pensasaitaa ei enää leikata kovin radikaalisti, se myös kukkii ja marjat ovat kauniita.

Ymmärrän, että orapihlaja-aidasta piikkeineen voi tulla ongelma pienellä pihalla tai jos se on päässyt hoitamattomana rönsyilemään. Toimelassa on sen verran iso piha, että orapihlaja-aita mahtuu hyvin kasvamaan ja pysyy aisoissa. Vuositaista leikkaustahan se vaatii, mutta muuten on erittäin vaatimaton, perinteinen pihojen aita-kasvi.

12 kommenttia:

  1. Entisen asuntomme pihassa oli orapihlajapuu ja se oli kaunis keväällä kukkiessaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitellak, että on kaunis. Aitapensaasta kukat tulee usein leikattua turhan tarkkaan pois.

      Poista
  2. Kauniit marjat. Tiheä orapihlaja-aita pitää kutsumattomat vieraat hyvin loitolla.

    VastaaPoista
  3. Sehän se. Kun mikään ei enää kuki.. Syksyn loppu on haasteiden aikaa! Marjat kuin tavallisessa pihlajassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjat ovat samantapaisi, mutta eivät esiinnyt aivan yhtä isoina terttuina kuin pihjalassa. Enemmän muistuttaa kaukaa katsoen helminauhaa.

      Poista
  4. Kiva kun tartuit haasteeseen, ja löysit kyllä hyvin tätä ajankohtaa kuvaavan kuvan. Orapihlaja-aita on meilläkin, ja siemenistä on kasvanut tontin laitamille muutama pikku puukin, jotka kukkivan keväällä nätisti.

    VastaaPoista
  5. Tykkään kuvasta ♥
    Kyllä minäkin ihan mielelläni orapihlajan pihalle ottaisin, olisi mukava kun olisi näin loppusyksystä vielä jotain väripilkkua..

    VastaaPoista
  6. Löysin blogisi Mummelin puuhamaan kautta. Laitanpa osoitteen talteen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa mukava, että löysit. Kiitos siitä Mummelin puuhamaalle!

      Poista

Mukavaa, että vierailit Toimelassa. Kaikki kommentit ovat tervetulleita!